Uusi valtiovarainministeri ei ole entistä parempi jos ei huonompikaan. Nyt petty markkinat.
Pörssi putoo
Helinä-keiju3
983
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tärkeintä on, että entinen hehtop erse heivattiin pöheikköön.
Tosiasia on, ettei tätä pörssiongelmaa olis kenenkään sdp:läisen voimin ratkaistu.
Meillä on muita ongelmia kuin pörssi. Pörssi voidaan lopettaa kokonaan.
Missä demari siellä ongelma, tiedetään. Sdp voidaan lopettaa kokonaan.
Keksi eläkeleikkauksen!
Osakekurssit nousseet Suomessa taantumasta huolimatta
Helsingin pörssissä osakekurssit ovat nousseet kahden vuoden aikana suunnilleen 50 %, vaikka talous on taantumassa. Nousu on ollut yhtä kovaa kuin Saksassa ja Ruotsissa, joissa kansantalous on Suomea paremmassa kunnossa. Keskuspankit ovat elvyttäneet taloutta, ja lisäksi korot ovat jääneet lähelle nollaa. Sijoitukset ovat suuntautuneet pörssiosakkeisiin. Helsingin pörssiä on tukenut myös isoimpien suomalaisyritysten kansainvälinen menestys.
Ei ole markkinat pettyneet ja nousu senkun jatkuu.
Pörssin nousu jatkuu, työttömyys kasvaa, keskituloisten talous taantuu.
Jonain päivänä korkotaso livahtaa ylöspäin.
Helsingin pörssi joudutaan sitten lopettamaan.
EKP:n ohjauskorko ei koskaan aikaisemmin ole ollut alle prosentissa. Myös talletuskorkoa laskettiin odotetusti. Lisäksi EKP pudotti maksuvalmiusluoton korkoa.
Osakemarkkinat liitävät nyt korkealla ja indeksit tekevät ennätyksiä. ”Korkotaso on niin matala, ettei pankit saa mitään tuottoja. Näin ollen osakkeiden kysyntä on korkea, mikä näkyy arvostustasoissa. Suomen sakkaava talous heikentää kotimaiseen kysyntään perustavia yrityksiä, eikä vientikään oikein vedä. Kuluja leikanneet yritykset parantavat tuloskuntoaan. Markkinatilanne ei näytä muuttuvan ja kasvussa ei näy mitään muutoksia parempaan (Suomessa).
Eurooppalaisilla pankeilla on keskuspankissa liki 90 miljardia euroa rahaa, joka voisi yhtä hyvin olla markkinoilla kierrossa. Euroopan keskuspankki haluaa rahat liikkeelle – vaikka niinkin poikkeuksellisella toimella kuin negatiivisella korolla. Negatiivinen talletuskorko toimii ikään kuin rangaistuksena käteisen tallettamisesta keskuspankkiin. Tällä tavoin EKP haluaa estää pankkeja säilömästä käteisvarojaan keskuspankin holveissa.
Korot eivät ennusteiden mukaan kulutajille nouse useaan vuoteen - ainakaan seuraavaan viiteen vuoteen.