Brittikonservvatiivit pitää Ps:ää liian rasistisena puolueena

11145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Sanoivat jo vaalien alla etteivät hyväksy Halla-ahoa ryhmäänsä. Kyllä Soini tämän tiesi. Uskoteltiin vaan äänestäjille että päästään isoon ryhmään ja Soinin "kaveri" järkkää sieltä hyvät näkyvät paikat.

Äänestä

Tais kolmikko lähteä sinne Brysseliin ryyppäämään. Ei ole kuulunut mitään sen jälkeen kun nousivat koneeseen.

Äänestä

Meidän naapurissa asuu pikkupoika, vähän reppana, sellainen, joka aina puhuu mitä kaikkea on "kavereidensa" kanssa tehnyt ja mitä kaikkea tulevat vielä tekemään, mutta niitä "kavereita" ei ole kukaan missään nähnyt, paitsi muutaman sellaisen vähemmän toivotun, kylillä hengailevan ilkivaltaan taipuvaisen koviksen, jotka suvaitsevat tätä pikkupoikaa lähistöllään esimerkiksi silloin, kun jonkun pitää kantaa kasseja tai vahtia polkupyöriä sillä aikaa kun nämä isommat pojat käyvät uimassa tai kaupassa... Tuli vain mieleen....

Äänestä

Aika vähiin näkyy menevän se Soinin kehuma "kysyntä"?

Äänestä

Uusi Suomi, kokoomuslaisen periaatteen kannattaja ja ei voi osoittaa kuka se on ollut, joka näin lausui.
Kokoomus jatkaa samlla linjalla, mutta ei aina kaikki ole sitä miltä näyttää.

Äänestä
  • Taas mennään tämä kausi mitättömän pienessä ryhmässä jolla ei ole vaikutusmahdollisuuksia ja lupaillaan sitten seuraavalla kierroksella parempaa. Näin sitä on luvattu kotimaan politiikassakin.

    Äänestä

Soini on kuin se entinen poika. Tansseihin lähtiessä "oli kysyntää vaikka kuinka". Niistä palatessa oli rukkasia koko talveksi, ei tarvinut mennä tyrkylle toista kertaa koko kesänä?!

Äänestä

Kun Soinin sutkautukset ehtyivät, persujen markkinointi on uhriutumisen varassa. Tyrkyttäytyminen ryhmään, jonka jo ennakkoon tietää torjuvan, on persujen kannalta mainio vaihtoehto. Eivätköhän persut lopulta ajaudu johonkin fasistiporukkaan aatemaailmansa mukaisesti. Ryhmän todelliset päämäärät tullaan taas kieltämään ja uhriutuminen jatkuu...

Äänestä

ploki
Terveisiä Pyrsselistä
28.5.2014 Timo Soini

Tulin illankähmässä Pyrsselistä. Pimeyden ydin lötkötti ennallaan.

Russelissa tiedettiin, että Perussuomalaiset voittivat vaalit. Mustamaalaus kaikkia vaalivoittajia kohtaan on kouristuksenomaista vanhan savikiekon pyörittämistä.

Sain soittopyyntöjä koskien ryhmävalintaa pariltakymmeneltä medialta. En kommentoi mitään, ennen kuin on valmista. Se on sama englanniksi, ruotsiksi, ranskaksi, saksaksi,hesariksi ja iltalehdeksi.

Antti Rinne ryhtyi valtiovarainministeriksi ja vaalitappion kärsinyt Kokoomus käyttäytyy kuin vaalivoittaja. Brysselissä pääministerin pakomatkaa hallituksesta pidetään säälittävänä. Hallituksen eväät on syöty. Kaik on mänt!

Äänestä
  • Persuillahan on ennenkin mennyt sekaisin nuo tappio- ja voittoasiat. Voittaako jääkiekkojoukkue, jos se tekee 12 maalia, kun edellisessä pelissä teki vain 9, vaikka se toinen joukkue tekisi yli 20 maalia?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei huolita ryhmään kirjoitti:

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/69463-nimeton-virkamies-haukkuu-perussuomalaiset-financial-timesissa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu