Kertokaahan mistä olette saaneet avun? Lietsomalla kenties muihin panikkia vai.....
Te jotka mollatte psykiatriaa ja mielialalääkkeitä!
avun saanut
45352
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
"Kertokaahan mistä olette saaneet avun?"
Oikeasta auttamisesta; kuuntelemisesta, välittämisestä, myötätunnosta, vapaaehtoisuudesta, turvasta, neuvoista, vinkeistä, ohjeista, kaikesta mitä biologinen psykiatria ei tarjoa.
Psykiatria tarjoaa moittimista, vähättelyä, uhkailua, pilkkaa, pakottamista, haukkuja ja välinpitämättömyyttä.
"Lietsomalla kenties muihin panikkia vai....."
Lietsomalla paniikkia? Miten kukaan voisi saada apua omiin elämänongelmiin ja vastoinkäymisiin lietsomalla paniikkia muihin, en ymmärrä mikä yhteys näillä voisi olla...
Psykoanalyysi on autanut minua. Suosittelen.
Tiedän että on huonoja ja hyviä psykiatreja ja myös psygologeja.....kun ite oon sellaseen törmänny oon lähteny vetää.....nyt mulla on ollu 10 vuotta hoitosuhde ihanaan lääkäriin joka minut "pelasti" ja ikuisesti siitä olen hänelle kiitollinen.
Tarktin sillä paniikilla lietsomista sitä, että joku voi pelästyy ja jopa jättää apuu hakematta jos on paha masennus ym.
Parempi tehdä itsemurha kuin tulla psykiatrian raiskaamaksi.
Useimmat itsemurhat eivät onnistu ja sen jälkeen ollaankin pakkohoidossa.
Ja siellä ihmisestä nussitaan ihmisyys pois!!
SSRI-valmisteet aiheuttavat itsemurhia:
http://www.ssristories.org
Sivuilta löytyy mm. Auvisen tapaus.
Eihän nyt toki.
Sympaattinen hoitaja vain piikittää kropan täyteen kemikaaleja ja sitten katsotaan porukalla että mites se tämä potilas reagoi. Kouristeleeko heti kuoliaaksi vai vasta viikon päästä.....
http://hoitajat.net/foorumi/topic/912-zyprexa-ja-risperdal-consta/
Pikkasen sairasta.....
Hypnoosi on osoittanut, että ihmisessä itsessään on parantavat voimat.
Jokaisen kannattaa alkaa itse auttaa itseään. Se tapahtuu tekemällä hyvää itselle
Tulokset näkyvät vähitellen. Pahaa voidaan auttaa vain hyvällä.
Mä oon joskus oikeesti ollu suljetul, yritin itsarii......mut lääkittii pilalle ei uskottu et ne teki mut vielä "höperömmäksi" joten ÄLKÄÄ YRITTÄKÖ! ja sieltä ei meinaa päässä pois.....
Minä olen myös yrittänyt itsemurhaa. Käännyin vaihtoehtolääkinnän puoleen ja maksa tuhoutui, mielenterveys sukelsi hulluuteen. Lopulta viranomaiset pelastivat minut. Sain uuden maksan ja mielenterveyttä lääkittiin. Nyt olen ollut työelämässä onnellisesti 20 vuotta ja jään kohta eläkkeelle onnellisena miehenä.
Tämä lääkitysasia on itseänikin mietityttänyt. Lähes kaikki psykiatrit ja lääkärit tuntuvat sanovan, että lääkkeet = hyvä juttu, ei haittoja, ja kaikki psykologit sanovan, että niistä koituu enemmän haittaa kuin hyötyä. Outoa.
Lisäksi kaikki näkemäni dokumentit aiheesta ovat puolueellisia, niissä puhutaan tietoisesti lääkkeitä vastaan: mitään lääkkeitä puoltavia kommentteja ei kuulla, tai jos kuullaan, on dokkarin tekijä sijoittanut kommentin ohjelmaansa niin, että syntyy sellainen vaikutelma jotta taas tuo lääketeollisuuden sanansaattaja siinä yrittää turhaan puolustautua. Olisi kiva jolloinkin nähdä ohjelmantapainen, jossa objektiivisesti ja puolueettomasti otettaisiin asiaan kantaa.
Itse suhtaudun (sen tiedon varassa, mitä olen onnistunut haalimaan) lääkkeisiin melko suurella varauksella. Olen siinä käsityksessä, että lääkkeen ottaminen parantaa olon, muttei vie ongelman alkusyytä minnekään. Vähän kuin astuisit naulaan ja sitten ottaisit niin paljon kipulääkettä, ettei tuska tunnu, sen sijaan siis että ottaisit naulan jalasta ja hoitaisit haavan kuntoon. Tietysti, jos lääkkeen käyttäminen saa sinut "tolpillesi", jotta pääsisit hoitamaan terapialla tätä alkusyytä, voidaan ehkä lääkkeen käyttöä pitää enemmän oikeutettuna.
Tietenkään kaikki psyykenlääkkeet eivät ole turhia: esim psykoosin ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoidossa ne voivat olla jopa välttämättömiä.
Tykkään tästä kommentista. Itse samoilla linjoilla, eli että masennuslääkkeet voivat auttaa jaksamaan selvittää ne asiat joista masennus johtuu, ja siihen selvittelyapuun pitäisi ehdottomasti satsata niin että terapia tms. olisi kaikille tarvitsijoille mahdollista.
Mitä itse- ja muihin murhiin tulee, asia lie enemmänkin niin päin että jotkut murhaavat lääkkeistä huolimatta, mutta kokonaisuutena ovat vähentyneet.
Käytäpä 20 vuotta noita myrkkyjä ja tule sitten kertomaan erittäin todennäköisesti muuttuneita mielipiteitäsi ko. lääkkeistä. Ensin minäkin olin lääkehoidon kannattaja masennuksessa, sillä onhan se turta ja tunteeton olo tietenkin ehkä alkuun mukava sen masennuksen sijaan. Sitten kun alkaa tulla vaurioita esim. seksuaalisuuden alueelle eli on "värkki" tunnoton kuin pahvimuki ja kaikki seksiin liittyvä ällöttää, kuten myös toisen ihmisen kosketus puistattaa ja olet tunteeton ja tylsistynyt. Tämä tulee salakavalasti pikkuhiljaa. Läheisyys pitäisi olla voimavara ja hyvä asia. Kun haluaisi apua oloonsa tarjotaan vain toista lääkettä vaikka muunlainen apu olisi tehokkaampaa masennuksen hoitoa. Ja se masennus tulee kuitenkin vaikka mitä myrkkyjä söisit ja masennuslääke masennus onkin sitten aivan eri juttu kuin "normaali" masennus. Se on syvempi ja minä olen aivan psyko silloin. Masennus on luonnollinen reaktio epänormaaleihin asioihin ja pitäisi pyrkiä muuttamaan niitä epänormaaleita asioita elämässään eikä opetella elämään epänormaalissa ympäristössä turruttavien lääkkeiden voimalla. Kukapa sen tajuaa? Selkäkipuni ja hermosärkyni ei vähene masennuslääkettä syömällä. Työttömyyteni ja rahavaikeudet eivät parane lääkkeillä. Se että läheinen kuoli -ei suru helpota lääkkeellä. Ne asiat pitää käsitellä selvinpäin jolloin jotain ehkä jaksaisi asioiden eteen tehdä. Aivan pölhöksi lääkittynä vain jaksaa olla muttei tehdä mitään. Minäkin alle 40 v laitettu eläkkeelle, kun mikään taho ei auttanut jaksamaan, lääkkeet tuhosivat minun urani. Minusta on ihanaa itkeä ja tuntea.
Olen käyttänyt 30 vuotta mielialalääkkeitä. Välillä joutuu vaihtamaan toiseen, mutta hyvin menee minulla.
"Sitten kun alkaa tulla vaurioita esim. seksuaalisuuden alueelle eli on "värkki" tunnoton kuin pahvimuki ja kaikki seksiin liittyvä ällöttää, kuten myös toisen ihmisen kosketus puistattaa ja olet tunteeton ja tylsistynyt."
Osuvaa tekstiä koko kommenttisi. Minulla tuli ongelmia siemensyöksyn saamisessa. Arvatkaa miltä tuntui kun ei rakkaan kanssa pystynyt lopulta saamaan siemensyöksyä, se oli todella vaikeaa! Nyt kun olen päässyt eroon lääkkeistä, on normaali herkkyys päällä eikä tarvitse ponnistella ollenkaan ejakulaation saamiseksi. Valitsen mieluiten pois oravanpyörästä ja omat oikeat tunteet, oman oikeasti tuntemani kehoni kanssa!
Mikä olen käyttänyt psyykenlääkkeitä yli 30 vuotta eivätkä ne ole minua mitenkään muuttaneet huonompaan suuntaan, joskaan eivät parantaneetkaan. Tasanneet ahdistuksen ja paniikin huippuja parhaimmillaan. En ole masentunut, älkää vetäkö masennusta automaattisesti kaikkiin keskusteluihin.
Terapioita ja muita hoitoja takana n. 40 vuotta, turhia kutakuinkin. Oireet eivät ole muuttuneet miksikään.
Tunnen normaaleja tunteita ja pärjään suhteellisen hyvin työelämässä. Pärjäisin kyllä paremmin, jos olisin älykkäämpi, mutta siihen eivät mitkään hoidot auta.
"Olen käyttänyt 30 vuotta mielialalääkkeitä. Välillä joutuu vaihtamaan toiseen, mutta hyvin menee minulla. "
Miksi joudut vaihtamaan toiseen lääkkeeseen?
Niiden lääkkeiden biokemiallinen vaikutushan on koko ajan sama.
Omalla kohdallani voin sanoa, että toistaiseksi en saa apua mistään.
Terapia, joka auttoi lopetettiin. Ja sen jälkeen tarjotusta "avusta" on ollut pelkästään haittaa.
Mutta en ihan tajua, että miksi avun saaneet yrittävät todistella ettei mitään pahaa koskaan tapahdu? Eikö olisi kaikkien kannalta parempi että mielenterveyspuolella tulisi entistä enemmän onnistumisia ja entistä vähemmän epäonnistumisia?
Tällä hetkellä alan valitettava todellisuus on sellainen, että vaikka kieltämättä joitakin onnistutaan auttamaankin, niin epäonnistumisia ei myönnetä. Enkä nyt tarkoita että ketään pitäisi ryhtyä jotenkin rankaisemaan tai jotain.. Sehän tässä ihmeellisintä on, että olisin mieluiten puhunut asiat selviksi. Mutta kun ei, niin ei. Mokomat puoskarit ryhtyivät väkisin riitelemään asiasta, joten joka ainoan kerran kun minun käskettiin jättää asia, vein sen aina entistä pidemmälle. Etsin jonkun uuden johtajan jolta kysyä, ja lopulta kirjoitin aluehallintovirastolle. Että voihan sitä asiaa selvitellä viranomaisvälitykselläkin, mutta olisihan se ollut kaikkien kannalta mukavempaa jos olisi voitu keskustella järkevästi ihan suoraankin.
Tämä on toki vain minun mielipiteeni, ja kokemukseni yksittäistapaus sinänsä.. Mutta monien muiden kommenteista tuntuu paljastuvan hieman samansuuntaisia asioita.
Eikä tässä minun "taistelussanikaan" ole kyse ollut mistään yhdestä tilanteesta tai ihmisestä, vaan pikemminkin kokonaisen organisaation kyvyttömyydestä hoitaa asiaa mitenkään järkevästi. Sen olisin vielä ymmärtänyt, että jonkun yksittäisen ihmisen kanssa ei vaan tule toimeen, harvahan sitä kaikkien kanssa toimeen tuleekaan ja kun pitäisi käsitellä herkkiä ja luottamuksellisia asioita, niin sitä yhteensopivuutta pitäisi tosiaan löytyä.. Mutta kun kyse ei ole kenestäkään yksittäisestä lääkäristä, vaan isommasta joukosta.
Että näin tällä kertaa.. Jos olette apua saaneet, niin hyvä teille, ja toivon että jatkossa entistä useampi saisi oikeasti sellaista apua josta on heille hyötyä. Että maailmassa olisi entistä vähemmän kaltaisiani, jotka ovat joutuneet kokemaan karvaita pettymyksiä kerta toisensa jälkeen.
Tiedän, että näiden negatiivisten kokemusten kertomisessa se ikävin puoli on siinä, että joku ei ehkä uskalla hakea apua, vaikka olisi olemassa silti se(kin) mahdollisuus että oikeasti saisi apua.. Mutta en minä voi ruveta valehtelemaan että mielenterveyspuolella kaikki olisi hyvin. Kyllä valitettava totuus on se, että alalla olisi vielä paljon parannettavaa, muuallakin kuin potilaissa.
Ei meillä ole mitään HaeApua -automaattia. Jos olisi, niin kaikki olisivat terveitä jossain vaiheessa.
Älä vain syyllistä itseäsi siitä, että et ole parantunut!
Kun mielenterveydestä ei voi keskustella kuin neuroottisesti. Osa asiantuntijoistakin tekee niin. Vanhempi ikäpolvi taas auktoriteettiuskoo niin lujaa, että välttää tarkasti itse hankkimasta mitään tietoa mistään. Se on kuulema syvää elämänviisautta se. Niin oli varmaan Nokian menettäminenkin.
Mikä ihmeen auktoriteettiusko meillä vanhemmilla muka on????? Tottakai me hankitaan tietoa siinä missä nuoremmatkin.
Eikä elämä välttämättä tee viisaammaksi. Itseluottamusta se lisää ja kestokykyä, kun tietää, että niin monesta asiasta on menty yli, mutta en sanoisi sitä viisaudeksi.
MT-hoidosta tulee ymmärtää että kaikkia ei kyetä hoitamaan, suurinta osaa kyllä.
Teho-osastollakin kuolee se haluttumäärä ihmisiä, että saadaan maksimi määrä ihmisistä pelastettua.
Täällä näyttää kirjoittelevan hoitokilteiset henkilöt, joiden MT sairautta ei olla kyetty hoitamaan.
Tämä kirjoittelu ei mitenkään korreloi minun lähipiirin henkilöiden saamaan hoitoon, on parannuttu, pitkään lääkitty, palattu työelämään, keskustellaan lääkkeistä ja niiden tarpeesta kiihkottomasti. Käyvät seurannoissa arvioittamassa tilannettaan vuosittain, mikä tässä on sitten niin hirveetä?
Useiden psykiatrien kanssa ei keskustella yhtään mistään,he vain ilmoittavat millainen sinä olet diagnoosin kera.Verikokeita otetaan mutta ei kerrota tuloksia.
Kukaan ei kiellä etteikö olisi onnistuneita hoitosuhteita. Sen sijaan niitä epäonnistuneitakin on ja suoranaista sairaan ihmisen kiusaamista. Kaikki tietää ettei niitä resursseja mielenterveyshoidossa paljon ole ja sekin vaikuttaa hoidon tasoon. Miksi sinä et usko niitä jotka ovat hoitoon pettyneet? Kyllä minäkin uskon niin jotka ovat saaneet apua mielenterveyshoidosta.. Ei se silti poista niitä huonoja kokemuksia mitä minulla ja monella muulla on ollut.
Niin totta.
Ja omien kokemusten perusteella sanoisin, että surkeinta tässä kaikessa on se, että aivan liian monesti olen törmännyt asenneongelmiin.
Siis tarkoitan sitä, että ymmärrän oikein hyvin, ettei kaikkien kanssa vaan tule toimeen. Mutta sitten kun käy niin, että menee sukset ristiin jonkun kanssa, niin siinä saa heti leiman otsaansa. Että sitä on muka "hankala" jos ei pärjää jonkun kanssa.. Sitten kun yrittää jotenkin päästä siitä suosta pois, ja pyytää apua eri ihmisiltä, niin aina vaan neuvotaan sen yhden ja saman puheille. Sitten kun viimein sain mahdollisuuden puhua jonkun toisen kanssa, niin hän kohteli minua sitten kuin saastaa.
Ja voisin kertoa monta juttua kaikesta minkälaista typeryyttä olen tämän taisteluni aikana kohdannut.. Osa on sellaista ettei se olisi oikeastaan ihan laillistakaan, mutta kaikki hyvien käytöstapojen vastaista. Että, en minä nyt keneltäkään ole mielestäni kohtuuttomia vaatinut. Olisi vaan ihan kiva jos kohdeltaisiin ihmisenä, tai vähintäänkin noudatettaisiin edes sitä lakia jos käytöstavat ovat liikaa pyydetty.
Olisi ihan mukavaa sekin, jos hoitopäätökset ja diagnoosit perustuisivat edes johonkin... Nyt on tullut nähtyä sellaista, että ensin puhutaan "ammatillisesta arviosta", ja jälkeenpäin myönnetään ettei kuitenkaan tiedetty minun terveydentilasta yhtään mitään.
Psykiatrit tykkäävät vedota resurssien puutteeseen, mutta tietotaito ja osaaminen eivät ole näissä kohtaan kiinni resursseista. Myöskään rehellisyyttä ei voi ostaa rahalla vaan sitä joko on tai ei ole. Psykiatrialla ei ole. Vai onko se niin, että kun resursseja ei ole on Suomen valtio joutunut palkkaamaan mielenterveyshoitoon kaikki valehtelevat, ammattitaidottomat ja niljakkaimmat ihmiset. Eikö rahalla ole saatu rehellisiä, moraalisesti vahvoja henkilöitä psykiatrien ja hoitajien virkoihin?
Niin totta. omien kokemusten perusteella sanoisin, että surkeinta tässä kaikessa on se, että aivan liian monesti olen törmännyt asenneongelmiin.
tarkoitan sitä, että ymmärrän oikein hyvin, ettei kaikkien kanssa vaan tule toimeen. Mutta sitten kun käy niin, että menee sukset ristiin jonkun kanssa, niin siinä saa heti leiman otsaansa. Että sitä on muka "hankala" jos ei pärjää jonkun kanssa.. Sitten kun yrittää jotenkin päästä siitä suosta pois, ja pyytää apua eri ihmisiltä, niin aina vaan... kun viimein sain puhua jonkun toisen kanssa, niin hän kohteli minua sitten kuin saastaa...voisin kertoa monta juttua kaikesta minkälaista typeryyttä olen tämän taisteluni aikana kohdannut.. en minä nyt keneltäkään ole mielestäni kohtuuttomia vaatinut. Olisi vaan ihan kiva jos kohdeltaisiin ihmisenä .. käytöstavat ovat liikaa pyydetty. Olisi ihan mukavaa sekin, jos hoitopäätökset ja diagnoosit perustuisivat edes johonkin... Nyt on tullut nähtyä sellaista, että ensin puhutaan "ammatillisesta arviosta", ja jälkeenpäin myönnetään ettei kuitenkaan tiedetty minun terveydentilasta yhtään mitään.
itse olen onnistunut saamaan hyvää hoitoa ja ammattitaitoisia alan ihmisiä avuksi ja tiedän olevani todella onnekas.
MUTTA ikävä kyllä jos saa hyvää hoitoa ja se päätyy paperihin, kirjoihin ja kansiin yleisellä puolella se usein kääntyy ammattitaidottomista alan ihmisistä johtuen sinua vastaan.
Jos saat hoitoa yksityisellä puolella ja esim. työterveyslääkäri määrää masennuslääkeet
koska työpaikallasi on ihmishirviö joka ajaa henkilökunnan toisiin firmoihin, kääntää henkilökunnan kuppikuntiin ja ajaa osan itsemurhaan tai ihmisraunioiksi. kun itse haet apua että jaksaisit ja on pakko erota töistä lohduttaa kymppitonnien tiliä nauttiva lääkäri ettei kai se haittaa ettet pariin vuoteen saisikaan palkkaa. helppo se on lääkärin todeta. hävetti jos olisi tullut firman puolelta fudut kun työni vaihdettiin toiseksi johon ammattitaitoni ei riittänyt kiusaamiseni ns. loppukaneetiksi ja tyhmä erosin kun lääkärikin meni pomon puolelle. en tajunnut siinä mielentilassa että saan puolen vuoden karenssin ja jouduin todellisiin vaikeuksiin. yksi rääkkääjä ajo talouteni ja elämäni syöksykierteeseen.
selvisin kun selvisinkin mutta kun olin pakotettu siirtymään ns. kunnalliselle puolelle ja vastaan tulee kuka nyt arvonnassa sillä kertaa painaa nappia ensin voit päästä uusimaan reseptiä lääkärin kanssa joka aloittaa 45 minuutin ristikuulustelun ja toteaa ettei vuosien työpaikkakiusaaminen ole mikään syy. MIKSI sinä syöt näitä lääkkeitä, varottaa että näkö menee niistä ym soopaa.
Seuraava lääkäri on asiallinen saat reseptit ja sen hetkinen vaiva hoidetaan.
MUTTA kun menet yleisen puolen hammaslääkäriin alkaakin siellä sama show, miksi syöt lääkkeitä, mitä ja miten paljon eikä koko ajalla edes katsota suuhusi vaan saat ajan puolen vuoden päähän!
Yksityisellä olisi hoidettu se kipeä hampaasi kerralla.
Nyt joudun olemaan kovissa kivuissa ja juoksemaan hammaspäivystyksessä jossa lopulta poistetaan hammas ja saan koviin kasvokipuihin kasvorelaksantit.
KUN diagnoosi on kirjattu ja näkyy näytöllä voi käydä niin että makaat sairaalassa tipassa, taakseni ilmaantuu mieshenkilö joka puhuu, yhtä äkkiä peittoasi nostetaan ja joku on takanasi, kun loikkaat sängyssä koska sinula ei ole edes puhuteltu saati pyydetty lupaa koskea, jatkaa sama ääni puhetta kieltäytyy hoidosta ja poistuu paikalta. seuraava lääkäri esittäytyy, kertoo mitä aikoo tehdä mutta hänkin aikoo tutkia minut peräsuolesta keskellä käytävää vaikka odotusaula on aivan edessäsi ja takanasikin on vuodepotilaita, kun yrität vedota naislääkäriin ettei kaiketi hänkään haluaisi tulla tutkituksi siinä käytävällä ja pyydät että tutkimus voitaisiin tehdä viereisessä tutkimushuoneessa pääset vihdoin huoneen suojiin ja tutkimus jota tehdyksi.
kun sinut on siirretty toiselle osastolle ensimmäinen ns. nauhurimies joka ei osaa edes käytöstapojen alkeita saapuu aamukierrokselle kertoo siinä naapuripetien potilaiden ja lääkärilauman keskellä että potilas syö mielenterveyslääkkeitä voidaan kotiuttaa syömään luumuja kotiin!
Siinä vaiheessa olin varma että tulen kuolemaan sairaalan odotustilaan, pyysin sukulaisilta lainaa päästä yksityiselle tutkimuksiin ja leikkaukseen.
Voi kun tämä olisi edes jäävuorenhuippu, on ihmisiä ja ihmisiä. Ne joilla on järki vielä päässä ja käytöstapoja tajuavat ettei masennuslääkkeitä syövä ihminen ole aivoton eläin ja osaavat kohdata asiallisesti.
Kun se olisikin vain lääkärissä missä tähän törmää. mutta sitten on vastassa ne apteekkarit jotka isoon ääneen kuuluttavat lääkkeesi ja kohtelevat huonosti laskevat ettet ole syönyt lääkkeitä liian nopeasti, kysyvät miksi tässä sanotaan että tarvitaan keskusteluapua, jos siinä lukee niin niin kirjoita se siihen tarraan äläkä ala minua tenttimään. Osa antaa vain lääkkeet eikä tee niistä isoa numeroa, he tietävät että tiedän kyllä itse miten asiani kanssa etenen.
Menet kelaan ja kanssasi jatkoa miettivä virkailija on ystävällinen kopio paperisi ja katsotte jatkoa, kun tuot hakemukset seuraava justiina alkaa heti huutamaan ettei paperisi ole oikeat vaikka juuri hänen kollegansa ne minulle kopioi ja aiemmin katsoi läpi jotta voin hakemuksen ja jatkot siihen aikanaan täyttää. tämä asiakaspalvelun ammattilainen tenttii minulta latinankielisiä termejä joista en tiedä mitä ne tarkoittavat, onneksi hän ei kääntänyt sivua koska se alkoi latinalla jossa oli sana suomea siellä tällä. kotona ensin tuli itku, onneksi sitten iski viha ja tajusin että hei viimeksi ne paperithan näki toinen virkailija ja vaikka tämä justiiina nyt kuinka mekkaloi hän otti paperin käsittelijälle ja asiat saattavat ehkä edetäkin.
Tässä on alkanut pelätä ihmisiä.
en mene sille kelan virkailijalle joka ei osaa asiakaspalvelun alkeita, ei ihme että moni muukin on ollut pää pyörällä puhekaverin tarpeessa kelasta tullessaan.
en uskalla mennä hammaslääkäriin tai ensiapuun tai päivystykseen kuin kansiot mukana ettei fyysiset sairaudet unohdu sillä hetkellä kun lääkäri näkee tiedoissani masennuslääkeeni.
lääkäri voi olla hyvä mutta meno saattaa tyssätä jo ensiavun aulaan kun aula ei päästä eteenpäin. sitten on vain pakko mennä seuraavana päivänä lääkärille joka antaa jo edellisenä iltana tarvitsemasi kipupiikit.
ensiavussa ei pääse edes jonoon jos ei ole tullut kakka housuun ja pissat alle. edellisellä kerralla lääkäri sanoi että älä odota näin kauaa tule heti niin saadaan kipupiikit annettua, kun tulet se ei ole aulan sairaanhoitajan mielestä mikään syy , voitte poistua. itku kurkussa on pakko odottaa kivuissa yön yli.
ne jotka eivät ole koskaan joutuneet asioimaan yleisen terveydenhuollon puolella ja saaneet ns. leimaa otsaansa eivät todellakaan käsitä mitä saattaa masennuslääkkeitä syövän arki olla.
tuo masentunut ja hänen kaltaisensa ovat halunneet pitää itsestään huolta. musertavassa tilanteessa he ovat hakeneet apua, syövät omaa elämistään tukevia lääkkeitä koska toinen ihminen on murtanut heidät, he ovat olleet ahkeria työntekijöitä, aikaan saavia ihmisiä, yksi uusi työntekijä, yksi organisaatiossa tarpeeksi korkealla oleva viekas ihminen voi tuhota paljon.
eikö riitä että ihmiseltä on viety toimeentulo, työ ja niiden mukana vanavedessä maallista että ihmissuhteita kun osa haluaa olla kavereita vain menestyjien kanssa. miksi näitä ihmisiä vielä pitää ns. ammattilaisten kiusata?
miksi he eivät käy niiden kimppuun jotka rääkkäävät kanssaihmisiään. niitä jotka vetävät viinaa ja huumeita koska heillä pienenä oli puulelut; he saavat sosiaalitoimelta paperit, eläkkeet, rahat ja ala mahdollistaa heidän käyttönsä hamaan tappiin.
ahkera ja rehellinen jää ilman mitään ja hyvä ettei kadulle päädy kun menee luottotiedot, karenssin aikana menee kaikki, auto alta, asunto kun on menossa on pakko kehdata mennä sosiaalitoimen oven taa vaikkei millään kehtaisi. pitäisi kuulemma löytää edullisempi asunto, kilpailla työssäkäyvien ja luottotiedollisten kanssa asunnosta joita ei vain löydy halvemmalla kuin periferista.
tässä kohtaa alkaa miettiä elämän ihmeellisyyksiä, miksi tappaja pääsee kuin kissa veräjästä kun hän kännissä on autolla ajanut ihmisen kuoliaaksi.
samaan aikaan omasta tahdostaan riippumatta jos työ menee alta, luottotiedot palaa ja olet masentunut oletkin leimattu ihminen. ansassa kun eläin. ilman luottotietoja moni asia elämässä muuttuu mahdottomaksi.
päälle vielä se fakta osa halveksuu että olet lusmu. nalle varmaan haluaisi kaltaiseni hengiltä rikkaiden jaloista pyörimästä.
sanompa vaan että eipä ole ihmismieli muuttunut dostojevskin kirjoitettua 1864 kirjoituksia kellarissa kirjan jossa seikkailee virkamies joka kehuu olleensa ilkeä, karkea ja nauttineensa toisten kiusaamisesta koska pystyi siihen. sama ihmisjoukko on edelleen joukossamme.
masennuspotilas voi saada vuosien "tuomion", törmätä mitä ihmeellisimpiin ihmisiin jotka ottavat asiakseen nälviä siitä että olet hakenut itsellesi apua.
eikö ole hyvä että he ovat hakeneet apua?
eikö ole parempi olla hengissä kuin olla se kollegasi joka ei kestänyt työpaikan menetystä ja tappoi itsensä. vastako sitten huomataan? tosin silloinkin todettiin ettei se liity firmaan koska hän ei ollut henkensä riistäessään enään yrityksen palkkalistoilla. kylmää aikaa edetään.
nykyään uskaltaisin kävellä lääkärin ovestakin ulos jos vastaanotolla alkaa mennä ihan vinoon.
ennen ajattelin että tuo on lääkäri enkä voi lähteä täältä vaikka mieli teki. en saanut edes sanotuksi että nyt menee niin asiattomaksi että tämä käynti loppui tähän koska pelkäsin että seuraavalla kerralla minua ei ota kukaan vastaan ja minua kohdellaan ns. hankalana potilaana enkä saa reseptiäni uusituksi.
nyt olen oppinut suuttumaan positivisesti, että pidän puoleni en suostu siihen että minun yritetään murjoa yli tai mitätöidä.
ei tarvitse huutaa tai alkaa riehua saadakseen asiansa esiin. ne jotka riehumalla ja vetoamalla taustaansa, rotuunsa ym, saavat asiansa eteenpäin voivat kaiken lisäksi tosin saada omat asiansa hoidetuksi mutta heidän jälkeen voi seuraava asiakas sitten saada heidän vihansa asiansa osaamattomalta ammattilaiselta eikä saa tarvitsemaansa apua, papereita.
sitä kaipaa aikaa jolloin empatia ja toisen asemaan asettuminen oli vielä arkea. nykyaika on kovin kylmää aikaa.
siksi kun löytää tai sattuma tuo eteen asiansa vielä asiallisesti ja empaattisesti ammattitaidolla hoivia ihmisiä heitä osaa arvostaa. helmen kun on löytänyt siitä pidetään kiinni.
http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-1288697456312.html
Pian myös yksityiset psykiatrit kirjoittavat lähetteitä pakkohoitoon. Kannattaa jättää psykiatrien vastaanotot sekä julkisella että yksityisellä käyttämättä. Psykologi on varmempi asiantuntija.
Todella pelottavaa, suorastaan sairasta. Ajatella, että menet hakemaan apua yksityiseltä, maksat 120 euroa käynnistä ja luottamuksestasi sinua rankaistaan vangitsemalla ja pakkomyrkyttämällä. Aivan käsittämätöntä.
