Et ollut minukaa ykköstoive valtionvarainministeriksi, mutta näin kävi ja nyt otat ohjaksta tiukasti kiinni. Jalat tukevasti maassa, ok. Toivottavasti sulla on hyvät tukijoukot. Tää on tiimipeliä - parhaimmillaan.
Kokoomus vei Suomen rupusakin paikoille ja nyt on aika tehdä erilaisia päätöksiä, pidä pää kylmänä ja muista ettei tämä ole helpoin tilanne lähteä liikkeelle. Jätkät täytti tuvan pikavipeillä ja duunit karkas niiden juhliessa. Eli ne ei osannut.
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2014/05/28/tutkimus-suomi-on-pohjoismaiden-rupusakkia/20147597/12
Kokoomus voi olla jäykistynyttä ja neuvottelukyvytöntä sakkia ja niidenkin on aika haukata happea. Ne ei luovu "mä oon paras"-hallustaan ihan helposti.
Ne jotka eivät suostu tekemään toisin, voi lähteä menemään.
Eihän mitkään suuria etuja (ansiottakin) nauttineet luovu asemastaan ihan helpolla, eikä ne tykkää siitä että venettä keikutetaan. Tai että joku edes näyttää niille sarvia. Ne oli vaatimassa kreikalta muutoksia, mutta eivät ole itse valmiita miettimään uudestaan. Ei aina voi vain säästää ja leikata. Olet oikealla tiellä.
Tuulta päin mies. Menee vähän aikaa opetellessa. Kuten sanottu, varaudu kaikkeen ja pidä huoli jaksamisesta. Sun joukkueessa on hyviä ja kokeneita. Uskokaa ja luottakaa.
-Kansalainen

Vastaukset 3
Vanhimmat
Rötöstelijä-Rinne valtion rahakirstun vartiaksi,
on kuin pukki kaalimaan vartiana!
Sepä, mutta toivottavasti siellä on joku varmistamassa.
Eikä jykä hoitanut sitä hommaa aikanaan sen paremmin.
Vanhanen ja jykä aloitti tän velkasouvin yhdessä. Jykä jatkoi sitä Urpilaisen kanssa ja katso missä suossa me rämmitään.
SDP:llä on muuten hyvät porukat ja nyt on aika tehdä päätöksiä, jotka ei ole aina vaan niitä säästöjä. Kirstu on kohta tyhjä eikä ole enää millä elvyttää.
Se elvytys pitää aloittaa nyt ja isosti.
Rahahanat eu:lle kiinni ja loput pidetään täällä kunnes tilanne paranee.
Lainaa ei ole pakko lyhentää, nyt pitää ensin paikata kotimaan areenaa.
SDP:llä on muuten hyvä tiimi. Tohon kirstusvartijan ja ministerin hommaan pitäisi muutenkin saada jokin varmenne ja kortrolli järjestelmä, ettei valta taas keskittyisi liikaa yhdelle ja että päätöksiä mietittäisii enemmän. Jykällä on ollut ihan liikaa valtaa ja Jutta sai oman syitä niskoilleen jykän touhuista. SDP:n maine meni jykän ja kokoomuksen päätösten vuoksi.
Mä haluan nyt uskoa Rinteeseen ja koko siihen tiimiin.
mikevan johto tykkää kun rinne pääsi. p.kettunen on islon rahasampo ei halua opiskelijoilta mitään opetusta.l