Parhaisiin paikkoihin vaikea päästä?

Ykkösenä olisi KRP, Suomen FBI. Toisena Helsingin rikospoliisin väkivaltatoimisto tai huumepoliisi. Myös valmiusryhmä Karhu kiinnostaa. Pääseekö noihin mitenkään suoraan poliisikoulusta?
1497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Suurin osa jää työttömäksi, eikä mihinkään pääse, joka paikkaan pyritään. Poliisissa alle 5 vuotta työskennellyt on noviisi, eikä urakehitystä voi nopeuttaa muulla, kuin oik.kandin/maisterin tutkinnolla.

Äänestä

Suhteilla pääsee minne haluaa. Muuten joutuu vuosikausia humalaisia kärrätä putkaan ennen kuin pääsee parempiin hommiin.

Äänestä

Suosittelen sinulle Helsingin huumepoliisia, siellä kun on pian paikkoja auki ja itse tyranni tyranisoi jatkossa ainoastaan vankiloiden vartijoita.

Äänestä
  • Heh Entiset poliisit tai vartijat ovat yleensä kaikista katkerimpia vankeja ja vankiloiden tyranneja mitä on. Lusivat paljon katkerampina koko maailmaa kohtaan kuin ammatti rosvot.

    Eipä siinä jokainen lusii tavallaan sanoi vanha ammattirosvo. Toiset lusii naama näkkärillä toiset naama messingillä.

    - Vanha viidakon sanonta -

    Äänestä

  • Täyttä valetta. Poliisit ovat hyvin kanteluherkkiä, joten he kyllä pitävät siitä huolen, ettei suhteilla uralla edetä.
    Muutoinkin, noin 70 % poliiseista lähtee aikanaan eläkeelle saman arvoisina, kuin uransa aloittivat.

    Äänestä

  • 6+18 kirjoitti:

    Täyttä valetta. Poliisit ovat hyvin kanteluherkkiä, joten he kyllä pitävät siitä huolen, ettei suhteilla uralla edetä.
    Muutoinkin, noin 70 % poliiseista lähtee aikanaan eläkeelle saman arvoisina, kuin uransa aloittivat.

    Aivan tosissaanko väität ettei suhteilla ole merkitystä? Jos olet niin vain täydellinen tietämättömyys on tuollaisen uskon, ei tiedon takana.

    Äänestä

  • 6+18 kirjoitti:

    Täyttä valetta. Poliisit ovat hyvin kanteluherkkiä, joten he kyllä pitävät siitä huolen, ettei suhteilla uralla edetä.
    Muutoinkin, noin 70 % poliiseista lähtee aikanaan eläkeelle saman arvoisina, kuin uransa aloittivat.

    Kaikissa virkamiesammateissa on paljon taukotilan kuningattaria ja kuninkaita, jotka kusevat hunajaa piennimmästäkin tilaisuudesta, jossa voi hyvinkin kannella tai tehdä hyvinkin ikävän lehtijutun kollegasta.

    - Vanha viidakon sanonta -

    Äänestä

  • Mustanaamio2 kirjoitti:

    Kyllä maailmaan ääntä mahtuu, siinähän kantelevat. Kantelijat eivät kyllä mihinkään ylene.

    Äänestä

  • Armoton totuus kirjoitti:

    Kyllä maailmaan ääntä mahtuu, siinähän kantelevat. Kantelijat eivät kyllä mihinkään ylene.

    Vain koirat eivät kantele kuulemastaan ja näkemästään.

    Fiksu poliisi on ystäväsi, liian fiksu poliisi vie ylennyksesi. Vanha viidakon ikuinen kiertokulku.

    - Vanha viidakon sanonta -

    Vanha kaiken nähnyt ja kokenut, jota ei enää kiinnosta ylennykset voi silti olla paras ystäväsi. Ei se vanhalta enää pois ole jos joku nuorempi pärjää.

