Pääministerin ei odoteta hermostuvan herkästi

Jos yksi Arhinmäki saa miehen pillastumaan niin onko siitä pääministeriksi?
2277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Umpinarsistinen prinsessa hermostuu kaikesta, jos joutuu vähänkin ulos mukavuusalueelta. Vastaavaa median Isoa Vauvaa kuin Soini, ei taida löytyä mistään muualta koko maailmasta?

Äänestä
  • Soini nolasi itsensä taas... Mutta seles jaksaa yhä uskoa.

    Äänestä

Soini teki mitä parhaiten osaa, siis mölistä! Kommunistilla ja persulla ei muutenkaan ole paljon eroa.

Äänestä

Kyllä on Timo "Jabba"Soinin aika ohi. Noloa oli.

Äänestä

Antti Jurhinmäen kokemus on mahtava, spraymaalin levittäjä ja koulupudokas,
seinäsuttari joka on teettänyt kaupungin siivojilla turhaa työtä
ja maksattanut keskenjääneet opintonsa työmiesten ja heidän lastensta
verorahoilla, pakkoruotsittaja ja koulujakäymätön juntti,

häntä tarvitsemme oikeistolaisen pikkunilkin Kataisen seuraajaksi nyt

Molemmat ovat istuneet hallituksessa joka on jakanut suomalaista
kovalla työllä ansaittua sosiaaliturvaa ulkomaalaisille perhetukina

Suomi tarvitse kaksi nilkkiä peräkkäin nyt pääministereiksi, Kataisen ja Antti Jurhinmäen, muuten emme selviä



Ja vaikka tämä on laillista niin tuo pieni EU-virkaa himoitseva
nilkki Katainen
valtiotieteen maisteri jonka laskennon numero lyhyessä matematiikassa on KUUSI

tämä nilkki kehtasi eilen torstaina puheenjohtajatentissä 22.5.
valittaa sitä jonkin ihme tasapuolisuutta,
että sen
nimissä suomalaiset saavat jotain eläkkeitä Ruotsista ja sillä perusteellako
meidän pitää Viroon ja Portugaliin maksaa perhetukia ja lapsilsiä
(pohjoismainen yhteistyö, Ruotsi entinen isäntämaa, suomalaiset ovat
alkuperäiskansa Ruotsissa eivätkä mamuja jne.)

Kyllä, pieni inisevä Katainen, Barroson edessä nöyristelevä ja tältä
työpaikkaa kinuava

Hallitukset ovat salaa hyväksyneet YHDISTELMÄLUPADIREKTIIVIN,
jossa suomalainen sosiaaliturva levitetään Eurooppaan.
Asia tuli ilmi nyt EU-vaalikampanjan yhteydessä

PERHE-ETUUKSIEN ULKOMAILLEMAKSUN VUOKSI SUOMESTA ON TULLUT TALLINNAN SOSIAALITOIMISTO

Työvoiman ja ihmisten vapaa liikkuvuus EU:n sisällä eivät olleet ongelmia siinä
EU:ssa, johon Suomi liittyi vuonna 1995. Niistä on tullut ongelmia, koska EU
ei enää koostu suunnilleen samalla kehitystasolla olevista jäsenistä. Nyt
vapaa liikkuvuus on luonut kohdemaihin, kuten Suomeen, valtavat halpatyövoiman
markkinat. Yksi ongelma tässä on se, että palkkatulot eivät päädy kiertoon
kohdemaassa, kuten Suomessa, ja toisaalta erilaisten perhe-etuisuuksien vuoksi
Suomesta on käytännössä tullut Tallinnan sosiaalitoimisto.

TOHTORI JUSSI HALLA-AHO EU-EHDOKAS NUMERO 84 KERTOO
http://uutiset.perussuomalaiset.fi/halla-ahon-vappupuheessaan-suomesta-on-kaytannossa-tullut-tallinnan-sosiaalitoimisto/

Oikeusasiain komissaari Viviane Reding sanoi uudenvuodenpuheessaan,
että nämä ovat EU:n historian tärkeimmät vaalit. Tämä näkyy myös
ehdokasasettelussa, niin Suomessa kuin muuallakin. Näissä vaaleissa
määritellään, mihin suuntaan unioni lähtee, ja sieltä,
minne se viiden vuoden aikana päätyy, ei välttämättä ole paluuta.

