Oulusta on löytynyt lapsen kidutustapaus ja se saattaa olla saamassa paremman käänteen: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288694217793.html
Minun lapselleni ei käynyt yhtä hyvin. Erossa lapsi määrättiin äidilleen vastoin lapsen ja minun tahtoa. Psykopaattiäiti piti lasta siitä lähtien jatkuvassa nälässä ja kuljetti spiritismipiireissä kunnes lapsen mielenterveys petti 15 -vuotiaana ja joutui vuotta myöhemmin mielisairaalaan. Painoindeksi oli 16,4; koululääkäri, Tuusniemen kunnalääkäri ja Kuopion mielisairaalan lääkärit eivät tehneet asialle mitään. Kaikki lihakset käytännössä puuttuivat, nahka peitti luurangon. Kävellessä ei esim. jaksanut nostaa jalkoja vaan laahasi niitä. Minun tapaamishetkillä antamani ruuat äiti heitti tunkiolle.
En saanut mistään lasten kasvukäyriä, mihin olisin voinut verrata oman lapseni vastaavia. Neuvolan mukaan sellaisia ei ole olemassakaan.
Kuopion mielisairaalassa annettiin lääkkeitä ja toimitettiin 6 viikon päästä pilleripurkin kanssa takaisin äidilleen. Mitkään kantelut ja lastensuojeluilmoitukset Tuusniemen sosiaalitoimistoon, oikeuslaitokseen ym eivät tuottaneet tulosta lukuunottamatta 400 markan sakkoa Itä-Suomen hovioikeudelta. Oikeuskanslerilla lapsen kidutusasia on ollut vasta 16 vuotta eikä mitään ole tapahtunut.
Lapseni nykyisestä tilasta, asuinpaikasta tai muista oloista ei minulla ole mitään tietoa viimeisen 8 vuoden ajalta.
Minun lapselleni ei käynyt yhtä hyvin. Erossa lapsi määrättiin äidilleen vastoin lapsen ja minun tahtoa. Psykopaattiäiti piti lasta siitä lähtien jatkuvassa nälässä ja kuljetti spiritismipiireissä kunnes lapsen mielenterveys petti 15 -vuotiaana ja joutui vuotta myöhemmin mielisairaalaan. Painoindeksi oli 16,4; koululääkäri, Tuusniemen kunnalääkäri ja Kuopion mielisairaalan lääkärit eivät tehneet asialle mitään. Kaikki lihakset käytännössä puuttuivat, nahka peitti luurangon. Kävellessä ei esim. jaksanut nostaa jalkoja vaan laahasi niitä. Minun tapaamishetkillä antamani ruuat äiti heitti tunkiolle.
En saanut mistään lasten kasvukäyriä, mihin olisin voinut verrata oman lapseni vastaavia. Neuvolan mukaan sellaisia ei ole olemassakaan.
Kuopion mielisairaalassa annettiin lääkkeitä ja toimitettiin 6 viikon päästä pilleripurkin kanssa takaisin äidilleen. Mitkään kantelut ja lastensuojeluilmoitukset Tuusniemen sosiaalitoimistoon, oikeuslaitokseen ym eivät tuottaneet tulosta lukuunottamatta 400 markan sakkoa Itä-Suomen hovioikeudelta. Oikeuskanslerilla lapsen kidutusasia on ollut vasta 16 vuotta eikä mitään ole tapahtunut.
Lapseni nykyisestä tilasta, asuinpaikasta tai muista oloista ei minulla ole mitään tietoa viimeisen 8 vuoden ajalta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
:-( mitäpä tuohon voi sanoa. Ilkeitä ihmisiä on paljon. Itselläni oli sellainen äiti ja olisin toivonut että olisi ollut isä.
Oulussa on otettu hyvin kielteinen kanta lastensuojeluun, jopa uhkailtu . Olis nyt fiksua antaa tunnustusta heille jotka tekevät raskasta työtä paineiden alla. Mahdollisesti lastensuojelu nyt pelasti lapsen hengen.
Totta. Ei lapsen synnyttäminen automaattisesti tarkoita, että olisi kyvykäs sen hyvään kasvattamiseen. Joskus lapset syntyvät perheisiin joiden vanhemmatkin ovat lapsen tasolla. Kyllä se on kauhea helvetti. Mihin paikkoihin sellaiset lapset elämässään joutuvatkaan...
Näitä karmeita ja epäoikeuden mukaisia tapauksia riittää. Itse ns. vierestä seuranneena perheen ystävänä ihmettelen äidin vihan määrää entistä puolisoaan kohtaan.
Lapsen päähuoltajuus isällä, jolla avopuoliso, joka hoitanut lasta kuin omaansa jo 10 vuoden ajan, äidillä tapaamisoikeus joka toinen viikonloppu, jota kylläkin käyttää harvakseltaan.
Lapsen äiti kuitenkin vieläkin tekee kaikenlaista härdelliä koko ajan esim.lähettää isän avopuolisolle herjaavia viestejä, pimittää tai repii isän/avopuolison lapselle ostamat uudet vaatteet, jos lapsi tulee niissä äidin luo, "mustamaalaa" isää lapselle jne..
Kuinka kauan tätä vihanpitoa vielä jatkuu, vai onko lapsen tehtävä lopullisen valintansa äidin ja isän välillä, että tämä kaikki loppuisi?
Tuohon alussa viitattuun tapaukseen oli lehdessä jatkoa: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288695054038.html
Ei muuten minullakaan koskaan ollut syntymäpäiväjuhlia enkä niitä kaivannutkaan. Ei ollut 1940-70 luvuilla kenelläkään tutuillakaan.
Omana 50 -vuotispäivänäni etsin harrastukseeni metallia romukaupasta. En löytänyt.
Omana 60 -vuotispäivänäni ostin itselleni marketin kahvibaarista wiinerkahvit santisikupilla.
Omana 70 -vuotispäivänäni tein pihalta lumityöt.
Omana 80 -vuotispäivänäni toivottavasti olen jo poistunut keskuudestanne eikä kukaan enää muistakaan minua.
Ajatustenlukijoita on niin harvassa, eikä niiltäkään aina onnistu, että kannattaa ääneen sanoa asioita, toisten läsnäollessa, jos haluaa jotain tapahtuvan. Muuten voi olla ettei tapahdu mitään. Hyvä että itse itseäsi muistit :)
Vaikka kukaan ei muistaisikaan, niin ei se tarkoita että he olisivat sinua vastaan. Onhan heillä omakin elämänsä elettävänä ja kaikki toivovat että heitä itseään muistettaisiin, juhlittaisiin ja kehuttaisiin.