Usko alkaa mennä Linuxiin (Royal OS) kun mikään ei toimi!

Tosiaan, olen tässä elämäni aikana kokeillut useamman kerran asentaa vanhaan rautaani Ubuntun, Lubuntun ja nyt tänään viimeisenä Royal Linuxin (Royal OS), mutta yhtäkään en saa niistä toimimaan.

Olen asentanut ja kaikki on mennyt tässä kohtaa nappiin. Sitten kun on netin asentamisen aika niin ei onnistu. Ei multa, eikä edes amiksessa perus koulutuksen käynyt datanomiystäväni.

Ei tää vaan VOI olla näin vaikeaa! :D kotoa löytyy siis HUAWEIN tollanen reititin, joka on siis periaatteessa nettitikku, mutta reitittimen kera. Toimii langallisena ja langattomana. Windowsin kanssa ei ole ongelmia, senkun laittaa WLANin päälle ja salasanan ja yhdistää.

Lisäksi kun asensin tuon Royalin niin hiiri sekosi. Se ei yksinkertaisesti tottele (touch pad) lainkaan. Windowsin puolella toimii (ovat rinnakkain, koska winukalla pelaan), joten ongelma on käyttiksessä. En pääse kunnolla asetuksiakaan selaamaan, kun hiiri poukkoilee mihin sattuu, eikä ota käskyjä vastaan. Yritin googlettaa aiheesta ja muillakin samoja ongelmia. Yksikään löytämistä ohjeista ei koskenut Royalia enkä löytänyt hiiren asetuksia mistään. Puoli tuntia tappelin sen kanssa, mutta eih.

Eli Royalin käyttäjät PLIIS auttakaa, tuun hulluks. Tarvitsen joko Lubuntun (olisi ihanan kevyt ja tulee vain nettailuun) tai Royalin (vissiin helpompi käyttää?), koska XP tässä raudassa, eikä missään nimessä pyöritä mitään uudempaa Winukkaa.

Apua! D:

ohjeet olisi hyvä olla kohtakohdalta, koska nuo käyttikset on mulle ihan uusia, osaan käyttää vain winukkaa.
18229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

piti siis sanoman tuossa lopussa että koska XP:stä loppui se päivitys, niin pakko saada joku turvallinen käyttis tilalle.

Äänestä

et sitten viitsinyt kertoa raudastasi mitään muuta, kuin "vanha" ja "huawei"

Äänestä

Helpottaisi rutkasti auttamista, jos tietäisi läppärin merkin ja tarkan mallin.

Äänestä

Oi anteeksi, luulin maininneeni sen!

Eli kone on HP Pavilion dv5000

HUAWEIn boxissa seisoo Model B593s-22, jos se mitään auttaa. Olen pahoillani puutteellisista tiedoista, mutten tiedä mitä kaikkea tarvitsette.

Kiitos teille!

Äänestä
  • >>Eli kone on HP Pavilion dv5000
    HUAWEIn boxissa seisoo Model B593s-22, jos se mitään auttaa

    Äänestä

Kiitos.

Äänestä
  • Toimaako Royal OS nyt kun ACPI heivattu hevon kuuseen?

    Äänestä

"Windowsin puolella toimii (ovat rinnakkain, koska winukalla pelaan), joten ongelma on käyttiksessä."

Voi johtua myös huonosti yhteensopivasta laitteistosta.

"Windowsin kanssa ei ole ongelmia, senkun laittaa WLANin päälle ja salasanan ja yhdistää."

Ubuntulla näkyy ainakin langattomat verkot siellä verkkoyhteyskuvakkeessa, senkun laittaa vaan salasanan. Jos ei näy, voi johtua myös huonosti yhteensopivasta laitteistosta.

Äänestä

Windowsin puolella KAIKKI laitteet toimii Koska ei kai laitevalmistaja valmista laitetta joka ei toimi ?
LAITE-VALMISTAJAT käy kysymässä WINDOWSILTA sopiiko "tälläinen muutos" jos aikovat sellaisen tehdä!
tästä kyse ?
(helpoin vaihtoehto Windows)
oletko muuten kokeillut asentaa mac:in uusinta versiota johonkin kymmenen vuotta vanhaan pc:hen ?
ei asennu ?
ja VIKA ei ole käyttiksessä ! ?

Äänestä
  • Aika huonosti ja puutteellisesti moni laite Windowsissa toimii. Ja monesti vähänkin vanhempi laite (yli puolivuotta vanha) lakkaa toimimasta kun päivität Windowsin uudempaan kun laitteelle ei löydy ajuria joka kelpaisi sille uudemmalle Windowsille.

    Eivätkä laitevalmistajat mitään Micorosftilta kysele vaan tekevät laitteelle Windowsia varten jotenkin toimivan ajurin sillähetkellä markkinoilla olevalle Windows-versiolle. Tuon ajurin laitevalmistajat joutuvat tekemään koska Windowsin laitetuki on niin surkea.

    Äänestä

  • "Windowsin puolella KAIKKI laitteet toimii Koska ei kai laitevalmistaja valmista laitetta joka ei toimi ?"

    Laite itsessään voi toimia mutta ei se aina ole yhteensopiva Windowsin kanssa. Windows ei lupaa yhteensopivuutta kuin joihinkin laitteisiin ja laitevalmistajat tekee ajureita vain joihinkin Windows versioihin (tai jopa joihinkin service packeille, eli service packin asennus voi rikkoa yhteensopivuuden).

    Tästä syystä laitteet ei aina toimi kun Windowsia päivittää uudempaan.

    Ubuntun tapauksessa homma on yleensä aika yksinkertaista, täältä voi tarkistaa laitteet joihin Ubuntussa on LUVATTU yhteensopivuus: http://www.ubuntu.com/certification/

    Eli ne toimii vähintään, lukemattomat muut lisäksi ilman että tarvitsisi miettiä mitään ajureita. Mikäli laite ei ole tuolla listalla mainittu tai mikäli laite ei ole standardimallinen, mikään yhteensopivuusasia ei liity sitten mitenkään Ubuntuun vaan se riippuu laitteesta tai asentajasta.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    "Windowsin puolella KAIKKI laitteet toimii Koska ei kai laitevalmistaja valmista laitetta joka ei toimi ?"

    No, suomeksi sanottuna Ubuntu ei toimi kyseisessä laitteessa.

    Äänestä

  • Törmäsin viimeviikolla taas yhteen laitteeseen, joka ei toimi windowsilla, ei ainakaan uusilla.
    Kyseessä oli videokaappain. Kun ohjaimet asensi saattoi parhaassa tapauksessa nähdä vilinää ruudulla. Ääni kuului, mutta sitä ei voinut tallettaa. Vilinän kyllä.
    Uusimmat ohjaimet ja ohjelmat valmistajan sivulta.....ei apua.
    Kaikki hulluinta on ollut, että kaksi hiirtä kieltäytyi toimimasta windowsissa.

    Mikään EI ole varmaa tietotekniikassa.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    "Windowsin puolella KAIKKI laitteet toimii Koska ei kai laitevalmistaja valmista laitetta joka ei toimi ?"

    Laite itsessään voi toimia mutta ei se aina ole yhteensopiva Windowsin kanssa. Windows ei lupaa yhteensopivuutta kuin joihinkin laitteisiin ja laitevalmistajat tekee ajureita vain joihinkin Windows versioihin (tai jopa joihinkin service packeille, eli service packin asennus voi rikkoa yhteensopivuuden).

    Tästä syystä laitteet ei aina toimi kun Windowsia päivittää uudempaan.

    Ubuntun tapauksessa homma on yleensä aika yksinkertaista, täältä voi tarkistaa laitteet joihin Ubuntussa on LUVATTU yhteensopivuus: http://www.ubuntu.com/certification/

    Eli ne toimii vähintään, lukemattomat muut lisäksi ilman että tarvitsisi miettiä mitään ajureita. Mikäli laite ei ole tuolla listalla mainittu tai mikäli laite ei ole standardimallinen, mikään yhteensopivuusasia ei liity sitten mitenkään Ubuntuun vaan se riippuu laitteesta tai asentajasta.

    Yleensä laitevalmistajat itse lupaa windows yhteensopivuuden.

    Eihän se laitteen yhteensopimattomuus olekkaan ubuntun vika. Mutta se vain on kylmä tosiasia, että suurin osa kulutuselektroniikkalaitteista on vähintään windows yhteensopivia, usein myös linux, tosin sitä ei juuri koskaan mainita laitteen myyntipakkauksessa, kuten windows ja mac os yhteensopivuus.

    Se on vähän sama asia kuin sähköauto vs polttomoottoriauto. Ei ole sähköauton vika, ettei latauspisteitä ole niin tiheässä kuin huoltoasemia tavalliselle autolle. Käyttäjä eron kuitenkin huomaa, koska sähköautolla ajaessa täytyy tarkkaan miettiä, missä pääsee seuraavan kerran lataamaan. Kuten Ubuntulla täytyy tarkkaan miettiä minkä tulostimen ostaa. Jos koneessasi on windows, voit marssia kauppaan, ottaa tulostimen hyllystä ja mennä kotiin katsomatta pakettia ollenkaan. 99,999% todennäköisyydellä tulostin toimii.

    Äänestä

  • Näsä. kirjoitti:

    "Jos koneessasi on windows, voit marssia kauppaan, ottaa tulostimen hyllystä ja mennä kotiin katsomatta pakettia ollenkaan. 99,999% todennäköisyydellä tulostin toimii. "

    Ja se ostettu tulostin toimii Windowsissa jotenkuten, saat ainakin jotain tulosteita ulos.

    99% varmuudella tulostin toimii linuxissa ja usein jopa paremmin kuin Windowsissa. Varsinkin niiden tulostinten kohdalla joihin valmistaja tarjoaa ajurin linuxiin (kaikki merkittävät valmistajat) on toimivuus linuxin puolella usein parempi.

    Esimerkiksi aikaisempi Epson monitoimilaitteeni tulosti Windowsissa reunattoman tulostuksen (siis tulostus paperin reunasta reunaan) vain valokuvapaperille, linuxissa reunaton tulostus onnistui kaikille tulostusmateriaaleille eli myös tavalliselle paperille. Tuo oli merkittävä etu linuxilla kun tulosti esim. erilaisia esitteitä ja vastaavia. Ja ei, tulostusmateriaalin huijaus Windowsissa ei ollut ratkaisu, mustemäärät ja muut säädöt muuttuvat materiaalin mukaan joten väärä materiaali asetuksissa aiheutti surkean tulostusjäljen. Myös nykyinen Canonin monitoimitulostimeni toimii linuxissa paremmin kuin Windowsissa.

    Niin ja kummassakaan noista tulostimissa pakkauksessa ei mainittu mitään linux-yhteensopivuudesta, valmistajien nettisivuilta tieto löytyi heti kuten ajuritkin.

    Äänestä

  • Näsä. kirjoitti:

    Yleensä laitevalmistajat itse lupaa windows yhteensopivuuden.

    Eihän se laitteen yhteensopimattomuus olekkaan ubuntun vika. Mutta se vain on kylmä tosiasia, että suurin osa kulutuselektroniikkalaitteista on vähintään windows yhteensopivia, usein myös linux, tosin sitä ei juuri koskaan mainita laitteen myyntipakkauksessa, kuten windows ja mac os yhteensopivuus.

    Se on vähän sama asia kuin sähköauto vs polttomoottoriauto. Ei ole sähköauton vika, ettei latauspisteitä ole niin tiheässä kuin huoltoasemia tavalliselle autolle. Käyttäjä eron kuitenkin huomaa, koska sähköautolla ajaessa täytyy tarkkaan miettiä, missä pääsee seuraavan kerran lataamaan. Kuten Ubuntulla täytyy tarkkaan miettiä minkä tulostimen ostaa. Jos koneessasi on windows, voit marssia kauppaan, ottaa tulostimen hyllystä ja mennä kotiin katsomatta pakettia ollenkaan. 99,999% todennäköisyydellä tulostin toimii.

    "Yleensä laitevalmistajat itse lupaa windows yhteensopivuuden."

    Ei mitenkään yleensä. Pitää aina erikseen tarkistaa onko Windowsin kanssa yhteensopiva tai sen version kanssa mitä itse käyttää.

    "Mutta se vain on kylmä tosiasia, että suurin osa kulutuselektroniikkalaitteista on vähintään windows yhteensopivia, usein myös linux, tosin sitä ei juuri koskaan mainita laitteen myyntipakkauksessa, kuten windows ja mac os yhteensopivuus."

    Suurimmassa osassa kuluttajaelektroniikkaa on Android, eli Linux yhteensopiva.

    "Kuten Ubuntulla täytyy tarkkaan miettiä minkä tulostimen ostaa."

    Ei mitään eroa Windowsiin.

    "Jos koneessasi on windows, voit marssia kauppaan, ottaa tulostimen hyllystä ja mennä kotiin katsomatta pakettia ollenkaan. 99,999% todennäköisyydellä tulostin toimii."

    Ei tosiaankaan. 3v Windows 95:n julkistamisen jälkeen mistään ei oikein löytynyt Windows 95 yhteensopivaa tulostinta kun kaikki tarvitsi Windows 98:n. Windows Vista kun tuli niin Windows Vistalla ei toiminut aluksi oikein mikään maailman suosituimman tulostinvalmistajan tulostimista. 64-bittisellä Windows 7:lla ei tunnu oikein vanhemmat tulostimet toimivan..

    Siis aina on yhteensopivuusongelmia ollut Windowsia käytettäessä ja on jatkossakin. Joka kerta pitää erikseen tarkistaa onko se toinen tekniikka yhteensopivaa sen Windows version kanssa mitä itse käyttää.

    Äänestä

  • kjkdfasgdf kirjoitti:

    Törmäsin viimeviikolla taas yhteen laitteeseen, joka ei toimi windowsilla, ei ainakaan uusilla.
    Kyseessä oli videokaappain. Kun ohjaimet asensi saattoi parhaassa tapauksessa nähdä vilinää ruudulla. Ääni kuului, mutta sitä ei voinut tallettaa. Vilinän kyllä.
    Uusimmat ohjaimet ja ohjelmat valmistajan sivulta.....ei apua.
    Kaikki hulluinta on ollut, että kaksi hiirtä kieltäytyi toimimasta windowsissa.

    Mikään EI ole varmaa tietotekniikassa.

    "joka ei toimi windowsilla" ?
    Väität tosisasi että laitevalmistaja on kyseisen laitteen suunnitellut tomimaan VAIN linuxsisa ?
    (pienet markkinat on Laitevalmistaja halunnut?)

    Vai onko valmistanut hienon laitteen huomioimatta toimiiko se millään käyttöjärjestelmällä ? (tyhmäkö)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

llllllllllllllllllll kirjoitti:

Tosiaan, olen tässä elämäni aikana kokeillut useamman kerran asentaa vanhaan rautaani Ubuntun, Lubuntun ja nyt tänään viimeisenä Royal Linuxin (Royal OS), mutta yhtäkään en saa niistä toimimaan.

Olen asentanut ja kaikki on mennyt tässä kohtaa nappiin. Sitten kun on netin asentamisen aika niin ei onnistu. Ei multa, eikä edes amiksessa perus koulutuksen käynyt datanomiystäväni.

Ei tää vaan VOI olla näin vaikeaa! :D kotoa löytyy siis HUAWEIN tollanen reititin, joka on siis periaatteessa nettitikku, mutta reitittimen kera. Toimii langallisena ja langattomana. Windowsin kanssa ei ole ongelmia, senkun laittaa WLANin päälle ja salasanan ja yhdistää.

Lisäksi kun asensin tuon Royalin niin hiiri sekosi. Se ei yksinkertaisesti tottele (touch pad) lainkaan. Windowsin puolella toimii (ovat rinnakkain, koska winukalla pelaan), joten ongelma on käyttiksessä. En pääse kunnolla asetuksiakaan selaamaan, kun hiiri poukkoilee mihin sattuu, eikä ota käskyjä vastaan. Yritin googlettaa aiheesta ja muillakin samoja ongelmia. Yksikään löytämistä ohjeista ei koskenut Royalia enkä löytänyt hiiren asetuksia mistään. Puoli tuntia tappelin sen kanssa, mutta eih.

Eli Royalin käyttäjät PLIIS auttakaa, tuun hulluks. Tarvitsen joko Lubuntun (olisi ihanan kevyt ja tulee vain nettailuun) tai Royalin (vissiin helpompi käyttää?), koska XP tässä raudassa, eikä missään nimessä pyöritä mitään uudempaa Winukkaa.

Apua! D:

ohjeet olisi hyvä olla kohtakohdalta, koska nuo käyttikset on mulle ihan uusia, osaan käyttää vain winukkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu