Allergia astmaa? Tai jotain muuta? Help me!

Aloittaja1

Minulla on ollut jo pitkään terveyteni kanssa ongelmia. Olen luonteeltani hyvin pessimisti.. Jos olen kipeä niin minulla on ollut aina tapana selailla netistä kaiken maailman sairauksia. Olen siis tosi huolehtivainen. Entiädä onko tänne kirjoittaminen nyt maailman paras vaihtoehto, mutta kun en saa mielenrauhaa.. Olen käynyt tuhat kertaa lääkärillä tutkimuksissa, kunnon mielen rauhaa en silti saa.. Olen miettinyt onko mielenterveydessäni jotain vikaa..
Tosiaan tästä tekstistä voi tulla tosi pitkä ja epäselvä, en ole hyvä äidinkielessä myönnän. Olisi kuitenkin kiva saada asiallisia vastauksia tästä terveydentilastani.
Aloitan..

Niinkun aiemmin jo sanoin olen käynyt tämän asian takia monet kerrat lääkärissä, mutta silti haluan kuulla teidän mielipiteitä. Olen tosiaan ihan perus terve 18-vuotias tyttö, minulla ei ole todettu ennen mitään sairauksia. En polta (olen maistanut), juon harvoin alkoholia siis kerran kk.
Olen harrastanut muutama vuosi sitten koripalloa ihan joukkueessa. Ja nyt olen aloittanut salilla käymisen ja perus hikijumma treenin.
Kaikkihan alkoi n. 2kk sitten.. Hirveän sitkeää flunssaa, nenä vuoti, nenä tukossa ja silmien kutinaa. Noh.. luulen että oli normaalia sitkeämpi allergia, tosiaan minulla oli viime vuonna keväällä allergia, mutta se lähti ihan yhdellä allergia lääkkeellä.
Noh tää allergia sitten vaa jatku ja jatku (tänä keväällä on kuulemma normaalia pahempi allergia kausi.) Söin kaiken maailman allergia lääkkeitä monta viikkoa ja ihan säännöllisesti, Mikään ei auttanut. Päätin mennä sitten lääkäriin.. Siellä minulle määrättiin Avamys nenäsuihketta, jota suihkutetaan kaksi kertaa päivässä. Hengen ahdistus alkoi, mutta oireet alkoivat helpottua hetkeksi..Sain suuhun puhallettavan lääkkeen, joka avaisi keuhkoputkia ja auttaisi hengen ahdistukseen.
Lääke ei auttanut, kun vain hetkellisesti. Menin lääkäriin ja minulle määrättiin pef-seuranta. Puhaltelin 350-400. Kova yskä vaan jatkui, aluksi se oli vain yskäpuuskahduksia.

Jossain vaiheessa paranin hetkeksi, noin viikon ajan olin ollut ok ja luulin ihan oikeasti, että nyt menee hyvin. Pientä yskää toki oli.
En ollut vähään aikaan urheillut yskän, flunssan ja muun sairastelun takia. Joten päätin ottaa yhteyttä kouluterveyden hoitajaan ja kysyä, että voisinko nyt urheilla jne. Terveyden hoitaja sanoi, että vaikka yskittää niin voit silti urheilla ihan niin paljon kun voit.
Päätin ottaa sitten neuvosta opiksi ja mennä pitkästä aikaa kunnon hikijumppa treeniin. Se taisi olla suurin virhe.. Yskin treenin aikana jatkuvasti. Treenin jälkeen oloni pahentui ihan kunnolla..Kävellessäni treenin jälkeen kotiin sain pahimman hengenahdistus kohtauksen. En pystynyt kävelemään kovaa, kokoajan piti pysähtyä ja haukata happea. Hengittäminen syvään tuntui mahdottomalta.

Nyt sitten tässä lähiaikoina olen kärsinyt hengenahdistuksista. Tunnen vahvan siitepölyn olevan ilmassa kun menen ulos. En pysty kävelemään kovaa ulkona, enkä missään nimessä juosta,muuten tulee ihan kauhea hengenahdistus. Ulkona käveleminen tuntuu siltä kun pillin kautta hengittäisi suulla.
Yskä vaan pahentunut. Jatkuvaa yskää ja sen takia sitten myös oksentelua. Oksennan aina kirkasta limaa tai ruokaa kovan yskän seurauksena. En ole oksentanut verta kertaakaan tämän yskän aikana. Myös rintaan pistäminen on nyt vaan lisääntyny, molempiin rintalihas kohtaan pistää aina välillä.
Syvään hengittäessä alkaa taas yskittää. Yskä on yleensä kuivaa ja aika rankkaa. Nyt myös keskikroppa ja keuhkot on hirveen kipeet, varmaan yskän seurauksesta?

Oon käynyt nyt kuitenkin tässä muutama päivä sitten lääkärissä ja todettiin, että vois olla jonkunlaista allergia tyyppistä astmaa. Sain kortisonitabletit ja jonkunlaista allergia tabletteja. Oon nyt syöny molempia lääkkeitä tänään. Tänään otin myös yskänlääkkeen, panadolin ja rauta tippoja, kun rupes ihan yht äkkiä huimaamaan. Huimausta ei tosiaan oo ennen ollut et nyt ihan yhtäkkiä. Entiedä vaikuttaako se että oon ottanu tänään niin monta lääkettä?
Kävin tosiaan tänään aamupäivästä lääkärillä, mitattiin verenpaine ja sanoivat, että verensokerit ovat matalat. Viime aikoina en ole syönyt hirveän hyvin (mm. eilen söin pieniä annoksia vaan 3krt päivässä.) Koska ei ollut aikaa, ruokahalussa ei ole ollut mitään ongelmia.
Kotona mittasin verenpaineen ja näytti: alapaine 79 ylä 135. Syke on myös ollu kokoajan yli 100, kun oon mitannu. Mutta sykkeeni on aina ollut aika korkea johtuen jatkuvasta stressistä. On myös joskus 69, että syke vaihtelee.

Tosiaan entiedä mitä nyt pitäs ajatella.. että yskä on nyt vähentynyt entiedä johtuuko kortisooni tableteista. Lääkäri sanoi, että jos kortisooni tehoaa niin kyseessä on jonkunlainen astma..
Anteeksi epäselvyyksistä, Ja iso kiitos teille jotka jaksoivat lukea! toivottavasti saitte selvää. Haluan mielipiteitä ja jonkunlaisia samantapaisia kokemuksia jos on. Teistä on iso apu minulle! olen niin vainoharhainen.. Olisiko tarvetta keuhkokuviin tai?

4

625

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aloittaja1

      Ainiin ja unohdin tässä vielä mainita, että yskän jälkeen ulos ja sisään hengityksessä hengitykseni vinkuu.

    • boborarri

      Hei! Toivottavasti saat hyviä vastauksia! Itse en osaa auttaa mutta kerron kavereilleni lääketieteellisessä asiastasi.

    • boborarri

      Taidan tietää kuka olet. Sinusta tykätään kovasti.

    • ollos hyvä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      263
      3281
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      20
      1819
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      24
      1485
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      81
      1324
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1028
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      974
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      61
      778
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      726
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      60
      658
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      50
      616
    Aihe