JURISTI PIRITTA POIKONEN EU-EHDOKAS NUMERO 95 KERTOO
http://uutiset.perussuomalaiset.fi/eurovaaliehdokas-piritta-poikonen-lapsilisia-on-maksettu-jo-vuosikausia-ulkomaille/

Suomesta on siis maksettu lapsilisiä EU-maasta toiseen EU-maahan
jo vuosikausia. Useimmista tämä tuntuu vähintään kummalliselta ja
monien mielestä suorastaan väärältä. Kun eri EU-maiden sosiaaliturvaa
sovitetaan yhteen työvoiman vapaan liikkuvuuden varjolla, Suomen säännöt
väistyvät ja sosiaaliturvamme portit avataan uudella tavalla. EU:ssa
halutaan purkaa kansallisen lainsäädännön luomat ”esteet” vapaalle
liikkuvuudelle, kävipä siinä rytäkässä sosiaaliturvalle miten tahansa lopulta.

Maahanmuutto on peruuttamaton, TYÖMIES MATTI PUTKONEN PS-PUOLUETOIMISTOSTA KERTOO
http://www.lansivayla.fi/blogit/matti-putkonen/293298-tuulimyllyt-silpoivat-lapsilisat

Yhdistelmälupadirektiivi edellyttää, että lapsilisät ja koko
suomalainen sosiaaliturva on ulotettava koskemaan maassamme
työskentelevien EU-maiden keikkatyöntekijöiden ulkomailla
asuvia perheitä, joiden lapset eivät ole koskaan asuneetkaan Suomessa.
Suomen kokoisella pienellä maalla ei ole varaa maksaa lapsilisiä ja
sosiaaliturvaa muiden EU-maiden kansalaisille. Lapsilisät ja muu
sosiaaliturva on ansaittava, ja vähintään kolmen vuoden kokoaikaisen
työskentelyn pitäisi mahdollistaa näiden etuuksien maksaminen.
Muutoin suomalaisten lapsilisät ja sosiaaliturva joudutaan leikkaamaan
kymmenesosaan nykytasosta ja lyömään se lopullinen naula hyvinvointivaltion arkkuun.

oo NUMERO 84 Jussi Halla-aho EUROVAALIVIDEO oo
http://dreambroker.com/channel/el3eifsg/iframe/ox8dt0vd
Ylen meppigalleria: http://areena.yle.fi/tv/2246592
oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
oo NUMERO 95 Piritta Poikonen EUROVAALIVIDEO oo
https://dreambroker.com/channel/el3eifsg/iframe/sejuso8v
Ylen meppigalleria: http://areena.yle.fi/tv/2252934
oooooooooooooooooooooootoooooooooooooooooooooo

Äänestä
  • Sinä Seppo olet jäävi puhumaan koulupudokkaista, intin keskeyttäjistä, suttaamisesta tai yhteiskunnan eläteistä. Mietipä hetki omaa rooliasi yhteiskunnan jäsenenä.

    Äänestä

Koulupoika saa Soinin pillastumaan ja koulutyttö pisti muutama vuosi takaperin Soinin liian kiusallisen kysymmyksen eteen (kysyi abortista).

Äänestä

Minun mielestäni Soini munasi itsensä eilisessä tentissä. Tai onko asia oikeastaan niin, ettei hänellä ole mitään oikeaa sanottavaa. Puheenjohtaja tasolla pitää kestää provosoitumatta. Esim. itse olen jo kurkkuani täynnä kun kuulen sanan Kreikka. se aihe on jo kaluttu loppuun.

Äänestä
  • Kreikka otti aika ison pikavipin ja käteinen pakotti meidät kaikki (sinutkin perheinesi) maksamaan sen.

    Se rääkyi pää punaisena telkkarissa, että HÄN ANTOIN SIIHEN LUVAN. Jutta tekin niinko käskettiin - ja hän alkoi itsekkin uskomaan siihen. Jykä pakotti suomalaiset siihen - koska hän uskoi siihen. Miten kävikään---työttömiä pukkaa ja lisää tulee - ellei Suomi valitse jo toisin.

    SE ON TEKO JOSTA TULEE ISO MERKINTÄ TODISTUKSEEN JA SIITÄ CV: EEN.

    Kaikki tietää mitä Jykä on tehnyt. Saako se puhumalla toiseksi?
    Uskotko sinä jos sanon, että tää pöytä on raidallinen?

    Voi voi

    Mene ja etsi nyt joku muu äänestettävä.

    Suomen uskottavuus PARANEE jos Suomi vihdoin valitsee jonkun muun kuin happamat marjat (eli kokkareet). Koko muukin EU on jo kääntymässä tota paskaliittoa vastaan. EU:ssa on sisäänrakennettu tuhomekanismi. Miksi sä kannatat sitä?

    Ehdokkaat


    http://tulospalvelu.vaalit.fi/EPV2014/fi/ehd_listat_01.html

    Vaalikoneita
    http://www.vaalit.fi/fi/index/vaalit/europarlamenttivaalit/vaalikoneita.html
    HUOM! jos vastaat kaikkeen "emmä tiiä" - saat 100varmasti tulokseksi kokoomuksen. Jos olet missään mitään mieltä, saat tulokseksi jotain ihan muuta. JA SITTEN TUTKIT MITÄ EHDOKKAALLA ON SANOTTAVAA.

    Älä tuijota pelkästään puoluetta vaan myös mitä ehdokkaalla on sanottavaa.

    Olen ollut nostamassa konkurssikypsää firmaa takaisin jaloilleen, eikä se onnistu kannustamalla itsetuhoista toimintaa. Jos kauppa ei käy, niin pomot vaihtoon ja henkilöstö koulutukseen. Yrityksessä (myös valtiossa) pitää olla omaa pääomaa. Missä on Suomen pääoma ja mihin se on matkalla?

    Äänestä

Soini toistelee papukaijan tavoin vuodesta toiseen samoja mantroja. Vain kaikkein kiimaisimmat soiniuskovaiset jaksavat enää uskoa isä timon öyhötystä kautta maan.

Äänestä
  • ASIAA TOISTETAAN NIIN KAUAN ETTÄ MUUTOS TAPAHTUU
    JA SEHÄN TAPAHTUU TOSIASIOIDEN EDESSÄ
    Ongelma on se, että jos ollaan liiaan pitkällä
    kuten mamutus Ruotsissa
    rappio Kreikassa

    paluu arkeen on kamala.

    Halla-ahon havainto

    perussuomalaisten vaalikojuilla käy aiempia vaaleja kovempi kuhina. Nimenomaan sellaiset ihmiset, jotka ovat aiemmin olleet passiivisia eurovaaleissa, ovat heräämässä siihen, että Euroopan unionissa päätetään heidän elämäänsä ja tulevaisuuttaan koskevista asioista. He ovat huolissaan ja vihaisia mutta samalla innoissaan siitä, että pääsevät ottamaan kantaa tärkeäksi kokemiinsa asioihin.

    Perussuomalaisten on estettävä Kokoomuksen neljäs paikka

    SIKSI VAALITYÖN LOPPUPONNISTUS NYT
    Perussuomalaiset eivät tarvitse 4 edustajaa / 13 paikkaa = 31 prosenttia äänistä
    VAAN NOIN 24 PROSENTTIA RIITTÄÄ
    ja nämä eivät ole EDUSKUNTAVAALIT vaan EU-vaalit
    Näissä ei SDP pärjää, siksi 24 prosenttia on mahdollista Perussuomalaisille

    KUTSU SUKULAISESI YSTÄVÄSI TUTTAVASI ÄÄNESTÄMÄÄN PERUSSUOMEN LISTAA
    ÄLÄ ANNA KOKOOMUKSEN VIEDÄ SUOMALAISTEN SOSIAALITURVAA
    http://www.perussuomalaiset.fi/perussuomalaisten-eurovaaliehdokkaat/#

    Realistinen arvio nyt
    PAKKO LASKEA DEMAREITA
    Eu-vaalitulos 25.5. arvio, nyt kun demarien alamäki syvenee
    PS 24 prosenttia, paikkoja 4
    Kok 20 prosenttia, paikkoja 3
    Keskusta 19 prosenttia, paikkoja 3
    SDP 11 prosenttia, paikkoja 1
    Vihreät 9 prosenttia, paikkoja 1
    Vasliitto 8 prosenttia, paikkoja 1
    muut 9 prosenttia, paikkoja 0
    (muut = kristilliset, Rkp, ipu, muutos, skp ...)

    Äänestä

Ryöpsähti taas palstalle, demuvajakit!

Äänestä

Pyyhkimään!!!!

Äänestä

Jykä on loppu ja se tietää , että jos se ei saa eu pestiä, niin kansan viha täällä vain lisääntyy.

Porukat vihaa sitä jo avoimesti. Se on loppu Suomen sisäpolitiikkaan ja se tahtois vähintään yhtä uhkean pestin, kuin nytkin.

Se on jykän missio, eikä Suomen Etu.

Päästäkää jykä lomille ja jättäää äänestämättä sitä.

Äänestä
  • Eurovaaleissa Jykä johtaa kokoomuksen jälleen voittoon. Persut päätyvät EU-parlamenttiin Britannian Cameronin juoksupojiksi !!! Sitten niitä viedään kuin pässiä narussa.

    Äänestä

JYKÄ JOHTAA PUOLUETTA, JOLLA ON ENITEN SAMANLAISUUTTA, JOS VASTAA EN-OSAA-SANOA VAALIKONEESSA

Lisäksi, haluatko ERITYISESTI äänestää tämän puolueen väsyneintä
EI-OSAA-SANOA -EHDOKASTA?

Jos äänestät kokoomusta saat mitä tilaat, ei-osaa-sanoa -ehdokkaan.

Ja jos äänestät Eija-Riitta Korholaa, kokoomus
saat vielä edustajan, joka ei osaa sanoa ja joka on väsynyt.

Eli saat kristityistä loikanneen väsyneen ei-sanottavaa -ehdokkaan.
Silloin valintasi on Eija-Riitta Korhola (toiseksi pahin ei-sanottavaa, ykkönen
on tuntematon kokoomuksen mamuehdokas)
ja puolueesi on kokoomus. Siellä on kaikkein väsyneimmät ja sanomattomat.

lainaus vaalikonekäytöstä:
"""jos vastaisi kaikkiin 30 kysymykseen keskimmäisen vaihtoehdon, "en osaa sanoa"
"Sinulle läheisin puolue on kokoomus", kone ilmoittaa"""

http://www.hs.fi/sunnuntai/a1398479313819

Entäpä jos vastaisi kaikkiin 30 kysymykseen keskimmäisen vaihtoehdon, "en osaa sanoa"?

"Sinulle läheisin puolue on kokoomus", kone ilmoittaa
Mutta toiseksi sopivin ehdokas eos-äänestäjälle on Eija-Riitta Korhola, joka on ollut europarlamentissa vuodesta 1999. Hän on vaalikoneen mukaan 75-prosenttisesti samaa mieltä "en osaa sanoa" -vastausten kanssa.

http://www.korhola.com/lang/fi/2014/04/en-osaa-sanoa/

Kerroin myös, että taustalla on väsymys vaalikoneiden kysymyksiin. Vaalikoneita on nyt useita kymmeniä, ja eurovaaliehdokkailla on taatusti jännetuppitulehdus ja burn out, jos he ovat niihin kaikkiin ehtineet vastata.

Äänestä

Eurovaalit vetää jokaisen puoluejohtajan kireäksi.

Äänestä

Soini on vaikuttanut jo pitkään ihan hermorauniolta? Ei tarvitse sanoa kuin TYÖ ja VASTUU, niin Soinilla on heti naama punaisena ja leuka väpättää raivopaniikissa?!

Äänestä

Jalkaa polkemalla ei vakavissa neuvotteluissa pitkälle pötkitä.

Äänestä
  • Myös konjakkiaromisten hermopäästöjen määrä on kuulemma kaksinkertaistunut torien kulmilla kautta maan? Isä Timo reagoi tukalaan tilanteeseen myös vattallaan??

    Äänestä

  • torilla kuultua kirjoitti:

    Myös konjakkiaromisten hermopäästöjen määrä on kuulemma kaksinkertaistunut torien kulmilla kautta maan? Isä Timo reagoi tukalaan tilanteeseen myös vattallaan??

    Ei pitäisi syödä kaikkia köyhälle kansalle tarkoitettuja hernerokkasoppatykkejä yksin tyhjäksi. Vähemmästäkin menee vatta sekaisin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hermoraunio kirjoitti:

Jos yksi Arhinmäki saa miehen pillastumaan niin onko siitä pääministeriksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu