Mitä ootte mieltä, kuinka monta kertaa oikikseen voisi hakea? Monennenko kerran jälkeen kannattaisi asia jättää muille?
Kuinka mones kerta toden sanoo?
Ei taida lukeminen r
321973
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Mä aion kokeilla ens vuonna toisen kerran. Silloin mielellään jättäydyn kokopäivätyöstä lukulomalle, ja koitan olla joutumatta jäätäviin suhdedraamoihin ja riitoihin :D ja noista kahdesta jopa enemmän vaikutti noi ihmissuhdedraamat, oli uskomattoman vaikee keskittyy, kun oli draamaa joka ilmansuuntaan. Ja tietenkin se et, et muut lukee 8h päivässä, Ja mä aloitan sen lukemisen vast 8h työpäivän päätteeksi.
Eli hyväl fiiliksel ens kevääseen, ainakin lukuloman aion hommata :)
Eri asia jos ois tehnyt jo "kaikkensa" eikä silti pääsis... mun tilanteessa syy oli pikemminkin olosuhteet eikä oma älyn riittämättömyys ;)
Kovin yksilöllistä. Itse pääsin kolmannella hakukerralla, tuskin olisin pyrkinyt enää neljättä kertaa. Kahdella viimeisellä kerralla tuntui, että en olisi pystynyt parempaan suoritukseen.
Toisella kerralla olisi hyvä päästä, ehkä kolmannella jos kahdella edellisellä kerralla on tullut jotain oikeita mutkia matkaan hakuprosessin aikana kuten lapsen syntymä tai muuta vastaavaa. Ensimmäinen kerta menee monen osalta harjoitellessa, eikä vielä ymmärretä sitä työmäärää mitä todella täytyy tehdä. Ensimmäisestä kerrasta viisastuneena moni pääseekin sitten tokalla sisään tehtyään paremmin töitä. Jos ei kuitenkaan kovan työnkään jälkeen pääse toisella kerralla, ei ala välttämättä ole hakijalle oikea. Aivan kuten Pihlajarinne onkin turhan monta kertaa hakeville poiminut kirjaansa hyvän ajatustenherättäjän: "If at first you don't succeed, try, try again. Then quit. There's no point in being a damn fool about it."
Riippuu vähän siitä, minkä takia joutuu hakemaan useampaan kertaan. Ensimmäinen kerta nyt on tosiaan usein harjoitttelua, vaikka aina niitä abejakin pääsee, mutta jos toisella kerralla pystyy jo lukemaan täysillä eikä onnistu, kannattaa miettiä onko ala sittenkään oikea. Eri asia sitten jos tulee jotain kuolemantapauksia tai vastaavia eteen, jotka järkyttävät mieltä ja opiskelumotivaatiota.
Jos lasketaan omia hakukertojani, niin niitä on ollut neljä: 1. en ostanut edes kirjoja, enkä mennyt pääsykokeeseen 2. ostin kirjat, mutta silmäilin niitä, enkä oikein lukenut. Istuin sen pakollisen ajan pääsykokeessa 3. Luin, mutta tein samaan aikaan lähes täyspäiväisesti töitä. 4. Pääsin sisään, lopetin työt ja luin täyspäiväisesti.
Noin ajatellen hain kaksi kertaa tosissani. Mutta itse vedin rajaa myös siihen, että jos en olisi viimeisellä kerralla päässyt, niin olisin mennyt muualle opiskelemaan ja miettinyt myöhemmin, haluanko vielä juristiksi. Se on yksilöllistä, milloin raja tulee vastaan vai tuleeko sitä koskaan. Omani oli aika alhaalla, koska se kevään stressi oli mieletöntä ja vielä kamalampaa oli se, että teki töitä ja ei sisään silti päässyt.
Ehkä siinä vaiheessa kannattaa alkaa miettiä, onko ala oikea, jos on hakenut vaikkapa neljä kertaa tosissaan ja opiskelupaikkaa ei irtoa. Kuitenkin se opiskelu on todella pitkälti lukemista, siitä ei pääse yli eikä ympäri.
1. kerta. Hain kokeilumielellä, en päässyt.