Valtio kasvattaa valtaansa. Valtion vallankouraa ei pääse pakoon enää edes yksityiselle. En itse ainakaan uskaltaisi lähteä yksityiselle psykiatrille sitä vähääkään. Heistä saattaa tulla jopa uusi pahin paikka mihin voi joutua/mennä. Varsinkin, jos he saavat jotain kauttaa vielä provikkaa jokaisesta pakkohoitoon passitetusta asiakkaasta. Ymmärsinköhän oikein, että kuitenkin vain psykiatrian koulutuksen saaneet henkilöt voivat lähettää psykovankilaan? Eihän oikealla lääkärillä (ei-psykiatrilla) ole oikeuksia julkisella eikä yksityisellä jatkossakaan?
kerran ajattelin yhdestä psykiatrista,että kumpikohan meistä oikeastaan on "hullumpi". seuraavaa rupesin pelkäämään niin paljon,että katkaisin hoitosuhteen. tuli todella ala-arvoisia kommentteja ,kun en jaksanut suostua kaikkeen hänen ehdotukseensa ,jotka tiesin tehottomiksi jo alkuunsa.
Kyllä vaan tulee mieleen.Oma apu paras apu.
tietysti jos on tosi kysymyksessä,on mentävä jonnekin.
Jotenkin on elämä opettanut naiviksi,
Mun ex psykiatri pelotteli skitsofrenialla.Laitto psykiatrisiin testeihin rivatrilin vieroitusoireissa, joten sain ihme diagnoosin.Tutki mun rintoja uhkaili ym ym.olin sillo yh laitto käymää töis toosi paskana ja mua kiusattii siel....miettikää sitä!? jälkeensä jätti kammon psykiatreista ja ikuisen skitso pelon....
"Tutki mun rintoja"
Mitä vittua?
Kas kun ei mitannu lämpöö peniksellään. Lääkärien vanha kikka
Ymmärrän että joku vastustaa psykiatreja jos omalle kohdalle on osunut vain huonoja. Edellinen psykiatrini ei edes lukenut papereitani. Nosti vain joka käynnillä neuroleptien määrää. Lopoutuloksena se että en osannut edes kaukosäädintä käyttää ilman apua. No minäpä pistin itseni sekaisin lopettamalla neuroleptit seinään. Pian pääsinkin sekavana ja uupuneena osastolle. Siellä lääkäri totesikin että ei mulla mitään kaksisuuntaista ole. Olen vain masentunut ja kannan vanhoja traumojani. Neuroleptit pistettiin roskiin ja mulle annettiin välineet itseni auttamiseen. Oloni on kotiutumisen jälkeen mahtava. Minulla on taas tunteet. Osaan käyttää televisiotakin ja elän. En ole enää kömpelö xombi miksi minua ulkopuoliset kuvaili. Että jos on huonoja niin on hyviäkin psykiatreja.
Sorry kirjoitusvirheet. Puhelimella kirjoitan.
Psykiatrinen hyysääminen ja psyykenlääkkeet ovat olleet Amerikassa ainakin 33 kouluampumisen tai muun samantapaisen joukkosurman taustalla. Viime viikonloppuna kuusi ihmistä itsensä tappanut Elliot Rodgerkin teki tekonsa (oman manifestinsa mukaan) otettuaan yliannoksen lääkärin määräämiä ahdistuneisuuslääkkeitä:
http://www.cchrint.org/2014/05/26/will-lawmakers-investigate-elliot-rodgers-psychiatric-drug-use-or-ignore-it-that-is-the-question/
"Kertokaahan mistä olette saaneet avun?"
Papilta. Soittamalla yhden ainoan puhelun kotiseurakuntani kirkkoherralle.
Olin tullut juuri uskoon, ja p*rut alkoivat riivata. Epäilin, ettei kysymys ollut mielenterveyden ongelmasta, mutta en tiennut vielä silloin mitään riivauksista. Hain psykiatrista apua, mutten tullut ymmärretyksi. En siten lankaan. Auttajikseni sattuivat psykiatri, joka oli ihan sanoinkuvaamaton tapaus, sekä umpinarsistinen psykiatrinen sairaanhoitaja.
Pappi hoksasi heti mistä oli kysymys ja osasi selittää asian minulle. Riivaus hellitti uskossa kasvamisen myötä.
TROLOLOLOLLOL LOLOLOLOOO
Mistäs sinä tiedät että ns. masennuslääkkeet ovat auttaneet? Kas kun se lumevaikutus on niin mahtavaa (varsinkin jos uskoo lääkkeisiin)...
Tuo selviää kaikista ns. masennuslääketutkimuksista.
Oot oikeessa. Ois täällä kehumassa että ovat auttaneet, vaikka ois saanu sokeripilkerin.