http://www.te-palvelut.fi/te/fi/pdf/lakimuutos01062014.pdf
http://www.te-palvelut.fi/te/fi/nain_asioit_kanssamme/te_palvelut/ajankohtaista/2014-05-22-02/index.html
"Palkkatukeen, työkokeiluun ja asiointiin TE-toimistossa muutoksia kesäkuun alusta
23.5.2014
Irtisanomisten, lomautusten ja osa-aikaisten työsuhteiden vaikutus palkkatuen myöntämiseen ja työkokeilun järjestämiseen täsmentyy. Myös työnhakijan asiointiin työ- ja elinkeinotoimistossa tulee muutoksia. Lakimuutokset tulevat voimaan 1.6.2014.
Muutokset palkkatuessa ja työkokeilussa
Palkkatuen myöntämisessä tai työkokeilun järjestämisessä edellytetään jatkossa entistä tarkemmin, että työnantaja hoitaa työsopimuslain mukaisen velvollisuutensa tarjota työtä työntekijöilleen, jotka on irtisanottu, lomautettu tai jotka ovat osa-aikaisia. Työtä tulee tarjota ennen palkkatukihakemuksen jättämistä tai työkokeilusopimuksen tekemistä.
Palkkatuki voidaan myöntää tai työkokeilu järjestää myös silloin, jos työnantajalla ei ole velvollisuutta tarjota työtä työntekijöilleen siksi, että velvollisuus on poistettu tai sitä on rajoitettu työehtosopimuksessa.
Palkkatuen myöntäminen edellyttää lisäksi, että työnantaja on tarjonnut työtä tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanotuille työntekijöille, joiden irtisanomisaika on päättynyt palkkatuen hakemista edeltäneiden 12 kuukauden aikana.
Lakimuutoksen myötä palkkatukea voidaan maksaa myös tuntimäärältään alhaiseen työsuhteeseen. Tämä edellyttää, että TE-toimisto pitää palkkatukea osa-aikatyöhön tarkoituksenmukaisena ja että osa-aikatyö edistää henkilön mahdollisuuksia päästä työmarkkinoille. Tämä voi olla perusteltua esimerkiksi osatyökykyisten työllistymisen kannalta.
Jatkossakin palkkatukea myönnetään pääsääntöisesti työsuhteisiin, joissa työaika on vähintään 85 prosenttia alan säännöllisestä työajasta.
Työnhakua ei tarvitse enää uusia
Kesäkuun alusta lukien työnhakijan ei enää tarvitse uusia työnhakuaan pitääkseen sen voimassa.
Työnhaun uusimisen sijaan työnhaun voimassaolo edellyttää, että työnhakija asioi työ- ja elinkeinotoimiston kanssa sovittuna asiointipäivänä ja sovitulla tavalla.
Työnhakijan ja työ- ja elinkeinotoimiston yhteydenpidon tarkoituksena on aina tarkistaa asiakkaan tilanne ja sopia tarpeen mukaisesta palvelusta.
Maahanmuuttajan korvauksessa muutos
Maahanmuuttajalle, joka osallistuu maahanmuuttajan alkukartoitukseen, voidaan jatkossa korvata osallistumisesta aiheutuvat matka- ja yöpymiskustannukset."

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ok.
"Työnhaun uusimisen sijaan työnhaun voimassaolo edellyttää, että työnhakija asioi työ- ja elinkeinotoimiston kanssa sovittuna asiointipäivänä ja sovitulla tavalla. "
Jos sovittu tapa on, että työkkäristä otetaan yhteyttä tiettynä päivänä, ja jos eivat otakaan, niin tuosta ei kaiketi tule karenssia.
Mutta kun minuun otetaan yhteyttä kirjeellä, ja jos kirje ei ole tullut kahta päivää ilmoittua päivää aikaisemmin, niin antavatkohan karenssin jos menen työkkäriin ilmoittautumaan.
Tässä vaan mietin, että ottavatkohan työkkäreissä pakottavan linjan työtöntä kohtaan, että työtön hankkisi puhelimen työkkärin yhteyden ottoa varten.