Kunnanjohtaja onnitteli ylioppilaita

onnea valmistuneille

Kärsämäen kunnaninfossa KJ Hokkanen lähettää onnen toivotukset uusille ylioppilaille. Kärsämäellä heitä kirjoitti ylioppilaaksi noin yhdeksän kärsämäkistä. Nämä saavat painaa valkolakin päähänsä 31.5.2014 ja aloittaa valmistautumisen yliopiston pääsykokeisiin.
Ammatillisista opistoista valmistuneita erialojen ammattilaisia KJ ei huomionut. Heitä valmistui useitakymmeniä, osa lähtee lukemaan AMK:n, heistä valmistuu insinöörejä, sosionomeja, sairaanhoitajia jne:n. Oliko kärsämäen lukion säilyttäminen jotenkin mukana KJ:n ajatuksissa.

19

321

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • väärin sammutettu

      Kunnanjohtaja kiitti todella kauniisti vajaata kymmentä, jotka kirjoittivat omasta kärsämäen lukiosta, eikä ole ammattia, mutta suorittivat toisen asteen tutkinnon.
      12:sta vuotta ovat pakertaneet ammattiopistolaisetkin, mutta nyt heillä on ammatti ja jäävät suureltaosin kärsämäelle, josta käyvät töissä naapurikunnissa, osa jatkaa AMK. Alkutuotannosta saa noin 30 % kärsämäkisistä toimeentulonsa, se kuvannee kunnan elinkeinorakennetta ja ammatteja.

      Ymmärrän kunnanjohtaa siinä, että häntä harmittaa tuo SOTE asia, kepu kd 2 kok 1peruS - 1 kepu, nämä tunaroivat, eivät hallineet nopeaa päätöksen tekoa. KJ mainitsi jotain, että kykenihän Oulukin temään päätöksen kuukausessa.
      Tässä on kunnanjohtajan terveiset TEILLE tunaripäättäjät ja sateista kesää.

      • Olipa tyhmää

        puhetta kirjoittajalta ! Siinä olet oikeassa, että joillakin on nyt ammatti, toisilla ei, mutta joillakin on hieman yleissivistystä ja toisilla ei ! Ja kunnan päätöksiä tarkastellessa tulee väkisin mieleen, että ehkä vähäsen sivistystä ja tietoa olisi kaivattu lisää sinnekin. No eiköhän tässä asiassa vielä tulla näkemään sitten viimeistään käräjillä, kuinka fiksu johtaja täällä tosiaan on ! ( teille jotka ette ymmärrä, niin tämä loppu on sarkasmia)


      • yhtä tyhmää
        Olipa tyhmää kirjoitti:

        puhetta kirjoittajalta ! Siinä olet oikeassa, että joillakin on nyt ammatti, toisilla ei, mutta joillakin on hieman yleissivistystä ja toisilla ei ! Ja kunnan päätöksiä tarkastellessa tulee väkisin mieleen, että ehkä vähäsen sivistystä ja tietoa olisi kaivattu lisää sinnekin. No eiköhän tässä asiassa vielä tulla näkemään sitten viimeistään käräjillä, kuinka fiksu johtaja täällä tosiaan on ! ( teille jotka ette ymmärrä, niin tämä loppu on sarkasmia)

        Näyttää olevan sinunkin kirjoituksesi. Et selvästikään arvosta ammattikoulun käyneitä. Tosiasiassa lukiolla ei nykyään ole niin suurta painoarvoa kuin ennen, ammattikoulustakin voi päästä melko pitkälle.... Ihan typerää ajattelua. Kaikki koulunsa loppuun suorittaneet pitäisi olla samalla viivalla.


      • välillä kirjoitti
        yhtä tyhmää kirjoitti:

        Näyttää olevan sinunkin kirjoituksesi. Et selvästikään arvosta ammattikoulun käyneitä. Tosiasiassa lukiolla ei nykyään ole niin suurta painoarvoa kuin ennen, ammattikoulustakin voi päästä melko pitkälle.... Ihan typerää ajattelua. Kaikki koulunsa loppuun suorittaneet pitäisi olla samalla viivalla.

        Meillähän on esimerkki tekniikan tohtoro, hän toimii kunnan insinöörinä.


      • niinkö ootta ....
        Olipa tyhmää kirjoitti:

        puhetta kirjoittajalta ! Siinä olet oikeassa, että joillakin on nyt ammatti, toisilla ei, mutta joillakin on hieman yleissivistystä ja toisilla ei ! Ja kunnan päätöksiä tarkastellessa tulee väkisin mieleen, että ehkä vähäsen sivistystä ja tietoa olisi kaivattu lisää sinnekin. No eiköhän tässä asiassa vielä tulla näkemään sitten viimeistään käräjillä, kuinka fiksu johtaja täällä tosiaan on ! ( teille jotka ette ymmärrä, niin tämä loppu on sarkasmia)

        Olipa tyhmää.... päättäneet,että tämäkin asia menee...käräjille.Olikohan tämäkin sitä.....


    • Nuorissa voimaa

      Olisi ollut vähintään onnellista, että kaikki nuoret olisivat saaneet onnittelunsa niin ylioppilaaksi kuin ammattiin valmistuneet. On tosi sivistymätöntä olla huomioimatta kaikkia. Jokaisella on mahdollisuus jatkaa opiskeluaan, eikä tiedossa vielä ole, minne asti ehtivät. Ei pitäisi sotkea pelkkää politikointia nuorten tärkeisiin henkilökohtaisiin juhlahetkiin, jotka ovat työllään ansainneet

      • Eiköhän

        se olla nähty jo monesti, että ko.henkilö ei ole sivistynyt !


      • miten lienee

        Nuorissa voimaa....onko käytännöissä tullut muutos vrt.aikaisempaan....vaan onko se nyt tämä kevät jonka takia tästäkin asiasta piti nostaa......


    • VANHA OPISKELIJA

      KAIKILLE NUORILLE ONNEA NIIN VALMISTUNEILLE KUIN VIELÄ JATKAVILLE JA VOIMIA TULEVAISUUTEEN

    • vanhempi yo

      Pikainen katsaus SOTEen on täyttä puppua, sen tietää kaikki kuntalaiset. Tämä kuitenkin miellyttää surinta osaa päättäjistä, mutta valheella on lyhyet jäljet.

      Pikaisenkatsauksen kuntainfossa kunnanjohtaja todella päättä "Onnen toivotukset uusille ylioppilaille!

    • voi meitä

      onnea valmistuneille....aina sitä jotakin negatiivista sanomista löytyy kj:sta....kun oikein yrittää.

      • Valta sokaissut kj:n

        Minusta tuntuu että aivan sama mitä kunnanjohtaja toivottaa kukaan ei enää arvosta sitä. Arvostus ansaitaan omilla hyvillä teoilla ja toista arvostaen.


    • tohtori Pesonen

      Nehän ovat eriarvoisia todellisessa elämässäkin. Katsokaa vaikka valtion tai kunnan viranhaltioille asetettuja pätevyysvaatimuksia. Kyllä siellä yleensä on akateeminen tutkinto vaatimuksena, jos vähänkin häävimpi virka on kyseessä.

    • ei onniteluja

      Kuten Sievin kunnanjohtajaakin - toisenasteen koulutus, tohtori Pesonen.
      Eikä Ritallakaan akateemista tutkintoa.

      • sehän passaa

        porukkaan joka teki melkein 100 000 000€:n liikevaihtosopimuksen Attendon kanssa ilman minkäänlaisia valtuuksia. Maanviljelijää, sekatyömiestä, autokuskia ja muita samankaltaisia terveydenhuollon ammattilaisia. Niitäkin olisi ollut mutta kipattiin laidan yli.

        Ilmankos niitä laittomia sopimuksia syntyy kun kenelläkään ei ole minkäänlaista osaamista ja niillä joilla sitä oli, niitten yli käveltiin.

        Käykäähän illalla kahtomassa miten nämä samat lannanluojat yms. tekee lisää laittomia päätöksiä valtuuston kokouksessa;)


      • emä munaus

        Eikös Sievin kunnanjohtajalla ole hitsarin koulutus eikä saa puikkoa palamaan.


    • Parru Perseeseen

      Se on raakapeli rakennuksella. Nyt kun on valmistuneet niin ylioppilaat kuin amiksetkin, on hyvä muistaa näiden nuorten tämä Wattusen paljonkertova runo:

      Tukiaiset

      Nuoriso nouseva Suomenmaan
      isäis maausko heitä jo poissa.
      Ei ihminen syntynyt maailmaan
      olla yhteiskunnan loisna.

      Palkkaa ei ole armopalanen
      jonka saat sinä ongelmitta.
      On almu se sulle ilmainen
      ei ole se miehen mitta.

      Nuoriso nouseva Suomenmaan
      elä turhuuden aatetta kanna.
      Et juuttua saa sinä haaveeseen
      elää kotisi katon alla.

      Vain tyhmimmän veljesi jäätävä on
      koska häntä ei maailma huoli.
      Elo hälle on varatta vaatimaton
      se tunkion toinen puoli.

      Nuoriso nouseva Suomenmaan
      kotitöllisi tunkkainen hylkää.
      Elä elämääs sido turpeeseen
      et siitä voi onneas löytää.

      Ota haltuusi elämä itsenäinen
      kanna kortesi itsesi vuoksi.
      Kyllä kyntää saat mailla toisien
      mutta aattele, kelle ja miksi.

    • Kiitos paljon!

      Kiitos kunnajohtajalle onnitteluista ja muillekin valmistuneille onnea!

      • Juurikin näin. =) Oikein paljon onnea kaikille. Ja onnea niillekin jotka tänään jäivät peruskouluista kesälomille. Syksyllä sitten uudet haasteet odottavat joten kerätkää voimia. =D


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1819
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1131
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      98
      1116
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      992
    5. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      153
      852
    6. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      92
      846
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      764
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      54
      761
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      53
      696
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      694
    Aihe