    - Vanha viidakon sanonta -

    Äänestä

Olen ymmärtänyt, että poliisilla on miehistöpulaa ja kansa ei ole kiinnostunut sellaisista hommista. Joten sempätakia vois olettaa, että mihin virkaan hyvänsä pääsee ilman vaikeuksia. Riittää pelkkä peruskoulu urallekuuralle.
Rohkeasti vaan kirjotustaitoa opettelemaan ja pistämään paperia sisään.

Äänestä
  • Eipä taida riittää pelkkä peruskoulu nykyään toisin kuin joskus vuonna lauta ja akkuna. Modernissa ajassa pitää olla ammattikoulututkinto tai lukio ennen poliisikouluun hakua. Sen lisäksi hyväksytty lausunto paikalliselta poliisilaitokselta, jossa tehdään turvallisuusselvitys, sitten voi mennä poliisikoulun pääsykokeisiin.

    Siitä on etua jos on kuten mustanaamio eli olympiatason voimistelija ja voimailija sekä niin aseellisen kuin aseettomankin taistelun ylivertainen mestari.

    - Vanha viidakon sanonta -

    Herätä pimeässä ja nähdä Mustanaamio - mikä kaamea kohtalo konnille.

    - Vanha viidakon sanonta -

    Äänestä

  • Mustanaamio2 kirjoitti:

    Eipä taida riittää pelkkä peruskoulu nykyään toisin kuin joskus vuonna lauta ja akkuna. Modernissa ajassa pitää olla ammattikoulututkinto tai lukio ennen poliisikouluun hakua. Sen lisäksi hyväksytty lausunto paikalliselta poliisilaitokselta, jossa tehdään turvallisuusselvitys, sitten voi mennä poliisikoulun pääsykokeisiin.

    Siitä on etua jos on kuten mustanaamio eli olympiatason voimistelija ja voimailija sekä niin aseellisen kuin aseettomankin taistelun ylivertainen mestari.

    - Vanha viidakon sanonta -

    Herätä pimeässä ja nähdä Mustanaamio - mikä kaamea kohtalo konnille.

    - Vanha viidakon sanonta -

    Mainitsemiesi toisen asteen koulutuksen ja turvallisuusselvityksen lisäksi tarvitaan sadistinen ja psykopaattinen persoonallisuus:
    http://urbaanisanakirja.com/word/sadisti/
    Myös narsistisesta persoonallisuushäiriöstä on etua poliisikouluun haettaessa.

    Muuten ei pääse poliisikouluun, joka on alempi toisen asteen koulutus, siis vielä alempi kuin lukio.

    Äänestä

  • poliisivaatimukset kirjoitti:

    Sinäpä sen sanoit kokemuksen äänellä ja katkerana, kun sinua ei hyväksytty alan opiskelijaksi. Jos olisit ollut vähääkään älykkäämpi, niin saattaisit edes olla vartijana jossain Pihtiputaalla. Joten lykkyä vaan valitsemallasi nykyisellä urallasi.

    Äänestä

  • Heh, hhee,,hhehh kirjoitti:

    Sinäpä sen sanoit kokemuksen äänellä ja katkerana, kun sinua ei hyväksytty alan opiskelijaksi. Jos olisit ollut vähääkään älykkäämpi, niin saattaisit edes olla vartijana jossain Pihtiputaalla. Joten lykkyä vaan valitsemallasi nykyisellä urallasi.

    Arvauksesi meni pieleen, sillä en ole koskaan edes hakenut poliisiksi. :-)
    Riittää, että tuntee urbaanilaisten sanastoa, niin tekstiä löytyy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kuka tietää kirjoitti:

Ykkösenä olisi KRP, Suomen FBI. Toisena Helsingin rikospoliisin väkivaltatoimisto tai huumepoliisi. Myös valmiusryhmä Karhu kiinnostaa. Pääseekö noihin mitenkään suoraan poliisikoulusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu