Mikä neuvoksi?

Olen suunnilleen ikäluokkaasi. En ole kyllä akatemisesti koulutettu, vaikka ihan fiksu ihminen olenkin. Lukiessa tekstiä silmiini nousi ajatus, että sinua vaivaa tarkoituksettomuus. Olen pätkätyöläinen, vähänkoulutettu ja jään viikon päästä työttömäksi. Rinnassani koet suurta vapatta ja iloa, koska haaveilen jo eläkeputkeen pääsemisestä. Tottakai toimeentulo on niukkaa, mutta elämäntarkoitukseni ei ole materiaalinen, ei perustu myöskään titteleihin ja yliopistotutkintoihin. Vielä 50-kymppisenä olisi työkkärissä ja eräällä kurssilla kannustettu yliopistotason koulutukseen, mutta kun ei tämä tyttö sellaista halua.
Olen löytänyt elämääni tarkoituksen Jumalalta. Täytän vapaa-aikani hyväntekeväisyystarkoitukseen, tapaan yksinäisiä. Voin nauttia hyvällä omallatunnolla myös elämällä itse, tekemällä asioita, joista pidän. Elmä on suuri lahja.
Tuntuu tosi pahalta ja kurjalta, kun itsekkin kärsii alamittaisuutta ja vielä ne kaikkein läheisimmät, rakkaat nakertavat itseluottamusta.
Alakulosi ei ole sairaaloista masennusta vaan siihen riittävät syyksi tuo, että et koe tekeväsi sitä, mihin koulutuksesi ja kykysi olisivat tarkoitetut, työttömyys ja ulkopuolinen palaute.
Ongelmaa ei mikään lääkitys ratkaise, ei myöskään alkoholi.
Sinun pitäisi löytää oma arvosi ihmisenä ja paikkasi tässä ihmiskunnassa. Ei ole syynä "oma huonoutesi". Monilla akateemisilla aloilla työtilanne on heikkoa, ja ei vain riitä työpaikkoja. On myös stressaavaa kun joutuu tekemään työtä, josta ei pidä tippaakaan vaan kyllähän puhelinmyyntityö on kuluttavaa.

Parasta lääkettä sinulle olisi löytää joku ymmärtävä ystävä jonka kanssa jutella ja uusi juttu, mistä pidät. Ehkä olet syntynyt perheeseen ja sukuun, jossa koulutus, aineellinen menestys on kaiken a ja o. Ja tuohan on jo ekologiseltakin katsantokannalta puppua. Ei imhiselämä ole sitä eikä sellaista planeettammekaan kestä. Olet ertittäin tärkeä lapsillesikin. Voit kasvattaa heitä elämään: ei juokemaan oravanpyörässä.

Meikäläiselle asetettiin nuorena paineita viedä sukua sinne "herrakaartiin" kuin vanhempien käden jatkeena. Isä oli tavallinen duunari, ja äitini hoiti kotia ja pientilaa. Me kolme tyttöä mentiin keskikouluun ja minä heistä kävin ylioppilaaksi. Taisin olla maalaiskyläni, noin 35 savua, peräti ensimmäinen valkolakitettu. Pettymys oli suuri kun en lähtenytkään välivuoden jälkeen heti opiskelemaan vaan jäin vuosiksi töihin Venäjän Karjalaan Kostamus-työmaalle. Sitten projetki loppui ja kävin kauppaopistoo. Siihen aikaan tietoteknikka oli vasta alkussaan ja oppilaitoksessa oli vain yksi ATK-luokka ja muutama viikkotunti.

Niin. Ei tullut tyrräristä akateemisesti sivistyneitä. Keskimmäinen oli lukiossa neron kirjoissa, mutta jätti lukion kesken puoväliin ja jälimmäinen nuorin meni suoraan ammattikouluun. Nämä medän vähiten koulutetut ovat sitten paiskineet töitä ja ovat saavuttaneet sitäkin, mitä köyhä sanoo rahaksi. Itse olen ollut pätkätöissä, ja oli meillä puolison kanssa yrityskin, mutta avioeron myötä lähdin sitten muualle.

Ehkä köyhyys, vaatimattomuus ja yksinkertainen elämäntapa on meikäläiselle helppoa, kun se on tavallaan oma valinta. On se vain kummaa, kun elämä itselle kelpaa, mutta toisille ei. Kyllä tuttua oli nuorena jurputus; no mikset sinä olet lähtenyt jatkamaan, hanki itselles kunnollinen ammatti, pärjäisithän sinä muussakin ym.
Lapsia ei ole siunaantunut. Olen yrittänyt elää aina tulojen mukaan. Aika vähällä toimeen tulee, jos niin päättää.
Viikon päästä olen sisareni pojan yo-juhlassa. No sisarten lapset ovat kaikki ylioppilaita ja lähtevät jatkamaan näyttää, että heissä vanhempieni "unelmat" pääsevät toteutumaan, mutta valitettavasti myöhään, koska molemmat lepäävät jo
nurmen alla.
Ei eläminen herkkua ole, jos laskut rästiintyy. Sellainen oli tilanne vuosia avioeron myötä. Jopa marjametsässä rämmin saadakseni ruokarahaa. Fillarilla kuljin niin sain mukavasti noin 25 - 30 euroa.
Jospa onnistuisit saamaan jostain kokopäivätöitä. Tarkoitan vaikka niitä hanttihommiakin.