Otollinen aika ostaa SIJOITUS-asunto

Sijoitusasunnon osto vaatii harkintaa ja olellista on, että hinta on kohdallaan.

100 000 on liikaa, 60 000 maksimi, kun puhutaan yksiöstä.

Miksi hankintahinta on ratkaiseva? No siksi, että saisi edes jonkinlaisen tuoton pääomalle.
38355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Helsingin alueella sitä tuottoa ole saanut vuosikausiin vaikka moni niin on kuvitellutkin,kun ei nouse hinnat ja pääomaa on liikaa kiini kohteessa.Niin tuotto on huono kun kulut vähentää.

Tällä palstalla onkin niitä helsingin sijoittajia ollut pilvin pimein mutta pas-kaan ne kaikki polki kun eivät nähneet ympärilleen,myyppäs nyt se asunto pois,et saa myytyä sillä hintaa kun kuvittelit.

Äänestä
  • Itse asissa juuri päin vastoin. Helsingissä tuotton on tullut hintojen noususta.

    Itse suunnittelin sijoitusasuntoa stadista kolmisen vuotta sitten, mutta ostamatta jäi kun ei ollut yhtään neuvotteluvaraa hinnassa (ja ennen kuin ehdin harkita uudestaan, oli kohde jo mennyt). Sääli. Sillä olisi tienannut muutaman kympin ihan arvonnousunakin samalla kun vuokralainen olisi lyhennellyt lainaa...

    Katsos asuntoihin sijoittamisessa on se hyvä puoli, että omaa pääomaa ei juurikaan tarvitse kohteeseen sitoa.

    Äänestä

Missähän lie nyt ne tämän palstan tarjouksien huutajat jonojen perältä,ai että naurattaa nuo tyhjän puhujat.

Äänestä
  • Niin, otetaampa esimerkki.

    Tyypillisesti 26 m2 yksiö maksaa Helsingissä 140 000 euroa.

    Paljonko pitäisi saada siitä vuokraa ja mikä on sillä silloin tuotto?
    Vastikkeet tuppaa olemaan 300 eur/kk ja enemmänkin putkirempan jälkeen

    Äänestä

  • tuotto??? kirjoitti:

    Niin, otetaampa esimerkki.

    Tyypillisesti 26 m2 yksiö maksaa Helsingissä 140 000 euroa.

    Paljonko pitäisi saada siitä vuokraa ja mikä on sillä silloin tuotto?
    Vastikkeet tuppaa olemaan 300 eur/kk ja enemmänkin putkirempan jälkeen

    Tuollainen 800 euroa on käypä vuokra tuon hintaisesta.

    Äänestä

  • tuotto??? kirjoitti:

    Niin, otetaampa esimerkki.

    Tyypillisesti 26 m2 yksiö maksaa Helsingissä 140 000 euroa.

    Paljonko pitäisi saada siitä vuokraa ja mikä on sillä silloin tuotto?
    Vastikkeet tuppaa olemaan 300 eur/kk ja enemmänkin putkirempan jälkeen

    Jos saisit tuon 140 tonnia pankista käytöösi vaikkapa 10 vuodeksi 3,5% kiinteällä korolla(siis niin että et lainkaan lainaa lyhennä), niin pitäisi siihen saada vuokrasta sellaiset jotain 410€/kk. Lisäksi yhtiövastikkeeseen jotain 150€/kk, eli näistä jo 560€/kk. Sen kuin omilla pelimerkeilläsi tuota asuntoa ostaisit niin tarvitsisit niille inflaatiokompensaatiota ehkä vähän alle 3%, mutta kun tästä verokin vielä pitää maksaa niin se jaettuna 0,7 ajaa suurin piirtein samaan. Jos vuokralainen vaihtuisi keskimäärin kerran 2 vuodessa ja välittäjän kautta siihen aina uuden hommaisit niin se tekisi alveineen jotain 30€/kk. Vuokralaisen vaihtuessa ne pienet siivoukset ja laittelut ja mahdolliset tyhjänä olotkin jolloin ei vukraa makseta tekisivät ehkä jotain 30€ nekin. Näillä vuokran olisi oltava 620€/kk, mutta ei siitä siis niin vielä mitään saisi itselleen omistamisesta seuraaville riskeille ja vastuille, ja vuokralaiset pitäisi olla suht asiallisesti asunnossa asuvia ja vuokransa maksavia. Kun sentään satanen näillekkin pitäisi vähintään saada niin ollaankin jo 760€/kk vuokrassa 26 neliön yksiön kanssa.
    Mitä tulee tähän aina höpistyyn asunnon arvon noususta nettoamiseen, niin eipä siitä kannata varsinkaan vuokralla olevan asunnon kyseessä ollen juuri mitään odottaa saatavan, hyvä jos + - 0 tulokseen sen kanssa pääsee. Jotain numeraalista hinnan nousua toki enimmäkseen on odotettavissa, mutta sitä tarvitaan jo varainsiirtoveron ja välittäjien palkkion kuittaamiseenkin sellaiset 5-6% kauppahinnasta, ja jos jotain yli tämän sattuisi jäämään niin siitä kyllä purisi 30% vero myyntivoittoveron nimikkeellä.

    Oikeastaan lähemmäs tonni tuollaisesta vuokraa pitäisi olla saatavissa ennenkuin se oikeasti houkuttelisi ainakaan yksittäisenä sijoituskämppänä.

    Äänestä

Päivän Taloussanomissa juttua, että kauppa on alkanut hyytyä myös Helsingissä. Kai se tietää, että hinnat lähtee pulkkamäkeen?

Kalliossa, Meilahdessa, ym...

Äänestä
  • Hinnat eivät lähde pulkkamäkeen näillä koroilla. Volyymi joustaa, hinnat eivät.

    Äänestä

  • Joskus. isäntä kirjoitti:

    Hinnat eivät lähde pulkkamäkeen näillä koroilla. Volyymi joustaa, hinnat eivät.

    Huomena EKP pudottaa korkoaan liki nollaan ja lainaraha halpenee vaan.

    KUn hinnatkin ovat tippuneet, on nyt juuri se välisauma panostaa sijoitusasumiseen. EKP:n operaatiollahan tähdätään asuntojen hintojen nostamiseen.

    Äänestä

  • Joskus. isäntä kirjoitti:

    Hinnat eivät lähde pulkkamäkeen näillä koroilla. Volyymi joustaa, hinnat eivät.

    oikeisto-yle oli samaa mielta

    Äänestä

Loordi omistaa omakotitalon ja sijoitusasunnon(ei helsingissä) Loordin sijoitusasunnossa asuu kassukeijo, jolla isompi meisseli, vuokranmaksu on sovittu, tiedätte varmaan...

Äänestä
  • Loordin ainoa vuokratuotto on siis 100% H.I.V.

    Äänestä

Nyt ei todellakaan ole aika ostaa sijoitusasuntoja. Uskomattoman huono neuvo.

Äänestä
  • Jos rahaa on, ei sitä kannata tililläkään makuuttaa, euron kohtalo ei ole 100% varmaa, pörssiosakkeet nyt vielä riskipitoisempia, kyllä hyvä sijoitusasunto on hyvinkin kilpailukykyinen sijoitus, eikä sijoittajat niitä ole edes pois myymässä.

    Äänestä

  • >>Nyt ei todellakaan ole aika ostaa sijoitusasuntoja.

    Tarkoitat varmaankin, että pitäisi odotella vielä syvemmälle menevää romahdusta.

    No, kuka odottaa kuka ei, sillä VUOKRATURVA ostaa sijoitusasunnoiksi vain kämppiä jotka ovat hintahaarukassa 60-100 tuhatta euroa. Saattaa siis mennä ohi sinulta, mutta saa mennäkin. Älä missään nimessä maksa moisia summia, tuotto jää nollaan

    Äänestä

Ei helsingistä voi ostaa sijoitus mielessä,makuntiin se pitää mennä ,niihin joissa on yliopistot.

Äänestä

Hankintahinta on ratkaiseva, jos vuokra on rajallinen. Mutta kun vuokra on kalliimmassa asunnossa enemmän, niin ei mitään ylähintarajaa voi noin yksinkertaisesti asettaa.
Vuokran ja asunnon arvon suhde ei myöskään ole tuottoa laskettaessa vakio. Paremmin tuotto selviää laskettaessa vuokra - kulut jaettuna asunnon arvolla. Ja. kuluksi on laskettava myös hallinnoinnin vaivannäkö. Esimerkiksi Vuokraturva veloittaa siitä 4% vuokrasta + 1, 24kk vuokra per uuden vuokralaisen haku.
Yhdestä arvokkaasta asunnosta saa korkeamman vuokran samoilla kuluilla kuin halvasta asunnosta alemman vuokran.
Helsingissä vuokralainen myös löytyy ennätysnopeasti, eikä tyhjiä kuukausia tule.

Äänestä
  • Esimerkiksi omalla laskukaavallani 180 000e yksiöstä 750e/kk vuokra, pitkän välin vastikkeet + remonttitarpeet 300e/kk = 3% vuosituotto.
    90 000e yksiöstä 550e/kk tuottaisi 3,3%, mutta kahden 90 000e asunnon vuokralaishallinto on kaksinkertainen homma, joten tuo 0,3% hukkuu sinne. Lisäksi helsinkiläisen 180 000e asunnon etuina ympärivuotinen kova kysyntä ja todennäköisesti parempi arvonnousu jatkossakin. Asunto on tarvittaessa myös likvidi eli käy kaupaksi markkinahintaan nopeasti.

    Monen asuntosijoittamisen blogia pitävänkin ensimmäinen ohjenuora vaikuttaa olevan bruttotuoton laskeminen vuokra / arvo. Tuolla tavalla em. asunnot olisivat 5% ja 7,3% tuottavia eli halvempi olisi selvästi kannattavampi, mutta kuten juuri osoitin, tuo laskutapa johtaa harhaan.

    Aika olennaista on oma kyky hallinnoida asuntoa kotiseudultaan käsin, kun pariin matkaan maan toiselle puolelle jo hukkuu leijonanosa tuotoista ainakin jos itselleen laskee vaivanpalkkaa. Helsinkiläisen ei siis ainakaan kannata maakuntiin sijoittaa.

    Jotta em. 90 000e maakuntayksiöstä saisi vaikka 4% nettotuoton korvaamaan kaksinkertaista työtä, pitäisi vuokran olla 600e/kk. Jos arvonnousun laskee prosentin Helsinkiä alemmaksi ja haluaisi sen korvata vuokralla, pitäisi saada 680e/kk, mikä on jo todella kova tuon hintaisesta asunnosta. Samalla vuokrankiristämisellä toisaalla stadin 180 000e yksiöstä voisi saada ainakin 850e/kk.

    Äänestä

  • omakas kirjoitti:

    Esimerkiksi omalla laskukaavallani 180 000e yksiöstä 750e/kk vuokra, pitkän välin vastikkeet + remonttitarpeet 300e/kk = 3% vuosituotto.

    Sikäli rehellistä puhetta, että nyt nostit esiin todellisen vuokratuoton eli 2-3 %.

    Jos sijoitusasunto pitäisi ostaa helsingistä nyt, on vaara että astuu miinaan. Ja miina on putkiremppa. Toisaalta, jos se on tehty, 4000-5000 euron neliöhinta vaatii liki 1000 euron kk-vuokria jotta 3-4 % tuotto olisi saavutettavissa.

    Maakunnissa neliöhinta on jopa vain 1000 e/m2, joten jo 400 euron kk-vuokralla pääsee jopa yli em tuottoprosenttien.

    Toki täytyy kehua verottajaa, se ottaa 30% tuoton, tekemättä yhtään mitään.
    Olisiko meidän tehtävä jotain ?

    Helsingissä asuntojen hinnat ovat karanneet käsistä, koska 750 euron kuukausivuokra on auttamatta liian pieni 180000 euron asunnosta. Jos korot nousevat, ei varmasti jää mitään käteen, jos ja kun ostaa velaksi. Kyllä sellainen 1000 euroa pitää 180000 euron asunnosta pyytää vuokraa, jotta jotain jää käteenkin.

    Äänestä

  • verottaja voittaa kirjoitti:

    Ei ainakaan yliopistokaupungeista saa 1000e/m2 mitään.
    Jos ajatellaan 30 000e 30m2 asuntoa ja sille ne samat 300e/kk rempat ja vastikkeet, niin 400e/kk vuokralla saisi 4% vuosituoton. Jotta yhteensä saisi samat tuotot kuin stadin yhdestä 180 000e kämpästä, niin pitäisi näitä maalaismurjuja olla 6, jolloin alkaa hommiakin riittämään.

    Putkiremontti ei ole mikään ylläripylläri, vaan jo ostettaessa tiedostettava tulevaisuuden kuluerä.

    En olekaan koskaan väittänyt vuokratuottojen olevan kummoisia. Totta puhuen stadissa vuokralaiset asuvat puoli-ilmaiseksi verrattuna asuntojen hintoihin.
    Sijoitusasunnon tekee kannattavaksi seuraava paketti:
    -Arvonnousu
    -Itse asutut 2v, joilla arvonnousu verottomana
    -Velkavipu nykyisellä ilmaisella velalla
    -Velan koroista saatavat vähennykset vuokratulon verotuksesta
    -Vuokra vähimpänä ja viimeisenä tekijänä.

    Käteisellä puhtaan sijoitusasunnon ostaminen onkin hyvin matalan tuottavuuden sijoitus.
    Mutta jos tuo koko em. paketti on kunnossa ja hinnat nousevat, niin jopa 30% vuosituotot ovat realismia.

    Äänestä

  • Joskus isäntä kirjoitti:

    Helsingissä asuntojen hinnat ovat karanneet käsistä, koska 750 euron kuukausivuokra on auttamatta liian pieni 180000 euron asunnosta. Jos korot nousevat, ei varmasti jää mitään käteen, jos ja kun ostaa velaksi. Kyllä sellainen 1000 euroa pitää 180000 euron asunnosta pyytää vuokraa, jotta jotain jää käteenkin.

    Ei todellakaan kannata asuntoja vuokralla pitää, ei varsinkaan mitään yksittäistä vuokra-asuntoa, ellei sitten velkarahaa ota sitä asuntoa vastaan ja sillä spekuloi vaikkapa pörssissä tai jotain muuta tai ellei ole asunnosta mahdollisesti joskus tulevaisuudessa omaankin tarpeeseen käyttöä.
    Ei se kannata varsinkaan kun jatkuvasti vielä vaan velvoitteita ja vastuita ja veroja lisätään asunnon omistajalle ja vuokraajalle, ja vuokralaisiksi vielä pakkaa seuloontumaan niitä pahmpia tapauksia juurikin yksittäisiä vuokrakämppiä vuokraaville. Ne pakkaavat näin seuloontumaan kun isommilla vuokranantajilla ja kaupungillakin on omat mustat listansa näsitä pahimmista tapauksista ja eivät niitä omiin asuntoihinsa ota. Ei se todellakaan kannata ellei 100 tonnin kämpästä ole odotettavissa lähemmäs tonnin vuokraa, tai jotain 10% luokkaa bruttovukra sijoitetulle pääomalle vuodessa vähintään. Vokrat ovat kuitenkin naurettavan alhaisia pääkaupunkiseudullakin, vuokrien korotuspaineet ovatkin hirmuiset.

    Äänestä

  • omalas kirjoitti:

    Ei ainakaan yliopistokaupungeista saa 1000e/m2 mitään.
    Jos ajatellaan 30 000e 30m2 asuntoa ja sille ne samat 300e/kk rempat ja vastikkeet, niin 400e/kk vuokralla saisi 4% vuosituoton. Jotta yhteensä saisi samat tuotot kuin stadin yhdestä 180 000e kämpästä, niin pitäisi näitä maalaismurjuja olla 6, jolloin alkaa hommiakin riittämään.

    Putkiremontti ei ole mikään ylläripylläri, vaan jo ostettaessa tiedostettava tulevaisuuden kuluerä.

    En olekaan koskaan väittänyt vuokratuottojen olevan kummoisia. Totta puhuen stadissa vuokralaiset asuvat puoli-ilmaiseksi verrattuna asuntojen hintoihin.
    Sijoitusasunnon tekee kannattavaksi seuraava paketti:
    -Arvonnousu
    -Itse asutut 2v, joilla arvonnousu verottomana
    -Velkavipu nykyisellä ilmaisella velalla
    -Velan koroista saatavat vähennykset vuokratulon verotuksesta
    -Vuokra vähimpänä ja viimeisenä tekijänä.

