En tiedä mille palstalle tämä kuuluisi, mutta haluaisin neuvoja ystäväni suhteen, josta olen ollut jo pitkään huolissani.
Ystäväni on nyt 24-vuotias ja muutti pari vuotta sitten uuteen kaupunkiin opiskelemaan. Hän on koko ikänsä ollut hyvin ujo ja lisäksi hänellä on huono itsetunto. Näin minä ainakin näen hänet, mutta toisaalta jossain tilanteissa hän on hyvinkin vahva ja luottaa itseensä.
Se mitä minä ja muutama muu hänen ystävistään ihmettelemme on se, että hän ei käy missään vapaa-ajalla. Näin on ollut jo vuosia, huolimatta siitä, että pyydän häntä aina mukaan illanviettoihin, synttäreille tai muuten vaan viettämään aikaa. Mutta joka kerta hänellä on jokin "syy", eikä hän pääse tulemaan. Olemme silti hyvissä väleissä, mitään riitaa tai muuta ei ole ollut.
Ystävälläni ei ole mitään muuta elämässään kuin koulunkäynti. Hän ei harrasta mitään, koulun ja kaupan lisäksi hän ei käy missään muualla eikä hänellä ole nykyisessä asuinpaikassaan ainoatakaan kaveria. Kotona käydessään hän ei halua tulla minun tai muiden kavereidensa (olimme aina yhdessä ennen) luo, mutta tapaa meitä mielellään jos tulemme hänen kotiinsa. Hän ei halua osallistua mihinkään ns. nuorten ihmisten normaaleihin juttuihin, joissa tapaisi uusia ihmisiä. Hän ei ole ikinä seurustellut kenenkään kanssa.
Miten voisin ymmärtää paremmin ystävääni? Onko tuollainen elämä normaalia? Voiko ihminen tietoisesti haluta olla eristäytynyt muista melkein totaalisesti?
Mitä mieltä olette, onko muilla samoja omakohtaisia kokemuksia asiasta tai samanlaisia ystäviä? En haluaisi menettää ystävääni, mutta hän tuntuu eristävän minut täysin elämästään tällä tavoin. Ystävyytemme on edelleen vahvaa ja hyvää, mutta lähinnä kirjeenvaihdon merkeissä. Tuntuu kuin koko ystävyytemme olisi täysin minun voimieni varassa.
Toivottavasti joku jaksoi lukea ja osaisi neuvoa minua jotenkin.
Ystäväni on nyt 24-vuotias ja muutti pari vuotta sitten uuteen kaupunkiin opiskelemaan. Hän on koko ikänsä ollut hyvin ujo ja lisäksi hänellä on huono itsetunto. Näin minä ainakin näen hänet, mutta toisaalta jossain tilanteissa hän on hyvinkin vahva ja luottaa itseensä.
Se mitä minä ja muutama muu hänen ystävistään ihmettelemme on se, että hän ei käy missään vapaa-ajalla. Näin on ollut jo vuosia, huolimatta siitä, että pyydän häntä aina mukaan illanviettoihin, synttäreille tai muuten vaan viettämään aikaa. Mutta joka kerta hänellä on jokin "syy", eikä hän pääse tulemaan. Olemme silti hyvissä väleissä, mitään riitaa tai muuta ei ole ollut.
Ystävälläni ei ole mitään muuta elämässään kuin koulunkäynti. Hän ei harrasta mitään, koulun ja kaupan lisäksi hän ei käy missään muualla eikä hänellä ole nykyisessä asuinpaikassaan ainoatakaan kaveria. Kotona käydessään hän ei halua tulla minun tai muiden kavereidensa (olimme aina yhdessä ennen) luo, mutta tapaa meitä mielellään jos tulemme hänen kotiinsa. Hän ei halua osallistua mihinkään ns. nuorten ihmisten normaaleihin juttuihin, joissa tapaisi uusia ihmisiä. Hän ei ole ikinä seurustellut kenenkään kanssa.
Miten voisin ymmärtää paremmin ystävääni? Onko tuollainen elämä normaalia? Voiko ihminen tietoisesti haluta olla eristäytynyt muista melkein totaalisesti?
Mitä mieltä olette, onko muilla samoja omakohtaisia kokemuksia asiasta tai samanlaisia ystäviä? En haluaisi menettää ystävääni, mutta hän tuntuu eristävän minut täysin elämästään tällä tavoin. Ystävyytemme on edelleen vahvaa ja hyvää, mutta lähinnä kirjeenvaihdon merkeissä. Tuntuu kuin koko ystävyytemme olisi täysin minun voimieni varassa.
Toivottavasti joku jaksoi lukea ja osaisi neuvoa minua jotenkin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Saattaa olla että ystäväsi on masentunut eikä siksi viihdy ystävien seurassa. Kannattaa kysyä häneltä itseltään.
Älä vaan jätä ystävääsi. Itsekin eristäyduin lopulta täysin muista henkisten ongelmien takia. Luulen, ettei kukaan eristäydy ilman syytä. Ehkä masennus tai jotain muuta ongelmia. Kysele häneltä vähäsen tietoja. Mieti, mitä itse tekisit hänen sijassaan.
Minä itse aloin koulukiusauksen takia jännittää muita ihmisiä.Enkä nuorenakaan käynyt oikeastaan missään.
Nykyisinkään en käy juuri muualla kuin omien ja mieheni sukulaisten luona.Mieheni joutuu hoitamaan asioita puolestani ja olemaan tukenani esim.lääkärissä käydessäni.
Ehkä hän kärsii sosiaalisten tilanteiden pelosta eli entiseltä nimeltä kahvikuppineuroosi. hän ehkä "pelkää" toisia ihmisiä. Voi esim. olal vaikeaa soittaa virallisia puheluita,pelkää esitellä itsensä, julkinen esiintyminen, nimen kirjoittaminen muiden katsellessa, syöminen muiden läsnäollessa...Jos hän joutuu tällaiseen tilanteeseen voi siitä seurata paniikkikohtaus. Hän haluaa vältellä näitä tilanteita keksimällä selityksiä miksei pääse mukaan johonkin..tässä oli hyvin lyhyt selostus kyseisistä "sairaudesta".
Sitä voidaan hoitaa masennuslääkkeillä ja beetasalpaajilla(miten lie se sit kirjoitetaan) sekä siedätys hoidolla. mutta jos tilanne on jo niin paha ettei ulos uskalla mennä niin lääkärihoitoon.
tämä VOI siis olla yksi syy ystäväsi käytökseen.