2. kerta. Kävin valmennuskurssin johon enjaksanut panostaa. En päässyt
3. kerta. Hain toiseen yliopistoon, kun ajattelin riman olevan matalempi. En päässyt.
4. kerta. Hain alun perin haluaamani yliopistoon. Jäin pisteen päähän eli en päässyt.
5. kerta. 2 vuoden vitutustauon jälkeen päätin hakea vielä kerran. Pääsin sisälle.
Suoritin myös toisen yliopistotutkinnon noiden vuosien aikana. Sain siitä hyväksiluettua kieliä ym. Kaikki meni lopulta hyvin.
Valmennuskurssin kautta sisään ensimmäisellä hakukerralla. Älyähän tässä ei vaadita, vaan pelkkää tankkaamista.
Mikäli ei pääse toisella kerralla sisään niin kannattaa miettiä toista alavalintaa.
Mun vähän vaikea sanoa monennellako kerralla pääsin. Abivuonna laitoin hakemuksen, mutta en hankkinut kirjoja tai käynyt kokeissa. Pari vuotta myöhemmin jo muuta ainetta opiskellessani hain uudestaan. Silloin hankin kirjatkin (tai no äiti hankki) ja lueskelin vähän ja kokeissa kävin jättämässä tyhjän paperin ensi tilassa. Pari vuotta myöhemmin kun olin jo valmistunut muualta, luin kevään töiden ohella ja kävin vastaustekniikkakurssin. Jäin pisteen päähän, tein valituksen ja pääsin sisään. Laskutavasta riippuen voisi sanoa ensimmäisellä ("kunnon" yritys), toisella (vaivauduin koesaliin saakka) , kolmannella (ilmoittautumiset) tai "kolmannella ja puolella" (valituksen kautta sisään).
Itse hakisin maximissaan neljä kertaa, ellei sisäänpääsy sitten ole jo ihan pisteen tai kahden päästä ni saattaisin yrittää vielä viidennen kerran
Kolmas kerta toden sanoo tässäkin tapauksessa. Jos kolme kertaa hakee tosissaan, niin sitten pitäisi tärpätä jos on tärpätäkseen. Ei työt nyt valmistumisen jälkeen niin ihania ole, että monta kertaa kannattaa päätä seinään hakata ...
Tärkeämpää kuin kertojen lukumäärä on se, miten paljon on jäänyt vailla siloin, kun on tosissaan lukenut.
Jos on esimerkiksi kaksi vertaa painanut oikeasti täysillä ja on jäänyt 10 pistettä tai enemmän, niin kannattaa unohtaa koko homma, koska syystä tai toisesta oma pää ei pelitä parhaalla tavalla juridiikan suhteen.
Jos taas on jäänyt 1-3 pistettä, niin kysymys on ollut myös onnesta, ja kannattaa yrittää uudestaan.
2 kertaa, molemmilla kerroilla valmennuskurssilla, 1 vuonna tein viela toita taysipaivaisesti, jain 2.5 pisteen paahan.
talla kerralla lopetin tyot ja tein lopulta vain osa-aikaista ja oikaisun jalkeen jain 0.5 pisteen paahan kysymyksen 6d vuoksi josta kirjelmoin HaO:n jota kautta sitten opiskelupaikka tuli.
Mikäli ylipäätään tarvii hakea ja kilpailla normirahvaan kanssa (eli ei siis ole syntynyt oikeaan sukuun) kannattaa suosiolla jättää koko ala ja keskittyä johonkin oikeasti tärkeään - vaikkei se ehkä kuulosta normirahvaan mielestä niin hienolta kuin oikis.
Voi jeesus kun oikein kirjelmöidään sinne tänne jotta saadaan opiskelupaikka. Jotenkin säälittävää vääntöä.
Eikö olisi parasta vain lukea tarpeeksi hyvin, niin ei tarvitsisi valittaa hallinto-oikeuteen?
Kumpikohan on hyödyllisempää kokemusta tulevan juristin kannalta? Osua tuurilla oikeaan vaihtoehtoon monivalintatehtävässä, joka on tulkinnanvarainen (kyllä olin myös itse Lapin pääsykokeessa viime keväänä) vai käyttää valitusinstansseja ja saada epäselvä kohta mitätöidyksi?
Hauki on kala-tyyppejä taas harmittaa. Itse olisin tehnyt samalla tavalla.
Miten voi olla hakijan vika jos HaO mitätöi pääsykoekysymyksen? 99% oikaisupyynnöistä koskee omia vastauksia jotka ovat olleet ''rajatapauksia''. On erittäin harvinaista että, HaO päätyy mitätöimään pk-kysymyksen. Vetäkää siitä johtopäätökset millainen on ollut ko. 6d kysymyksen taso Lapin v.2013 kokeessa. Itse dekaanin kanssa ko. kysymyksestä keskusteltuani myönsi hän virheen tapahtuneen. Jos kokee omien oikeuksiensa ajamisen ''säälittäväksi'' kannattaa ehdottomasti miettiä onko oikealla alalla.
Ja nyt ollaan oikein "uhreja". Uhriutuminen on huono juttu henkisesti. Koeta päästä asian yli. Pyhät pyssykät, kun oikein ollaan jonkin mystisen 6d:n uhreja :D Yleensä uhriutuvat persoonat ovat niitä jotka jäävät ilman työpaikkaa koulutuksesta riippumatta. Sekin on aina jonkin muun tahon vika - vika on aina jossain muualla kuin itsessä.
Ja nyt tosiaan puhutaan pääsykokeesta... Mitenkäs sitten, kun ollaan edustamassa oikeudessa asiakasta eikä ajamassa omia oikeuksiaan, pääseekö itku?
Eihän se nyt uhrin vika ole, jos ammattilaiset sössivät ruutunsa - joskus se vika tosiaan on jossain muualla kuin itsessä.
Pitäisikö siellä oikeudessakin asiakasta edustaessa nostaa kädet heti pystyyn, että ei tässä nyt ruveta omien eikä asiakkaiden oikeuksien puolesta taistelemaan, vaan mieluummin tyydytään hyväksymään epäoikeudenmukainen kohtalo?
Uhri ja uhri - oletteko te lapsukaiset ihan tosissanne?
http://www.quickmeme.com/meme/36alrg
Jos oikis on oma unelma niin kannattaa hakea vaikka 10 kertaa! Pääsykoekirjat kiertää rinkiä ja jossain vaiheessa tulee väkisin vastaan saman professorin teoksia vanhoista tutuista aiheista. :) Kun yrittää (ja kaivaa jostain oikean opiskelutekniikan) 100 % voi sisukkuudella päästä sisään myös.
Itsellä oli "vasta" viides kerta kun hain. Ylppäreitten jälkeistä hakukertaa en laske, koska silloin hain myös muualle -vanhempien painostuksesta-,, enkä keskittynyt vain oikikseen hakemiseen..
Itse osallistuin yhteensä viisi kertaa Helsingin oikeustieteelliseen pääsykokeeseen ja viimeisellä eli kuudennella hakukerralla hain Vaasaan ja pääsinkin sisälle. Jopa niin reippain pistein, että olisivat riittäneet myös Helsinkiin. Kohtalon ivaa? ;)
Hain heti abivuonna ensimmäisen kerran. Ensimmäinen hakukerta oli ihan pelkkää kokeilua: selasin kirjat ehkä kerran läpi ja menin kokeeseen vain sen takia, että halusin tietää millainen itse koetilanne on. Toisella hakukerralla olin jo vähän motivoituneempi, mutta en kuitenkaan ymmärtänyt sitä, että töistä ja kaikesta muusta elämästä on irtauduttuva KOKONAAN mikäli mielii oikikseen. Kävin siis töissä, koska siihen oli tottunut välivuoden aikana ja lukeminen oli aika toissijaista. Kolmannella kerralla aloin alusta asti lukea hyvällä vauhdilla ja irtauduin kaikesta muusta. Huhtikuun lopussa sairastuin kuitenkin pahaan keuhkokuumeeseen ja vietin 3 viikkoa tehokkaasta lukuajasta sairaalassa. Lukeminen ei ollut todellakaan silloin ensimmäisenä mielessä. Jäin kuitenkin vain 4p päähän ja se antoi motivaatiota vielä yrittää. Neljännellä kerralla jäin pisteen päähän ja se oli oikeastaan kaikista hakukerroistani onnistunein. Vielä halusin yrittää yhden kerran Helsinkiin, jolloin menin kokeessa vaan aivan paniikkiin ja koko kevään ahkerointi vain valui viidessä tunnissa hukkaan.
Tässä vaiheessa olin niin maani myyny ja päätin, etten enää koskaan hae oikikseen. Niin paljon vastoinkäymisiä yhteen opiskelupaikkaan liittyen. Olin kuitenkin avoimessa yliopistossa suorittanut opintoja ja ne oli menneet yllättävän hyvin, joten kun seuraavana keväänä pääsykoeaiheet ilmestyivät, päätin että haen Vaasaan. Luin todella ahkerasti koko kevään, mutta sitäkin enemmän keskityin itseni psyykkaamiseen ja itsestäni huolehtimiseen. Pääsykoe meni tosi nappiin ja olen niin onnellinen, että vielä jaksoin hakea. Edes se, että pisteet olisivat riittäneet Stadiinkin ei enää harmita yhtään. Notaariksi valmistun näillä näkymin parissa vuodessa ja pääsenkin automaattisesti sen jälkeen tekemään maisterin Helsinkiin. Joka hakukerrasta olen oppinut jotain ja ainut joka harmittaa enää on se, etten jo aiemmin tajunnut hakea muuhun kaupunkiin kuin Helsinkiin. Ei siis kannata luovuttaa, pääsykoetilanteessa onnistuminen on monesti sattumien summa. Toisaalta siinäkään ei ole mitään pahaa, ettei enää jaksa tarttua urakkaan ja päättääkin suunnata muulle alalle :)
Olet aivan oikeassa työnteon suhteen. Itse hakiessani ensimmäistä kertaa olin sitä mieltä, että ei ole järkeä lopettaa työntekoa kokonaan kevään ajaksi. Tein siis ilta- ja viikonlopputöitä. Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että niinä päivinä kun olisi ollut paikallaan rentoutua ja ehkä viettää vapaapäiviä, käytin ne työntekoon. Suosittelen myös jokaiselle, joka tosissaan meinaa sisään päästä, lopettamaan työnteon ja kaiken muun ylimääräisen kokonaan kevään ajaksi. Se 2-3 kk on kuitenkin mielettömän lyhyt aika käytettäväksi kirjojen ulkoaopetteluun.
Suunnitellessaan oikikseen hakemista kannattaa mielestäni pohtia, kuinka kovasti sitä todella haluaa. Mitä on valmis tekemään sen suhteen, kuinka paljon on valmis pusertamaan itsestään irti.
Itse hain toista kertaa tänä vuonna ja pääsin sisään. Viime vuonna hakiessani ensimmäistä kertaa Helsinkiin, hain suoraan jopa hetken mielijohteesta vietettyäni vuoden armeijassa. Opiskelutaktiikkani, ajankäyttöni ja motivaationi olivat kaikkea muuta kuin tänä vuonna. Kypsyttelin ajatuksiani Avoimessa Yliopistossa suorittaen joitakin opintopisteitä, jolloin todella tajusin, että tämä on se mitä haluan tehdä tulevaisuudessa. Nyt on aika haastaa itseni ja teen sen vain itseni takia.
Usein kuulee puhuttavan, että Helsinkiin on jopa mahdoton päästä ja että onneakin tarvitsee rutkasti, jotta portit tiedekuntaan aukeavat. Näin voi toki osittain ollakin, mutta muistakaa hyvät ihmiset, että KAIKKI on kiinni teistä ITSESTÄNNE! Jos motivaatiota (Oli se sitten mitä tahansa) riittää, niin kuka tahansa voi todella päästä kouluun sisään. Nyt on syytä muistaa, ettei puhuta mistään Harvardista.
Tsemppiä kaikille, jotka vielä jaksavat yrittää kerta toisensa jälkeen sisään tiedekuntaan! Olen varma, että jokaisen kohdalla sitkeys, periksiantamattomuus ja itseluottamus tuottavat vielä tulosta joku kaunis heinäkuun päivä! :)
Ihmiset ja hakuprosessit ovat niin yksilöllisiä, ettei todellakaan kannata alkaa yleistämään. Itse pääsin sisälle tänä vuonna toista kertaa hakiessani, paransin viime vuodesta 12 pistettä. Nostan todellakin hattua niille jotka pääsevät ekalla kerralla sisään, sillä vaikka viime vuonna tiesinkin että kirjat täytyy osata ulkoa ja lukeminen on käytännössä päivätyötä, en siltikään päässyt sisälle eikä se jäänyt edes vähästä kiinni. Toki siihen vaikutti v. 2013 valintakokeen monivalintojen raaka pisteytys, mutta omasta opiskelutekniikasta se oli kiinni. Luin tänä vuonna vain hiukan enemmän mutta toisaalta pidin myös ansaittua vapaa-aikaa iltaisin ja kävinpä baarissakin pari kertaa. Lisäksi aloitin ulkoaopettelun heti. Hermotkin pysyivät paremmin kurissa.
Vastaustekniikan tärkeyttä toitotetaan joka tuutista ja sehän on toki tärkeää valintakokeessa, mutta itse painottaisin enemmän itse lukutekniikkaa. Kävin valmennuskurssin, mutten tehnyt ollenkaan harjoitustehtäviä, ainoastaan tunneilla käytyjä tehtäviä. Muistin tietysti vastaustekniikan jo edellisvuodelta, mutten tehnyt silloinkaan harjoitustehtäviä. Tänä vuonna luin paljon hitaammin, kertasin vanhaa ja keskityin vain raakaan ulkolukuun. Tietysti on ymmärrettävä lukemansa jotta osaa soveltaa valintakokeessa, mutta jossakin vaiheessa ne ritirimpsut on opeteltava ulkoa. Pari päivää ennen koetta luin kirjoja pintapuolisesti sekaisin ja selailin kirjoja muistaakseni kaiken jo ulkoa opettelemani. Silti olin miltei varma, etten olisi tarpeeksi hyvä.
Joten älkää siis ahdistelko enää enempää sen parissa, montako kertaa "kannattaa" tai "on sopivaa" hakea oikikseen, mitä muut ajattelevat jne. Sisäänpääsyn aika koittaa sitten kun sen aika on. Suomi24:n paskanjauhanta kannattaa jättää omaan arvoonsa. Jos oikeasti haluat jotain, laita toimeksi, äläkä mieti mitä muut ajattelevat. Siinä vaiheessa, kun olet päässyt sisälle, kaikki aikaisempi uurastaminen, tuskailu ja ahdistelu on toisarvoista. Kun olet kerran sisälle päässyt, ei aikaisemmilla hakukerroilla tule olemaan mitään merkitystä :)
Olen todella vahvasti samaa mieltä! Itse pääsin sisään tänä vuonna kolmannella hakukerrallani. Ensimmäisenä keväänäni olin vähän pihalla, viime vuonna tein todella paljon töitä ja jäin kahden pisteen päähän rajasta. Tänä vuonna luin yhtä ahkerasti kuin viimeksi, opettelin asioita ulkoa nöyrästi ja kovalla intensiteetillä. Välillä meinasi usko loppua, mutta kyllä tämä kannatti. Nyt olen niin onnellinen, etten kadu päivääkään, joka kirjojen parissa tuli vietettyä. Jos nyt olisi käynyt huonosti, olisin varmasti hakenut vielä, mutta kenties Helsingin sijaan olisi ollut pakko valita jokin muu paikkakunta. Joka tapauksessa, unelmiaan kannattaa tavoitella ja uskoa lujasti itseensä, kyllä lopussa kiitos seisoo! Tsempit täältäkin jokaiselle, joka suunnittelee jo ensi kevättä:)
Yhdyn tähän. Itsellä aukeni myös ovet toisella hakukerralla tää vuonna. Vaikka tiesin myös että ulkoa pitää opetella, eivät ovet auenneet viime kevänä. Tänä vuonna ennen luku-urakkaa kirjoitin ylös paperille mitä muutettava: lukemisen laatu ja kertauksen määrä.
Aloitin ulkoaoppetelun vapun jälkeen ja luin kirjat n. 5-10s/tunnissa vauhdilla pariin kertaan. Osasin kirjat käytännössä ulkoa niin hyvin, että laskin että saan 7p esseestä/oikeustapauksesta, oli aihe mikä hyvänsä. Luin ajastetusti; sekuntikellon kanssa joka päivä. Näin en pystynyt huijaamaan itseäni lukumäärissä. Loppuvaiheessa luin kerraten pitkiä, 12h tai yli päiviä. Tämä meinasi kostautua sillä viikkoa ennen koetta oli energiat ihan nollassa. Luin viikkoa ennen koetta kirjat n. 4 kertaa läpi romaanityylillä, takertumatta enää pikkuasioihin ja vaikeimpia asioita kerraten.
Pari viimeistä päivää ennen koetta lukeminen tuntui jo ylivoimaiselta ja päätin laittaa kirjat kiinni. Sisään mentiin 10p yli rajojen.
Henkisesti rankka, hermoja riipivä ja terveyttä koetteleva kevät takana.
Vanha sanonta piti kuitenkin puolensa: lopussa kiitos seisoo. Hirveesti tsemppiä kaikille hakijoille 2015!
Hain toisen kerran tänä vuonna ja pääsin sisään erinomaisilla pisteillä. Viimevuonna jäin kauas. Kumpanakin vuonna kurssilla.
Viime vuonna luin, mutta en oikein. Aika loppui kesken ja en sitten lopulta ollenkaan saanut luettua yhtä kirjoista.
Tänä vuonna otin kunnon lukuloman. Luin kotona, koska sain luettua ääneen. Kun lukee ääneen. aivot rekistöröivät tuplasti lukemasi.
Osasin kirjat ulkoa. Aloitin joka päivä n. 9.00 lukemisen ja lopetin 21-23.00. En lukenut koko aikaa, vaan luin - pidin ruokatauon - luin - katsoin telkkaria. Eli sain välillä taukoja. Pidin välillä kokonaisia lomapäiviä - yleensä sunnuntaina., joka viikko vähintään yki lomapäivä. SIlloin kun tuntui, että nyt ei onnistu lukeminen --> ei kannatya jäädä tuleen makaamaan vaan ulos pois kirjojen äärestä, kaverin kanssa bisselle ja sitten huomenna uusi yirtys.
Nöyryys, perselihaksen ja HALU OPPIA. Ja ennen kaikkea: kun luet, yritä koko ajan hymyillä. Jos koko ajan on kiva lukea - sinulla menee hyvin.
Ja tee tehtäviä!
Mielestäni sillä ei ole mitään väliä. Jos olet tosissasi hakenut etkä päässyt, hae ihmeessä uudestaan. Mutta mitään järkeä ei ole joka vuosi tehdä hommaa puoliteholla ja toivoa parasta (eräs mielestäni todella tyhmä kurssikaveri haki viime vuonna 7. kertaa, istui tunnollisesti kurssilla ja kuunteli, mutta illat ja päivät tuijotti Netfixiä). Täysillä tai ei ollenkaan. Ensimmäinen kerta oli itselläkin semmoinen kokeilu, sain ehkä 10 pistettä kun en älynnyt miten paljon se vaatii. Toisella kertaa luin tosissani, itkin monta iltaa viikossa kun en osaa, soittelin isälle ja kavereille päivittäin ja purin sitä valtavaa ahdistusta minkä tossa prosessissa teki itelleen. Toisella kertaa olin myös valmennuskurssilla, mikä ainakin mua auttoi huimasti - sieltä saatava tuki on korvaamatonta, ja helpottaa nähdä, että muitakin ahdistaa ja ollaan samassa veneessä. Toisella hakukerralla sitten perheen, kurssin ja motivaation ansiosta pääsin sisään 5 pisteellä yli rajan.
Tuli tarpeettoman pitkä romaani, mutta jutun pointti on se, että jos tosissasi haluat jotain, näe vaivaa sen eteen. Jonkun mielestä voin olla väärässä kun sanon, että kun tarpeeksi jotain haluaa, sen myös saa kun tekee töitä tarpeeksi.
Tsemppiä!