Mitä pakkoruotsi saanut aikaan, muuta kuin vahinkoa ?

Koko pakkoruotsikeskustelun suurin harha, jopa vkv-yhdistyksen "liikeideassa" on se, että

vapautta joudutaan perustelemaan, vaikka vapaus on eurooppalainen oletusarvo ja normi.

Olemme joutuneet käsittämättömään, kafkamaiseen tilanteeseen, jossa
Suomi on ajanut itsensä nurkkaan ja joutuu perustelemaan, miksi sieltä
nurkasta pitäisi päästä pois!

Koko asetelma on todella nurinkurinen.

Kysynkin siis, mitä tällä epänormaalilla tilanteella on saatu aikaan muuta kuin vahinkoa Suomelle.

Mitkä ovat pakkoruotsin suurimmat saavutukset, joilla voidaan oikeuttaa väärän politiikan jatkaminen ?

Vai ollaanko nyt siinä Brezhnevin junassa, jossa raiteiden loputtua vedetään verhot kiinni ja hytkytään edestakaisin
teeskennellen, että matka kohti kommunismia jatkuu entiseen malliin..

Kuka on tarpeeksi rohkea poliitikko lopettaakseen kielipoliittisen pysähtyneisyyden ajan ?
Kuka on kielipolitiikan Gorba ? Ei tunnu löytyvän poliittista rohkeutta tunnustaa järjestelmän epäonnistuneen.

Tulipahan mieleen:

"Neuvostojohtajat matkustavat junassa, kun yhtäkkiä juna pysähtyy.
Johtajat nousevat vaunusta ja huomaavat, että kiskot loppuvat kuin seinään. He ryhtyvätkin keskustelemaan ratkaisusta.

Lenin: "Me rakennamme tämän junaradan maailman ääriin!"
Stalin: "Ampukaamme ne, jotka rakensivat radan tänne asti."
Hrustsev: "Hei, entäs jos otamme kiskoja junan takaa, ja siirrämme ne junan eteen?"
Breznev: "Voimmehan me vain nousta takaisin junaan. Vedetään verhot eteen ja vähän hytkytään ja leikitään, että juna liikkuu..."
Vladimir Putin: Katsokaa tätä kaunista, pyhää kotimaatamme, johon tämä juna on pysähtynyt!

Andropov nyökyttelee, ja Tsernenko vain korahtaa tuskaisesti. Tuskastuneena Gorbatshov kiipeää junan katolle ja huutaa:

"Katsokaa, koko maailma! Tämä juna ei liiku!"
152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Vain Suomessa vapauden ilmiselvää ideaa joutuu perustelemaan".

Äänestä

Kommentoi aloitusta

lainattua vkv:sta kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu