Henkinen johtajuus siirtynyt Halla-aholle

Ilman Jussi Halla-ahon asettumista ehdolle vaaleissa olisi Perussuomalaisille käynyt niin, että paikkamäärä olisi jäänyt vain yhteen eli sama tulos kuin 5 vuotta aiemmin. Halla-ahon vipuvaikutus on nimittäin taatusti ollut tuon 27 600 äänen marginaalin joka eroitti kokkarit neljännestä paikastaan.

Ilman Halla-aho perussuomalaiset jäävät yhä enemmän vain heikon älyn ja sivistystason omaavien reppanoiden jäkätyspuolueeksi. Halla-aho ja esim. Jussi Niinistö tuovat juuri sen verran "osaamista" että monet nuoret kaupunkilaiset saattavat puoluetta äänestää.
460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ääniero jolla Kokoomus jäi vaille neljättä paikkaansa oli 27 046 jonka sitten persut ottivat oli . Viimeisen siis kolmannentoista paikan sai muuten SDP Kumpula-Natri. Ero persujen ja demareiden välillä oli taas 9 891 ääntä.

Äänestä

Kaikkien persujen on alettava homoiksi!

Äänestä

Halla-aho ei ole huijari, kuten Soini. En ole hänen kanssaan samaa mieltä juuri mistään, mutta kunnioitan rehellistä miestä. Rehellisyys on alku todelliselle keskusteluyhteydelle.

Rehellisyyttä tahraa kuitenkin se, että hän väittää, että ei ole rasisti. Hän on. Ehkä hän ei itse näe sitä, ja uskoo puhuvansa totta väittäessään, etteivät hänen muslimivastaiset puheensa ole rasismia; eihän hänellä tunnu olevan mitään muita kuin arabi- ja somalimuslimeita vastaan.

Äänestä
  • Kuinka sinä voit syyttää toista rasistiksi? Olet itse todellakin pahempi kuin rasisti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Soini sivuosassa? kirjoitti:

Ilman Jussi Halla-ahon asettumista ehdolle vaaleissa olisi Perussuomalaisille käynyt niin, että paikkamäärä olisi jäänyt vain yhteen eli sama tulos kuin 5 vuotta aiemmin. Halla-ahon vipuvaikutus on nimittäin taatusti ollut tuon 27 600 äänen marginaalin joka eroitti kokkarit neljännestä paikastaan.

Ilman Halla-aho perussuomalaiset jäävät yhä enemmän vain heikon älyn ja sivistystason omaavien reppanoiden jäkätyspuolueeksi. Halla-aho ja esim. Jussi Niinistö tuovat juuri sen verran "osaamista" että monet nuoret kaupunkilaiset saattavat puoluetta äänestää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu