Suomen kuumin

Kaikki tietävät kuka on tällä hetkellä kiistatta leijonien ja koko kisojen kuumin nimi. Rinne on pitkälti ainoa syy Suomen menestykseen ja hän pelastaa leijonien kasvot pelistä toiseen. Jos Peksi jatkaa samaa rataa, ei ole todellakaan epärealistista puhua kullasta. Mahdollisuus on pieni, mutta ei olematon ja minusta leijonat todistivat sen tänään. Joukkue ei ole yksilötaidoltaan kova muuta kuin maalivahdin osalta, mutta joukkueen hitsautuessa yhteen kaikki metallin värit ovat saavutettavissa.

Olemme kaikki Erkalle ja kavereille anteeksipyynnön velkaa. Epäilimme omiamme ja jopa minä suhtauduin skeptisesti leijoniin. Parantamisen varaa tietenkin on, mutta en olisi koskaa uskonut joukkueen pääsevän noin pitkälle.

Tuokaa pojat mitalit kotiin!!!
097
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


K@l€rv0 Kumm0l@ kirjoitti:

Kaikki tietävät kuka on tällä hetkellä kiistatta leijonien ja koko kisojen kuumin nimi. Rinne on pitkälti ainoa syy Suomen menestykseen ja hän pelastaa leijonien kasvot pelistä toiseen. Jos Peksi jatkaa samaa rataa, ei ole todellakaan epärealistista puhua kullasta. Mahdollisuus on pieni, mutta ei olematon ja minusta leijonat todistivat sen tänään. Joukkue ei ole yksilötaidoltaan kova muuta kuin maalivahdin osalta, mutta joukkueen hitsautuessa yhteen kaikki metallin värit ovat saavutettavissa.

Olemme kaikki Erkalle ja kavereille anteeksipyynnön velkaa. Epäilimme omiamme ja jopa minä suhtauduin skeptisesti leijoniin. Parantamisen varaa tietenkin on, mutta en olisi koskaa uskonut joukkueen pääsevän noin pitkälle.

Tuokaa pojat mitalit kotiin!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu