Viimetalven lumenkato - ja mustikan

Kainuun Yle.v:n tekstipalvelu telkassa sanoo; mustikkasato romahtaa. Syynä lumen puute. Varvut vaativat lumipeitteen talven pakkasen varalle.
Kainuussa pakkasta oli parhaillaan yli -25 C ja Etelä-Suomessakin riittävästi mustikkasadon tuhoutumiseen.
360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Toivottavasti saisimme niin mustikoita, kuin puolukoitalkin.
Minä olen innokas noukkimaan, kun niitä on yleensä omalla maalla.
Siellä ei eksy.

Äänestä
  • Mustikkaa tai puolukkaa ei taideta saada korvaustuontina kuten on laita vaikkapa mansikan suhteen
    Viime talvi ei vähälumisena ollut poikkeuksellinen ainakaan etelä-suomen suhteen. Niin että luonto kyllä auttaa metsämarjojamme taas elpymään. On nimittäin vielä nähtävissä uhkaako kato muös puolukkaa.
    Puutarhamansikka on selviytynyt talvesta. Miten käy tärkeän, metsien ja soiden keltaisen kullan lakan kukkiminen? Siihen riittää yöpakkasten poissa pysyminen.

    Äänestä

Runsalumisen talven jäkeenkin voi tulla metsämarjakatoa. Silloin kuitenkin kyseessä kukinnan epäonnistuminen kylmän tai pölyttäjähyönteisten puuttumisen takia.
Nyt tutkija sanoo mustikanvarpujen jotenkin muuttuneen ruskeiksi, puolittain kuolleiksi. Eivät kuki, eivät tuota satoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


k kainuulainen kirjoitti:

Kainuun Yle.v:n tekstipalvelu telkassa sanoo; mustikkasato romahtaa. Syynä lumen puute. Varvut vaativat lumipeitteen talven pakkasen varalle.
Kainuussa pakkasta oli parhaillaan yli -25 C ja Etelä-Suomessakin riittävästi mustikkasadon tuhoutumiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu