Varhan AMMATTIMIES AMMATTILAISELLE..

987654

Pyöräily on hyvää kuntoilua, mutta varsinkin miesten kannattaa katsoa, millaisella satulalla istuvat. Italiassa ja Yhdysvalloissa tehdyt tutkimukset osoittavat, että jo kolmen minuutin ajo pit-källä ja kapealla kilpapyörän satulalla vähentää peniksen verenkiertoa 70–80 prosenttia. Pitkällä aikavälillä seurauksena voi olla erektio-ongelmia. Monet satulat ovat niin kapeita, että suuri osa kehon painosta lepää satulan etuosalla. Jopa 25 prosenttia painosta voi kohdistua satulan kapeaan etuosaan ja samalla sukuelinten ja peräaukon väliseen välilihaan, jossa kulkevat penikseen johtavat verisuonet ja hermot. Kapealla satulalla istuttaessa välilihaan suuntautuu jopa seitsemän kertaa niin suuri paine kuin tavallisella tuolilla. Samalla verenkierto vähenee. Jos tilanne toistuu usein, verenkiertohäiriö voi muuttua pysyväksi niin, että erektiokyky heikentyy.
Kapea satula voi olla haitaksi myös naisille, sillä myös häpykielen suonet ja hermot kulkevat välilihassa. Italialaiset ja yhdysvalta-laiset tutkijat kertovat satula-testistään Journal of Sexual- Medicine -aikakauslehdessä. Satulaan kohdistuva paine mitattiin 900 paineanturilla. Peniksen verensaantia mitattiin veren happipitoisuutta seuraavilla antureilla. Testeissä ilmeni muun muassa, että nivusten puutuminen, joka on tuttua monille paljon pyöräileville, johtuu siitä, että veren virtaus penikseen on lakannut täysin. Jo puolen tunnin pyöräily voi johtaa puutumiseen.
Pyöräilyn haitat lantionpohjan verenkierrolle voidaan välttää leveämmällä satulalla, jossa ei ole pitkää etuosaa.

37

763

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaljamahat pois

      Mikä tää kyseinen avaus oli? Onko kyseessä joku Helbin Varhan varikon sisäpiirijuttu ko.porukan pyöräilyharrastuksista? Sinänsä palstan aihetta sivuava, mutta toki Kuljettajien kuntoiluharrastuksia tukeva asia pyöräily on.
      Ammattimiehet pyöräilee, kaikista ei siihen vain ole, kun ei kyetä, niin ei kyetä.

      • Karjuheinolasta

        Aikansa pyöräiltyään eivät siis todellakaan kykene naisten kanssa mihinkään.
        Mikäli Varhan sisäpiiristä kysymys, niin asiantuntijana sekä porukan päsmärinä lienee eräs kaikkien tuntema, pitkäaikainen " pitkä Jii".
        Viihtyi ainakin ennen pomojen parissa, mutta ei pomoksi päässyt kuitenkaan.
        Voi olla että nyt jo päässyt, koska luulisi sillä nuolemisella pääsevän vaikka minne.


      • 0nPitkäNaama
        Karjuheinolasta kirjoitti:

        Aikansa pyöräiltyään eivät siis todellakaan kykene naisten kanssa mihinkään.
        Mikäli Varhan sisäpiiristä kysymys, niin asiantuntijana sekä porukan päsmärinä lienee eräs kaikkien tuntema, pitkäaikainen " pitkä Jii".
        Viihtyi ainakin ennen pomojen parissa, mutta ei pomoksi päässyt kuitenkaan.
        Voi olla että nyt jo päässyt, koska luulisi sillä nuolemisella pääsevän vaikka minne.

        Bussikuskien tärkein ominaisuus on virtsanpidättelykyky.
        Vuodesta toiseen jatkuva pidättely johtaa impotenssiin jo nuorella iällä.
        Jos et usko niin kysy 50 työkaveriltasi miten asia on. Naama venähtää.


    • Partajugi

      Se Pitkä Jii Tee pyöräilee edelleen Varhan varikolle kun on , kuten ennenvanhaankin oli, reilu jätkä muuten kyllä, tyhjensi jääkaapitkin tarpeellisesta roinasta ja kaatoi kahvit maahan HN.ssä jäätyään ilman, mutta se puute siinä on että tahtoo olla niitä nuoleskelijoita.
      Mahtaa siellä sen Syviksen kaljukupoli olla melko kiiltävä kun sukkispojut käyvät nuolemassa sitä.
      Ei ole se pantteri mihinkään pilkuistaan päässyt.
      Nauroi mun Nobinallekin menolle, mutta ennemmin täällä reilussa talossa, kuin sellaisessa missä et kunnon sarjoja saa kuin kaljua suutelemalla.
      Eikö ole asia näin ?

    • saasnähäjoo

      Vanha juttu. Miksi ei saisi mennä pyörällä töihin? En tajua tuollaista tyhjän nauramista. Asiaa ei yhtään.

    • Karjuheinolasta

      Saahan sitä toki seistä vaikka päällään paskaläjässä ken tahtoo, mutta miksi tehdä vaikeimman kautta kun autokin jo vanha keksintö ja sen avulla käy kätevämmin.
      Pyöräily töihin on tosivanha juttu. Se pitää paikkansa. Ennenvanhaan se oli tosi köyhän ja reppanan merkki joka pyöräili töihin. 60 ja 70 ja 80 ja osittain 90 luvullakin vielä oli meriittiä se kellä komein auto jolla töihin tultiin. Vittuilua saivat kuulla pyöräilijät ja himopyöräilijät. Pitkä Jii Tee kin sai osansa jopa allekirjoittaneelta.
      Hk-kuljetusta käyttäville ei vittuiltu ainakaan heille joilla tiedettiin olevan auto kuitenkin, mutta käytännön syistä helpompi tulla HK.n hakemana töihin.
      Vastakysymys: Miksi pitää tulla pyörällä töihin ja sukkahousuissa?

      • saasnähäjoo

        Vai ennen vanhaan. Ja ei pidä paikkaansa. Pyöräily ei ole koskaan ollut mikään köyhyyden merkki. Junttiheinolassakaan. Kaikenmaailman tahvanaiset täällä muka jotain tietää. Ja sitten ei pidä yhtään paikkaansa. Taidat olla kansakoululaisia.


    • Karjuheinolasta

      Kyllä se vaan ennen oli.
      Pula-aikoina tarpeeksi pyöräilystä saaneet hankkivat auton vaikka meni sitten viimeisetkin siemenperunat.
      Ei se pyöräily heidän kertomansa mukaa mitään niin auvoista ollut huonossa säässä räntäsateen yltyessä ja muun liikenteen tukkona.
      Kyllä se naista sai ennen ja saa nykyäänkin jos kulkuneuvon keulalla tähti, kuin että pieni peltilätkä jossa lukee Jupiter ja pyöräilystä valmiina jo kehittynyt impotenssi.

      • saasnähäjoo

        Ja katit. Stoorisi ei pidä paikkaansa, Sulle ei oo kukaan sanonu eikä kertonut yhtään mitään.


    • AllunPiristäjä

      Nykyään muuten se Helbin /Koivarin pääll. Syvämulkku käy Varhassa perjantaisin. On nähty notkuvan läheisessä kuppilassakin ja tietenkin Varhassa.
      Ammattimies pitkä Jii .llä ilmeisesti nuolettamassa kaljuansa.

      • kylläsaahalvallaajaa

        Nyt sun lääkkeet antaa uusia sivuoireita. Ensin kerrot suuren johtajan käyvän Varhassa ja sitten kerrot että tietenkin Varhassa. Noh ihanko työaikana? Ainiin suurella johtajalla ei olekaan toi työaikalaki voimassa. Nooh voisiko olla ihan selvinpäin polkupyörällä ja vielä kypäräkin messissä?
        Nooh eihän varhassa voi enää mitään työasioita olla siis yt neuvottelujen poispotkittavien merkkaamista mollattavaksi itsekeksityillä laatuvalituksilla. Nooh ainakin päiväkonjakin ottaa, kun suuren johtajan sydämmestä tarttee sulattaa toinen ämmä pois. Sus sentäs. Kaks ämmä äijän syrämmessä ja nyt jo toi ärräkin. Mitäköhän tästä nyt enää tulee kuulkaas..


    • Partajugi

      Kyllä siinä perää on että siellä Roihupellon laidalla notkunut.
      Kyllä kupoli näytti olevan kiiltävässä kunnossa pitkän Jiin jäljiltä, se on varma mikäli vanhat merkit paikkansa pitää että perjantai on se pitällä Jiillä kaljun puunautuspäivä VK.ssa.
      Tuskin sentään päiväkojakilla, kun siinäkin firmassa nollatoleranssi kuten pitääkin kaikissa firmoissa ettei käy köpelösti kuten eräälle Nobinassa pullaa kantaneelle.
      Allun Piristäjä oikeassa, sillä minäkin nähnyt S.mqwistin siellä pyöriskelevän nurkissa.

    • Talkoo-Taavetti

      Mitenhän mahtanee Varhassa se AKT.n ylityökielto pureskella ?
      Pitkä Jii ei kuulemma ainakaan pahimmasta rikkuripäästä ole, kun vihaa eläkekuskejakin.
      Hieno mies siinä suhteessa. Ei ruiskuteta.

    • Helbheikki

      Kyllä se täällä hyvin on purrut ainakin Ruhassa.
      Syvämulkkumme kyllä haroo niitä harvoja hapsiaan kun ylityöt ei maita jostain kumman syystä ja on joutunut nyt nöyrtymään ja antamaan viikkotolkulla pitämättömiä pekkaspäiviä kavereille jotka eivät aiemmista pyynnöistään huolimatta ole niitä aikoinaan saaneet pitää.
      Mutta Taavettiapua tarvittaneen lakkojen alkaessa, sillä kyllä täällä innokkaitakin saattaa Syviksen suosikkipojuja löytyä.

    • Karjuheinolasta

      Sieltä niitä varmasti löytyy, mutta en usko että pitkä Jii Tee mikään lakkorikkuri on. Vihaa eläkeukkojenkin työntekoa että sen suhteen hieno mies.
      Mutta sen sukkahousufillaroinnin saisi kyllä ainakin näin syksyntullen lopettaa.
      Olen kuullut kauttarantain myös että käy harvahapsen kupolia kiillottelemassa parempien sarjojen toivossa ja haukkuu toisia jätkiä reppanoiksi myös.
      Siitä vähän pettynyt.

    • repesorrsakovits

      Täällä palstalla on muutama henkilö, jolla alkoholi on pahasti surkastuttanut aivot. Ai miten niin? No jos on levy jäänyt pahasti pyörimään polkupyörään, sukkahousuihin, kaljuun, ja johonkin sankoon .
      Mistään muusta henkilöt eivät osaa puhua palstalla- luulevat vielä olevan hauskoja ihmisiä. Juovat joka viikonloppu päänsä turvoksiin ja näissä jutuissa voimme sitten lukea tuloksen.
      Hienoa pojat!

    • Talkoo-Taavetti

      Hienoa itelles !!!
      Miten liittyy alkoholi ja ihmisten hauskuus näihin erinäisiin kommentteihin jotka ilmeisesti sua vituttaa ?
      Joittenkin polkupyöräilyä, sukkahousuja, sekä rikkuruutta kannattavien aivot surkastuneet ilman alkoholin hajuakaan.
      Kohtapa muuten nähdään, kun otteet Ay-rintamalla kovenevat, keiden kaikkien kuuppa kestää ja kroppa sitä lietteen ruiskutusta.

      • repesorrsakovits

        Että taas pääsit asiaan. Kokeileppa laittaa joskus edes yksi asiallinen viesti tänne..

        Ikinä kuuna päivänä ei ole kukaan missään nähnyt tuonkaltaista mainitsemaasi toimintaa lakon aikana . Ihmeellisiä harrastuksia kun jaksat- ilmeisesti jo monta vuotta peräkkäin harrastaa samaa mantraa.
        Olethan varmasti kunnossa?

        Ota ihmeessä lisää sitä miestä väkevämpää-ja nyt kun olet yksin kotona , ei kumppanisi näe mitä lapsellisuuksia tänne kirjoitat.
        Huomaa, ; kirjoitin kumppanisi, en vaimosi. Koska nykyään ei voi tietää , kuka mitäkin harrastaa, eikä siitä saa kommentoida mitään pahaa-tietenkään!


    • Talkoo-Taavetti

      Kyllä Repesorsa-reppana taas haukkasi lietettä luulemalla ja tietämättä todellisuutta.
      Vai asiallista pitäisi.

      No asiallisesti ja kelvollisesti lupaamme ruutata sinutkin jos yrität lakkoportista joskus sisälle tai työaikeissa ulos. Kerrot vaan kuka olet, niin voin järjestää sulle munien tärpätöinninkin kaupan päälle.

      Et ilmeisesti ollut missään satamassa takavuosien ahtaajien kuuluisan lakon aikoihin jossa yksi rikkurirepe revittiin autosta ulos ja uitettiin lietteellämme kunnolla ja autokin siinä tuoksinassa vähän vaurioitui. Mutta omaa syytänsä ja tyhmyyttänsä. Mitäs tuli sinne pyrkimään. Lisäksi ryhmämme ollut viimeaikoinakin paikalla porteilla kun AKT pistänyt seis, mutta ei ole ketään tarvinut kastella kun totelleet ja poissa pysyneet.

      Alkoholia en valitettavasti harmiksesi käytä. Mutta meneppä sinä lenkille polkupyörinesi ja sukkahousuinesi, vaikka siitäkin kyllä pitäisi vähintäänkin sakottaa maiseman rumentamisesta. Voi saada kumppanin harrastuksiisi kun jotkut poikkeavuudet pitävätkin kaltaisistasi kummajaisista.

    • Karjuheinolasta

      Ei voi tässä eläkeukko taaskaan kuin ihmetellä ja naureskella Repesorsakovitsin vitseille.
      Taitaa olla polkupyöräilijöiden suurta eliittiä kun kovasti kannattaa sukkahousujen käyttöä pyöräillessä ja yleensäkin pyöräilyn kannattaja moittiessaan Talkoo-Taavettia.
      Siis kaikkihan olemme juoppoja jotka emme pyöräile ? Entäs kun autoilemme, tuskin kauaa sitä tarvitsisi tehdä kun käry kävisi täällä pienemmällä paikkakunnalla varsinkin.
      Polkupyöräilijöitä ei puhalluteta, mutta autoilijoita lähes tämän tästä.
      Melkoinen epäsuhta, vaikkakin hyvä asia se puhallutus.
      Monikohan pyöräilee päissään ? Helposti voisi kuvitella ettei kukaan kovin helposti selvinpäin lähde fillaroimaan äitinsä, sisarensa, tai ex eukkonsa sukkiksissa !!!

    • Talkoo-Taavetti

      Näitähän riittää sukkahousupyllistelijöitä ja kaljujen kiillottelijoita mielistelijöitä, vaan eipä tarvinnut lusikallistakaan lietettä ruiskuttaa kun hallitus antoi myöten irtisanomiskiistassa ja homma jatkuu paremmissa tunnelmissa.
      Muistettava kuitenkin että taistelut jatkuvat taas mikäli aihetta ilmenee. Tämä on vai välirauha, kuten Sipilänmulkku itsekin asian ilmaisi.
      Nyt jo senverran viileä, että eiköhän fillaristirikkuritkin laittane sukkahousut narulle ja fillarinsa kellariin.

    • repesorrsakovits

      Sulla varmaan vaimo kannustaa vieressä että hienoa; "kyllä sä osaat heittää sitten mahtavaa juttua tänne palstalle. Miten sä osaatkin puhua sukkahousuista ja polkupyöristä tuolla tavalla . Kyllä sä olet sitten taitava kynäniekka. Ai että!!"

      :D : D

    • repesorrsakovits

      Nämä täytyy olla ammattikoulupoikien juttuja.
      Ei aikuiset ihmiset voi kirjoittaa päivästä toiseen samoista asioista.
      Ei kukaan täysjärkinen ainakaan!
      Siis iältään olette 15-17 vuotiaita, onhan se näin-oikeesti?

    • Talkoo-Taavetti

      Tulehan repereppana Helmigrilliin perjantaina 2.11 klo 18 jälk. niin näät ikärakentemme.
      Saat kaljatkin jos et rupea rutisemaan meille.

    • Lakeuspiipittää

      Myöskin lakeuuuren neitoset, jos ootta Hesaas, niin sinne vaan, mutta sukkahoosut ja uhoot poijes.

    • Karjuheinolasta

      Nyt kun pimeä vuodenaika ja monet fillaristit käyttävät korvavaloa torjuakseen masennusta ja löysäpäisyyttä, niin havaittu on myöskin perävalon käyttöä. He pikkasen väärin ymmärtäneet koska laittavat sen peräaukkoon ja se hohtaa valoa sukkisten läpi keikkuessaan.
      Mutta ruma se on.

    • Helbheikki

      Se meidän tuntemamme, pomojen suosikkipoju Pitkä Jii on sen täällä jo tehnytkin.
      Saa varmasti lomat ja pekkaset toivomaansa aikaan kun keikuttelee pomoille sen lampun kanssa.
      Että kehtaa, koska on silläkin jo vuosia takana ettei luulis enää tarvitsevan ketään johtajaa mielistellä ja kaljua kiillotella .

    • Karjuheinolasta

      No hyvin saattaa uskoa siitä pitkästä hujopista. Kavereita haukkuu, mutta nuolee ylempiarvoisiaan.
      Ainoa mikä positiiviseksi seikaksi voitaneen katsoa, on se, että hän sanoo suorat sanat eläkeläiskuljettajille.
      Olen kuullut sellaistakin että jokunen vuosi sitten oli vähällä lempata erään "Jänkä" nimeä kantavan eläkeukon Herttoniemessä pihalle kun Jänkä tuli eläkkeellä duuniin.

    • pyörälläpitkälle

      Olen koko ikäni pyöräillyt tavallisella vaihteettomalla pyörällä, jossa on leveähkö satula. Eipä ole ollut siittimen verenkierto-ongelmia. Päinvastoin, kun vastaan tulee kesäisin vähäpukeisia tyttöjä farkkushortseissa, siitin toimii kuten pitääkin.

    • Partajugi

      Neiti Kähärällä ei toimi siitin kuin Juhanansa läsnäollessa.
      Taas olisi kaljat luvassa jos sovinnonteko kelpaisi Helmigrillissä perjantaina 30.11 klo 18 eteenpäin.

    • Karjuheinolasta

      Kertokaa fillaristihomot, tuleeko teillä fillaroinnista siittimen verenkierto-ongelmia tai siitä punasesta persvalosta johtuvaa paskanpidätyskyvyn häiriötä ?
      Epäilemme täällä autolijaporukan kesken, että ette tiedä mitä nuo edes tarkoittavatkaan.
      Polkemisestakaan ette liene tiedä muuta kuin fillarinpolkemista.
      Jotkut tosin Helb / Koivarilla Ruhassa työvuorosuunnittelijan polkemista harrastaa.

    • Partajugi

      Entäs nyt fillaristihippulit kun lunta tuli oikein kunnolla ?
      Ette tainneet päästä perseitänne keikuttelemaan ?
      Keikuttelehan KädeKähärä itsesi Helmeen kaljalle huomenna perjantaina.
      Sama pöytä sama aika ja sama Hanurilan porukka.

    • Kuntoilija155

      Oletko partajugi kuullut nastarenkaista....myös polkupyörissä...useat pyöräilijät läpi talven....hoitavat itsensä kondikseen, jos se sinua vaivaa niin ...mene sinne fucking helmi grilliin ja pysy siellä...

    • Partajugi

      No onhan noista kuultu ja joskus maisemanrumentamisen merkeissä ja epäsiveellisen käytöksen kyseessä ollessa tullut valitettavasti nähdyksikin kun kaksi homppelia pusikossa touhuaa ja poskeenottaa kuten Kähärä Kontulen ostarin takana Mäyräbaarissa takavuosina.

      Ne nastakumithan on kortonkeja joissa nastat että tekee höpöä kun kaksi fillaristihomoa hoitavat läpi talven ja kesänkin toisiaan kondikseen perseeseennussimalla.
      Ei se mua sen kummemmin vaivaa, mutta on se niin ruman näköistä kun nastoin varustetulla kortongilla kyrvän päällä tungetaan toista sukkahousumannekiinia perseeseen.
      Älkää te vaan tulko Helmigrilliin taitojanne esittelemään. Menkää sinne Mäyrään. Kähärä voi opastaa tien.

    • Talkoo-Taavetti

      Kähäräpä hyvinkin tuntee tien ja tuntee nastakortonkien kanssa oikotien onneen sellaisille poikkeaville poikasille, kuten juurikin pyöräilijöille sekä rikkureille.

    • Anonyymi

      Eipä näkynyt eilenkään Pikkulinnussa yhtään niitä ns. tissiposkia, neitejä, eikä edes fillaristihomoa.
      Mihin lie Helbin äijä hävinnyt kun ei ole näkynyt eikä kuulunut ??? Myöskin se Varhan ammattimies, ketjun aloittaja, " Pitkä Jii " , " Bigini " sillä on monta kutsumanimeä. Fillaroi kesät talvet.
      Onko kumit puhki ja sukkikset säröillä ?
      Meitä oli paikalla vain vakiporukka.

      Helbheikki

    • Anonyymi

      Tulen lisäksenne ensi perjantaina joulukaljoille ja lounaalle.
      Ne edellämainitut tissiposket tuskin uskaltautuvat tälläkään kertaa.

      Karju Heinolasta

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      136
      4245
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      327
      2145
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      1994
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1861
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1780
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      453
      1754
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      477
      1594
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      56
      1395
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      467
      1310
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1306
    Aihe