    Käteisellä puhtaan sijoitusasunnon ostaminen onkin hyvin matalan tuottavuuden sijoitus.
    Mutta jos tuo koko em. paketti on kunnossa ja hinnat nousevat, niin jopa 30% vuosituotot ovat realismia.

    sinä olet aina kännissä, kun tänne kirjoittelet.

    Äänestä

Sijoitusasuntojen tuotto Suomessa on aivan naurettava verrattuna melkein mihin tahansa kehitysmaahan. Itsellä on Aasiassa pari taloa ja efektiivinen vuokratuotto on ollut kaksinumeroinen. Korruptiota on mutta sen voi kääntää eduksi: poliisipäällikölle kun antaa viiskymppiä kuussa niin häiriöitä ei ole. Suunnitelmissa on investoida 250k€ lisää tänä vuonna.

Äänestä

Paras sijoitus on kun vuokrakeijolla on 20 cm pitkä, tiedätte varmaan,, Loordilla on isot tulot, tärkeintä sijoituksessa on sen tuoma ilontunne.
Loordi on saanut kuusikulmaista Kul..., Auts.
Loordilla on hyväpalkkainen lääkärinvirka, rahaa jää, kartanonosto taas suunnitteilla.
Mitä mieltä olette O-Porho ja Ok-Pohatta, uudesta saunaillasta, viime reissu oli mahtava, ne Tupperware aunustapit avarsivat, suunnitellaan jotain yllätystä seuraavan kertaan, heinäkuun puolella luulen, kiirettä pitää nyt ennen lomia ja yliluutnantti saapuu huomena intoa täynnä, näkyillään.

Äänestä

Mitä loordi tarkoitat? Jätit kysymyksiä ilmaan, mitä sinä olet saanut?

Äänestä

Ei kiirettä ostaa sijoituskämppiä takaisin. Raha tuottaa nyt muilla sijoitusmarkkinoilla huomattavasti paljon paremmin. Katsotaan tilannetta vaikka vuoden päästä uudestaan jos Suomen taloudessa olisi jotain valonpilkahdusta näkyvissä ja kun asuntojen hinnat ovat laskeneet kuplahinnoista jollekin järjelliselle tasolle.

Äänestä

Aina vaan lainan korot halpenee, kohta varmaan pankista aletaan maksamaan lainasta. Uskomatonta kun itse aikanaan maksoi 16 % korkoa asuntolainasta niin tämä tuntuu ihan ilmaiselta.

4 vuotta sitten ostettiin 30 m2 yksiö Kalliosta putkiremontoidusta talosta ja laitettiin vuokralle. Maksettiin 90 000. Jos siitä nyt saisi tuon 140 000 niin onhan se jo sillä aika hyvin tuottanut. Tosin ei olla myymässä.

Ei kukaan osta Helsingistä sijoitusasunnoksi yksiötä, jonka yhtiövastike on yli 300 €/kk, veikkaan näin. Se pitää olla satasen luokkaa tai alle.

Minulla on 2 sijoitusasuntoa ja hyvin on toiminut. Toinen on kaukana ja sinne saa kaksi huoltokäyntiä/vuosi vähentää verotuksessa (jos joku ketjussa ei sitä tiennyt)..

Äänestä
  • Ei verovähennysoikeus tee matkustamisesta tuottoisaa tai edes ilmaista.
    300e/kk sisälsi pitkän ajan remonttitarpeet ja vastikkeen.

    Äänestä

  • Tosin nuo vähennykset ei suurta osaa näyttle mutta kumminkin,tuohon tuottoon niin sitä ei ole tapahtunut,meinaan kun asunnossa on pää omaa kiini ja maksat lainaa,etkä ole ole realisoinut kohdetta.

    140000euroa voi olla nyt olettamus muttei välttämättä toteudu enään.joten siinä mielessä palstalla on teitä olettajia jokseenkin mikä ei ole tuottoa.Kun et ole myymässä ei tuottoa ole ramaakaan tiedossa moniin vuosiin.

    Sähän menetät pankille koko kokoajan.Nyt vielä saa myytyä yksiöitä mutta millä hintaa?sen näkee vasta sitten kun kauppa on toteutunut.

    Äänestä

  • Luki. kirjoitti:

    Tosin nuo vähennykset ei suurta osaa näyttle mutta kumminkin,tuohon tuottoon niin sitä ei ole tapahtunut,meinaan kun asunnossa on pää omaa kiini ja maksat lainaa,etkä ole ole realisoinut kohdetta.

    140000euroa voi olla nyt olettamus muttei välttämättä toteudu enään.joten siinä mielessä palstalla on teitä olettajia jokseenkin mikä ei ole tuottoa.Kun et ole myymässä ei tuottoa ole ramaakaan tiedossa moniin vuosiin.

    Sähän menetät pankille koko kokoajan.Nyt vielä saa myytyä yksiöitä mutta millä hintaa?sen näkee vasta sitten kun kauppa on toteutunut.

    Vuokran tulee olla melkoinen että saa tuottoa,yhtiövastike vähentää ja laskea paljonko on kiini korkoineen kaikkineen kohteessa.

    Kun lasket prosenteissa mitä on tuotto niin todennäköisesti petyt,tuotoksi ei voi laskea arvonnousua jota ei ole realisoitu.Varsinkaan tänäaikana,tämä on on teillä niin kutsutuilla pien sijoittajilla ihan hakusessa.

    Tää luki asuu ehkä samassa vuokrakolhoosissa missä itse asun,samaa sontaa jauhaa pihallakin loputtomasti,kaikki jo häntä välttelee,menetti avioerossa ok-talonsa siinä rytäkässä joi loput rahansa ja menetti työnsä,onneksi vaimo älysi lähteä.

    Äänestä

  • luigi1234564 kirjoitti:

    Tää luki asuu ehkä samassa vuokrakolhoosissa missä itse asun,samaa sontaa jauhaa pihallakin loputtomasti,kaikki jo häntä välttelee,menetti avioerossa ok-talonsa siinä rytäkässä joi loput rahansa ja menetti työnsä,onneksi vaimo älysi lähteä.

    Siellä kalikka kalahti pahasti.. :D

    Ei olisi kannattanut alkaa leikkimään asuntosijoittajaa kovalla velkavivulla kuplahintojen aikaan. Tuosta ei seuraa kuin pääoman täydellinen menetys ja kovat velat jäävät vielä niskaan.

    Äänestä

Tulee mieleen erään erään asuntosijoittajan/valmentavan lausahdus katsokaa alusta ja kuunelkaa mitä sanoo ihan vaan alusta ....niin eiköhän palaa kovin moni maanpinnalle.

http://www.youtube.com/watch?v=UDf0qMzs3nw

Äänestä

No mikäs se nyt tuli?meinaan kun se vivutus loppui siihen paikkaan täällä?

Oli oikein mukavaa lukea mm:the ratin ikuisesta noususta ja Luki4everin sijoitus taidoista,ehkä oppisimme muutkin jotain???ehkä

No Luki4ever on tai oli toiminnan mies käytännön tasalla mutta tämä the rat sitten vaan joka kerta höpötteli asioita jotka kumminkaan ei koskaan toteutuneet,yllytti muita mutta itse vetäytyi ,molemmat epelit on olleet pas-kat housussa huikean kaun,ei noita täällä paljoa nää selittämässä enään,mistähän mahtaapi johtua?

Lieneekö bisnes kiireitä?

Tälläistä se on kun muita yllytetään ahdinkoon,suurien lainataakojen alle näitähän nämä veijarit siis on /oli.

Otollinen aika ostaa sojotus-asunto. Siellä voi käydä poikien kanssa vähän harrastamassa sojotusta. Voittaja on se kellä sojottaa eniten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sijoittamaan nyt kirjoitti:

Sijoitusasunnon osto vaatii harkintaa ja olellista on, että hinta on kohdallaan.

100 000 on liikaa, 60 000 maksimi, kun puhutaan yksiöstä.

Miksi hankintahinta on ratkaiseva? No siksi, että saisi edes jonkinlaisen tuoton pääomalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu