Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Mielipuoli mummo

Mummon jahtaama

Näin viime yönä hyvin erikoisen unen:

Olin aivan tavallisessa n. supermarketin kokoisessa kaupassa asioimassa. Kaupassa oli itseni lisäksi vain myyjä ja yksi n. 75 vuotias nainen. Olen kävelemässä lehtihyllyn kohdalla kassan lähellä, kun tuo onnittelukortteja käsissään pyöritelllyt vanha nainen kääntyy yllättäen minua kohti ja huutaa minulle: "Sinä saatana!".

Menen hämilleni ja kassalla oleva myyjä on myös ihmeissään. Nainen jatkaa paasaamistaan ja itse yritän selittää, että rouva on varmaankin erehtynyt henkilöstä. En ehdi montaa sanaa sanoa, sillä hulluksi mummoksi muuttunut nainen ottaa käsilaukustaan pistoolin ja ampuu. Luoti viuhuu ohi ja syöksyn hyllyjen taakse suojaan.

Mummo seisoo paikallaan ja hän ampuu aina, kun vähänkin yritän kurkistaa hyllyn takaa. Kassalla oleva myyjä on kauhuissaan ja huutaa "Herranjumala lopeta!" ja soittaa hätänumeroon. Tämä herpaannuttaa mummon keskittymistä sen verran, että ehdin pinkaista nykyiseltä paikaltani toisen hyllyn taakse. Mummo ehtii huomata liikkeeni ja ampuu, mutta ei kuitenkaan osu. Tätä jatkuu jonkin aikaa, kunnes luulen saaneeni tilaisuuden.

Juoksen kassojen läheisyydestä taaemmas kauppaan pakastealtaiden lähelle ja kyyristyn yhden altaan taakse. Mummo huomasi myös tämän. Vilkaistessani altaan takaa, huomaan hänen lähestyvän pakastealtaan vasemmalta puolelta. Päätän lähteä oikealle karkuun, mutta mummo ilmestyy jostain eteeni ja osoittaa aseellaan suoraan päähäni.

Juuri kun hän on laukaisemassa, saapuu virkavalta paikalle ja kaataa mummon maahan. Seuraavaksi poliisit paketoivat mummon aivan outoon asentoon. He taittavat mummon jalat suorina ylös niin, että nilkat ovat korvien tasalla. Mummo huutaa ja kiroaa voimakkaasti ja poliisit laittavat tälle pakkopaidan ja muumioivat hänet melkein kokonaan sideharsoin ja vievät pois. Minä ja myyjä huokaisemme helpotuksesta ja uni päättyi.

Mistähän tälläinen aivan eriskummallinen uni voisi kertoa? En ole mitään tämän kaltaista unta ennen nähnyt. Olen 29 vuotias mies.

5

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Spiruliinauute

      Oletko unohtanut isoäitisi merkkipäivän?

      • Mummon jahtaama

        En, sillä molemmat mummoni (ja myös papat) ovat jo poistuneet tästä maailmasta.


    • Anna-Kaisa6

      Voi mm. kertoa jotain omista huonoista ominaisuuksista ja poliisi niiden taltuttamisyrityksistä.

    • IMAGI.nation

      ei v#ttu mikä uni .... #repeilee# :D

    • en osaa auttaa :D

      "Sinä s-aatana!"

      :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2485
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2183
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1847
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1621
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1575
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1528
    8. 63
      1415
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      93
      1336
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe