Siinäpä sitä on edustava näyte kusipäistä jotka ei välitä toisten turvallisuudesta!
=
Rattijuopot kaahailivat kesäyössä
Lämmin alkukesän ilta ja yö näkyi ainakin rattijuoppojen määrässä Pohjois-Karjalassa, sillä Joensuussa ja sen ympäristössä jäi useita päihtyneitä autoilijoita kiinni perjantain ja lauantain välisenä yönä.
Joensuussa saatiin perjantai-iltana kiinni kaksi rattijuoppoa.
Joensuulainen 44-vuotias mies ajoi henkilöautoa päihtyneenä Joensuussa Tuulentiellä kello 21 aikoihin. Puhalluskokeen tulokseksi tuli 2,04 promillea.
Iltakymmenen jälkeen joensuulainen 67-vuotias mies ajoi pakettiautoa päihtyneenä Joensuussa. Mies oli lisäksi ohittanut edellä ajaneen reilulla ylinopeudella. Ohituspaikalla on 30km/h nopeusrajoitus ja auton nopeudeksi mitattiin 111 km/h. Uhmakkaasti käyttäytynyt mies ei suostunut poliisin puhalluskokeeseen. Miestä epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Nurmeksessa paikallinen 22-vuotias mies kuljettanut henkilöautoa päihtyneenä hieman ennen iltakymmentä. Mies puhalsi nollat, mutta huumetesti antoi positiivisen tuloksen. Lisäksi neljää autossa ollutta matkustajaa epäillään huumausaineen käyttörikoksesta.
Ilomantsissa 25-vuotias mies ajoi henkilöautoa päihtyneenä ja ilman vaadittavaa ajo-oikeutta klo 23:n jälkeen. Alkometri näytti 2,19 promillen lukemat.
Liperiläinen 30-vuotias mies autoili päihtyneenä Juuassa yhden aikaan perjantain ja lauantain välisenä yönä. Puhalluskokeen tulos oli 1,6 promillea.
Kiteeläinen 25-vuotias mies ajoi poliiseja vastaan Kiteellä ja puhalsi poliisille 1,46 promillen lukemat.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014052418337696_uu.shtml

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei muuta kuin maanantaisin klo 12 viikon rattijuopot torille jalkapuuhun iltapäiväksi.Tietysti muut rangaistukset päälle.Ennen vanhaan ne lähetettiin lapiohommiin Seutulan lentokenttätyömaalle.