Monet mielenterveysongelmaiset kokevat parantuneensa uskonnon avulla. Mitä mieltä olette tästä? Onko uskonto ok, jos se parantaa? Vai onko parantuminen vain harhaa? Onko parempi elää harhassa jos on onnellinen?
Itse olen eronnut uskonnollisesta lahkosta, en kokenut saavani apua uskonnosta johon olin syntynyt. Jumala ei yksinkertaisesti auttanut. Uskonto sekoitti päätäni vain entisestään. Olen vieläkin ahdistunut/masentunut, mutta en lähtisi enää uskonnosta parannusta hakemaan vaikka monet sukulaiseni ja entiset lahkolaiset ystäväni sitä minulle tuputtavatkin.
Kertokaa ajatuksianne/kokemuksianne.
Itse olen eronnut uskonnollisesta lahkosta, en kokenut saavani apua uskonnosta johon olin syntynyt. Jumala ei yksinkertaisesti auttanut. Uskonto sekoitti päätäni vain entisestään. Olen vieläkin ahdistunut/masentunut, mutta en lähtisi enää uskonnosta parannusta hakemaan vaikka monet sukulaiseni ja entiset lahkolaiset ystäväni sitä minulle tuputtavatkin.
Kertokaa ajatuksianne/kokemuksianne.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Mielestäni tiukkien uskonnollisten sääntöjen noudattaminen estää enemmän kuin hyödyttää terveen viettielämän kehittymistä.
Kovinpa se taitaa olla tapauskohtaista.
Toisille uskonto voi joissakin tapauksissa tarjota ulospääsyn sisäiselle ahdistukselle ja tuskalle (esim. pelastusoppi; rituaalit voi helpottaa - siinä mielessä tiukat uskonnolliset säännöt voivat olla jopa pakko-oireisuutta).
Toisille uskominen voi olla vain toivoa paremmasta ja uskoa johonkin korkeampaan.
Jos taas ei jaa lahkojen ym. jumalakäsitystä niin silloinhan tiukat säännöt ja ahdasmielisyys ahdistaa saa aikaan vaikka mitä lieveilmiöitä.
Olen henkinen ihminen. Henkisyys auttaa minua. Usko siihen että on jotain elämää suurempaa. En kuitenkaan koe olevani uskovainen. En koe tarvetta valita puolta. Ateisti tai uskovainen. Kummatkin syyttelevät toisiaan ja väittävät toisen olevan väärässä.
Olet oikealla asenteella liikkeellä. Perustuslain mukaan kaikilla on uskonnonvapaus, joten myöskään psykiatrian henkilökunta ei saa pakottaa ketään tiettyyn uskontoon. Jos pakottavat, he rikkovat ihmisoikeuksia perustuslain toisen luvun vastaisesti.
Ajattelen samoin. Kakki uskonnot kaventavat ihmistä, mikä on luonnollista, ovathan ne ihmisen luomuksia, siis puutteellisia, virheellisiä.
Henkisyys on ihmisessä alkuperäistä, todellista, olemme henkisiä olentoja.
Kulttuurimme on materialistinen ja tieteet ovat kapea-alaisia. Kaikki tieteet sulkevat henkisyyden pois.
On merkkejä henkisyyden lisääntymisestä kulttuurissamme.
Mielenterveyspotilaat ovat herkistyneet vastaanottamaan kaikenlaisia hömppäkonsteja... mutta suotakoon se heille jos se auttaa.
Kuka sinä olet määrittelemään mitkä on "hömppäkonsteja" ja mitkä ei. Onko kaikki hipitkin hulluja?
Eiköhän me kaikki olla jollakin tapaa hulluja jos tuolle linjalle lähdet.
Mainitsemani "hömppä" on sellaista, mikä vaatii uskoa sellaiseen missä pelinappulana on järjen sijaan usko sellaiseen mitä ei voida todistaa. Tämä siis minun näkökulmani. Minulla on oikeus määritellä hömppä jos niin haluan.
En syytä ketään, kaikilla on oikeus uskoa mihin tahansa. Usko on helppo ratkaisu, kun elämän tarkoituksettomuutta on vaikea hyväksyä.
Itse uskon, etteivät ihmiset voi varmasti tietää yliluonnollisuuksista. Minussa on kuitenkin puoli, joka haluaa uskoa johonkin elämää suurempaan. Olen siis itsekin taipuvainen hömppään.
Henkisyys on sama kuin rakkaus.
Rakkaus on toimintaa totudessa, kauneudesa ja hyvyydessä, jotka ovat kullttuurimme perusarvoja.
Kun puhtaan Jumalasta, puhutaaan rakkaudesta, mikä on eri asia kuin uskontto.
Uskonnot sisältävät vallankäyttöä. Jeesus luopui vallasta rakkkauden hyväksi, siksi hänen sanomansa jäi elämään.
Luultavasti vaikka ufo-itsemurhakultin päällikkö saisi nämä kaikki masentuneet mukaan iloiseen joukkoonsa, ei sillä ole väliä mihin hassahtaa henkisesti herkässä tilassa kun saa elämälleen ns. tarkoituksen.
Uskonnollisuudella on tutkimusten mukaan tietääkseni kahdenlainen vaikutus mielenterveyteen. Tuomitseva, autoratiivinen uskonnollisuus lisää mielenterveysongelmia luonnollisesti, koska se aiheuttaa neuroottisuutta ja paranoidisuutta. Uskonnollisuuteen liittyy kuitenkin myös mielenterveyttä suojaavia tekijöitä, kuten yhteisöllisyys ja voimakas kokemus elämän merkityksellisyydestä. Tuskin uskonto itsessään parantaa, mutta se voi poistaa yksinäisyyttä ja elämän merkityksettömyyttä. Näin ateistina en ole koskaan ymmärtänyt, miten ihmiset voivat uskoa niin omituisiin uskomusjärjestelmiin, jotka ovat selvästi tuhansia vuosia sitten eläneiden ihmisten maailmankuvan tuotoksia. Vaikka olen kärsinyt mielenterveysongelmista, ne itse asiassa ovat vain vahvistaneet kyynistä puolta minussa. En koe tarvetta takertua pakkomielteisesti ideologisiin tai uskonnollisiin kultteihin, jotka tarjoavat vastaukseksi absoluuttista tottuutta ja pelastusta. Sellainen vain kahlitsee ihmisen ajattelua - jonkun menneisyyden paimentolaisheimon uskonnollisten tekstien harras ulkoatavaaminen kuullostaa minusta lähinnä huvittavan matalamieliseltä touhulta. Jos tämä pahentaa mielenterveysongelmiani, niin sitten mielenterveys on kyllä määritelty kyeenalaisin kriteerein. Uskonkin että monet ahdistuneet ihmiset ovat vain yksinäisiä ja lohduttomia, ja heidän tarpeensa löytää yhteisö ja merkitys elämälle ajavat monet uskovaisiksi. Toiset taasen ajautuvat poliittisiin liikkeisiin tai muuhun yhteisölliseen työhön, jossa kokevat itsensä jotenkin tärkeiksi.
Itse olen kuntotuja ja minua viehättää eri uskonnot, mutta olen sikäli poikkeuksellinen, että katson perimmäisellä totuudella olevan monet kasvot ja siis vuoren huipulle on monta polkua. Erityisesti minua kiinnostaa buddhalaisuuden oppi minättämyydestä ja siitä, että valaistunut on sellainen, joka on oivaltanut mielen todellisen luonnon ja siis valaistuessaan ihminen oivaltaa olevansa rajatonta avaruutta ja silloin kokee mitä korkeinta iloa ja rakkautta ja myötätuntoa. Buddhalaisuus ei aukene ihmiselle, kuka uskoo materiaalisen maailman olemassaoloon, silä buddhalaisuuden mukaan vain yksittäiset mielet ja kollektiivinen mieli ovat todellisuutta ja ihmiselämällä on vain kuin unen todellisuus. Materialismi eli yleensä newtonilaisuus on aikamoista ihmiskunnan koskaan keksimää suurta roskateoriaa ja siis aineellisia kappaleita ei ole olemassakaan - sinä vain kuvittelet mielessäsi aineellisuuden ja avaruuden sekä etäisyydet. Helpoin on uskoa olevansa kuin tietokonepelin osallinen
Kristinuskossa minua viehättää Jumalan analysointi siinä, että miten Se näkyy ihmiselle ja ihmistä koskettaa.
Lukekaa teoreettista filosofiaa, silloin maapallo pelastuu sen ikeen alta mihin ihminen on sen asettanutkin.
On paljon asioita eri uskonnoissa jotka ovat hyvin järkeviä, toisaalta pyhät kirjoitukset ovat vähemmän pyhiä, koska niissä on väärää tietoa ja suoranaista väärentämistäkin.
Riippuu sitää mikä on masennuksen syy? Jos se liittyy elämäntarkoituksettomuuteen niin silloin uskon syntyminen Jumalaan voi olla ratkaiseva. Jos syy on neurologinen, niin usko auttaa mutta ei poista sairautta.
Olen tavannut monia psyykkisesti tai fyyisesesti sairasta ja heille usko on suuri voimavara ja lohtu kärsimyksen keskellä.
Tälläkin palstalla vilisee uskovaisia jakamassa näkemyksiään.He ovat tosissaan ja heillä on oikeus mielipiteisiinsä. Silti tulee kiusaantunut olo heidän puolestaan.
Tässä ketjussa menevät sekaisin käsitteet "usko" ja "uskonto".
Uskonto tarkoittaa oppia Jumalasta, eikä se paranna ketään.
Usko sitä vastoin ennalta ehkäisee ja parantaa mielenterveyden ongelmia. Syitä tähän on useita. Ensiksikin uskova pyrkii elämään totuudessa, eikä jatkuvassa valheen, tekosyiden ja selittelyjen kierteessä. Lisäksi uskova ymmärtää elämän siten, että vaikka maailma kolhii ja saattaa tuntua epäoikeudenmukaiselta paikalta, yllämme on suurempi auktoriteetti, johon voimme turvautua, ja joka lopulta oikaisee vääryydet. Uskova myös elää maallista ihmistä pitemmällä aikajanalla, ja kun arjen murheita katsoo ikuisuuden aikajanalla, ne muuttuvat hyvin pieniksi.
Uskonnon ja uskon ero on siis siinä, että siinä missä uskonto on oppia Jumalasta, usko on elämistä Jumalan yhteydessä ja turvautumista Jumalaan.
Uskonnot kyllä tarjoavat vastauksia kipeisiin kysymyksiin, ne vain eivät ole kovin kestäviä.
Rakkaus on avain, kun säteilee rakkautta ympärilleen saa sitä myös itse takaisin. Vaikka kukilta, pikkulinnuilta ja oravilta.
Olet varmaan elänyt hyvin lakihenkisten ja ahtaiden uskonnlisten raamien rajoissa. Väärä kieroutunut uskonnollisuus on tehokas ase sielunvihollisella etäännyttää ihminen Jumalasta. Todellinen usko, joka on Pyhän Hengen synnyttämää ja kirkastaa Taivaallisen Isän rakkautta ja armoa on täysin vastakohta väärälle uskonnollisuudelle, joka on farisealaisuutta. Sitähän Jeesuskin vihasi.
Olisin itse varmaan mielisairas, jos en jo haudassakin, mikäli en olisi saanut tulla uskoon. Elävä usko on ainakin auttanut etten ole sairastunut, olen kestänyt vaikeat koettelemukset ja vastoinkäymiset vuosikymmenien saatossa. Usko on myös ollut vastaus teininä vaivanneeseen kuoleman pelkoon.
En nyt tarkoita, että sukusi olisi täysin fariseuksia. Saattaa olla että suvun omat, lapsuuden traumat, kasvatusvirheet , tavat ja tottumukset ovat heijastuneet heidän uskon elmässään. Ennen lapsille puhtiin rankaisevasta Jumalasta, helvetistä, tämä ja tuo oli syntiä: joka kauniit vaatteet, ilo nauru.
Kyllä Jumala rakastaa sinua tälläkin hetkellä, kantaa kämmenellään ja tahtoisi olla turvallinen Isän syli. Ihan siitäkin huolimatta, että et koet mitään sympatiaan häntä kohtaan.