Kansanäänestys Suomen eroamisesta Euroopan Unionin jäsenyydestä
Perustuslain mukainen neuvoa antava kansanäänestys Suomen eroamisesta Euroopan Unionista.
Äänestys toimitettaisiin samaan aikaan kuin vuoden 2015 eduskuntavaalit.
Perustelut
Euroopan Unioniin liittymisestä järjestettiin kansanäänestys vuonna 1994 joten vuoden 1976 jälkeen syntyneiden kansalaisten mielipidettä ei ole huomioitu laisinkaan. Unioniin liityttiin vajaan 7 prosentin enemmistöllä äänestäjistä ja tuolloin ei tiedetty mitään tulevista Euroopan tukipaketeista.
Tiedotuskampanja oli riittämätön, jossa vaiettiin tiedossa olevista Unionin ongelmista kuten massiivinen korruptio. Suomen markasta luopuminen tehtiin perustuslain vastaisesti.
Suomen tilanne Euroopan Unionissa tällä hetkellä:
- Valta päättää oman maamme asioista on siirtynyt lähes kokonaan
Brysseliin.
- Suurin osa lainsäädännöstämme tulee EU:n direktiivien kautta.
- Kriisimaiden tukipaketit horjuttavat omaa talouttamme ja lisäävät
työttömyyttä.
- Budjettivaltaa ollaan siirtämässä pois Suomen parlamentilta.
- Tuleva liittovaltio on Suomen tasavallan itsenäisyyden loppu.
Kansalaisaloitteen allekirjoittaneet henkilöt pitävät perusteltuna ,että Suomen kansalaisille on annettava mahdollisuus äänestää haluavatko he luopua kansallisesta itsenäisyydestämme ja perustuslain takaamasta kansanvallasta.
Haluammeko todella olla osa Euroopan liittovaltiota ?
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/849
Vastuuhenkilöt
Vireillepanijat
Risto Olavi Kajanto, Akaa
Kristiina Kalliojärvi, Kangasala
Edustajat
Risto Olavi Kajanto, Akaa
Rinnetie 9,37910 Akaa
[email protected]
045-6362191
Maarit Johanna Lammasniemi, Turku
[email protected]
0415493868
Varaedustajat
Reijo Kalevi Helttula, Turku
Lipunkantajankatu 9B 44
[email protected]
044 9712688
__________________
Myös oma miehenne mukana aloitteen teossa, osallistukaa nyt.

Vastaukset 11
Vanhimmat
aietut äänestyshistoriat paljastettiin: 9 suomalaismeppiä vastusti TTIP-sopimuksen paljastamista
Liuta vaiettuja äänestyskäytöksiä julkaistiin. Ketkä mepit avustivat EU:n ja USA:n välistä TTIP-vapaakauppasopimusta paljastumasta? Katso myös mm. ketkä mepeistä ovat tukeneet rahan syytämistä Kreikan kautta Saksan pankeille tai vastustivat salaseurojen jäsenyyksien julkistamista.
Uutisblogi: Arhi Kuittinen
22.5.2014, Verkkomedia.org
Onkohan tuo nyt oikeaoppisesti laadittu? Aikaisempi ero eu:sta aloite sai kauppalehdessä kritiikkiä juristilta, kun kysymyksen asettelu oli väärä.
Soini puhuu aina siitä, että euro-kritiikin esittäjät saavat kovan kohtalon, miten tämä pitäisi huolehtia.
Tässä alkaa olla nyt kypsä, kun Suomen poliitikot vauhkona kannattavat kallista SIngle-market currency'a.
Luulisin , onhan se osaavien ihmisten tekemä,
Kalliojärvi oli meppiehdokkaana ja peruS, kaupungin valtuustossa.
Levittäkää tätä tietoa nyt kun vaalikiireet on ohi.
Liittovaltio kehitystä viedään nyt vauhdilla eteenpäin,
meidän on toimittava ennenkuin se toteutuu,
senjälkeen kaikki on myöhäistä.
Esim, kepu kuuluu ryhmään joka haluaa liittovaltioon, vaikka
meille muuta puhutaan.
_____________________
http://finnsanity.blogspot.fi/2014/05/ilmiannetut-meppiehdokkaat-estamassa.html
Taustatietoa ja suuria kysymyksiä median sensuroimasta valtatilanteesta, harhautuksesta:
"EU-Perustuslaki" lakkauttaa nykyisen EU:n
Puhuttaessa Euroopan unionin perustuslaista on kiinnitetty varsin vähän huomiota siihen, että perustuslaki muuttaa nykyisen Euroopan unionin uudeksi EU:ksi, EU:n liittovaltioksi. Siihen EU:hun liittymisestä Suomessa ei äänestetty syksyllä 1994.
______________________________________
käykää lukemassa ketkä kaikki kieroilevat EU;ssa valehdellen
meille.
ja sitten kun tämä aloite menee ns.kiville niin sitten tehdään taas uusi ja kun se menee persiilleen niin sitten tehdään uusi jne jne jne....
Älkääs nyt, kun persuistakin ainoastaan Väätäinen kannattaa EU:sta eroamista. Kaikki muut persuedustajat puoltaa EU:ssa pysymistä. Etta ei olla nyt oikein persulinjoilla siellä aloittajan huushollissa.
Höpö Höpö Alexander Stubb liittää Suomea tärkeään omaan Natoon.
Sauli Niinistö vahvistaa täten meidät Kansalaisyhteiskuntien Natoon.
Me seisomme omalla pohjalla Natossa. Kaikki Länsi on ihan samaa.
Emmekä milloinkaan luota vieraaseen, joka pitää orjakansoja (putin).
Köyhyyttä voidaan poistaa vain yhdessä. Ammattiliitot ovat saatuja Yhdysvalloista.
Vapaudenpatas on meillä New Yorkissa. Venäjällä annetaan vain niskalaukauksia.
EU muuttuu Euroopan Yhdysvalloiksi. Kaikki osavaltiot saavat omat budjetit.
Maaioman halutuimmassa ja rakkaimmassa maassa USA:ssa on makeinta.
Pieni vuokrayksiö Natossa on ihanaa. Vainolainen ei kiusaa loistavaa Natoa!
Luonnollisesti vahvistamme Suomen puolustusvoimia. Edullisesti Natossa.
Toisaalta Suomi on rikkaimmillaan Natossa. Meillä on koko vapaa maailma Nato ja uudenaikainen moderni kalusto. Miljardikertaa rikollista nl vahvempi.
Euroopan Yhdysvaltoihin tulee oma setelipaino. Yhdysvallat on rakkain maa.
Persut ei siis ole enää lainkaan se puolue jota kansa äänesti,
uskoen itsenäisyyden palautukseen,moni on todella pettynyt,
pahinta on kun nuo pettyneet näkevät koko äänestyksen
turhana,eikä sitä voi ihmetellä.
Käykö täällä ketään joka haluaisi itsenäisyytemme takaisin,
oli puolue mikä tahansa?