Tuomioja ulos

Heinäluoma valtiovarainministeriksi.
Rinne työministeriksi. Ihalainen jää nauttimaan suurista seteleistään.
Eduskunnan puhemieheksi joku demari ? ei..eiTuomioja, joku muu ?
Tyttöjen ministeripaikat voi vaihtua kokeeneeempiin.

Tänään mahdollisesti päättävät paikoista.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Rinteen tiedotustilaisuus klo: 11.55

Kun valittu työn ja ay -liikkeen puolelta, EI VOI VAIHTAA TEEMAA.
Eli, senmukaan muutoksia tulossa paljonkin.
Työnkasvuun liittyviä ihmisiä valitsee.
Nämä oleilijat saanee kenkää. Monikin.

Äänestä

Tiistaina pidettiin vielä mahdollisena, että Rinne ottaa Lauri Ihalaiselta työministerin salkun.

Rinteen kerrottiin tiistaina neuvotelleen tiiviisti puoluejohdon ja muiden tahojen kanssa. Rinne sanoi STT:lle tehneensä päätöksensä.

"Kyllä Rinteen on järkevää ottaa ministerin salkku, mutta en ota kantaa sen tarkemmin. Ei hän tosin ole minun neuvojani kysynytkään enkä kuulu valitsijoihin", sanoi Rinteen tukijoukkoon kuulunut Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto.

Aallon mielestä on parempi, ettei ay-liike puutu Sdp:n ratkaisuihin, sillä ay-liikkeen nähtiin "suhmuroineen" puheenjohtajavalinnassa.

Äänestä

Mahdollisina ministeriehdokkaina on mainittu eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman, puoluevaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Tarja Filatov sekä eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma. Kaikki kolme ovat kokeneita konkareita ja entisiä ministereitä.

Backman on ollut edellisen puheenjohtajan Jutta Urpilaisen tukijoita, mutta Sdp:n yhtenäisyyden kannalta hänen valintansa ministeriksi voisi olla järkevää. Filatov luetaan Rinteen tukijoihin. Heinäluoman valinnassa nähdään niin hyviä kuin huonojakin puolia. Heinäluoma voisi olla hallituksessa vahva tuki Rinteelle, mutta hän voi olla jopa liian vahva.

Jos Heinäluoma siirtyisi ministeriksi, Urpilaiselle on pedattu puhemiehen paikkaa.

Äänestä

Olin väärässä.
Rinne jatkaa Urpilaisen jälkiä.

Näkee minusta etten ole vasemmistolainen, kun näin sanon.
Oma vika kun väärin ennustin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Urpilainen tilalle kirjoitti:

Heinäluoma valtiovarainministeriksi.
Rinne työministeriksi. Ihalainen jää nauttimaan suurista seteleistään.
Eduskunnan puhemieheksi joku demari ? ei..eiTuomioja, joku muu ?
Tyttöjen ministeripaikat voi vaihtua kokeeneeempiin.

Tänään mahdollisesti päättävät paikoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu