Olen sairastanut peruskoulusta lähtien masennusta, yli kymmenen vuotta. Olen kokeillut joitain lääkityksiä, ollut osastolla ja sairastanut sivussa enemmän tai vähemmän vakavaa syömishäiriötä. Sairastan edelleen. Masennus on ja pysyy, mutta syömishäiriön vakavuuden laatu vaihtelee omien mielialojen mukaan. Huoni itsetunto. Jatkuvaa unettomuuutta. Se ei kuitenkaan ole pointtina tässä.
Olen nuori, 23-vuotias. Käyn aktiivisesti töissä ja elämän perusasiat ovat kunnossa henkisesti, En sairastele, talous kunnossa. Ainakin pitäisi olla. Minulla on rakastava perhe, joka on huono pitämään yhteyttä. Samoin minä. Ystäviä ei juuri ole, olen kaikki suhteet katkonut itse aikanaan koska ihmissuhteet ei kiinnosta.
Silti tunnen oloni yksinäiseksi, riittämättömäksi. En käytä tällä hetkellä mitään lääkkeitä, vaikka lääkehoitojakin on kokeiltu. Ei vain auta, ainakaan masennuslääkkeet. Päällepäin olen iloinen, positiivinen ihminen.
Olen niin rikki. Ollut jo vuosia. En jaksa siivota, en tavata tuttuja. Energiat riittää vain töissä käymiseen ja kulissien ylläpitämiseen. Mitä tässä enään avuksi? Ei lääkkeet ta psykiatrinen hoito auta? PItäisikö muuttaa elämänasenne? Löytää asiat jotka tekevät onnelliseksi? Olen jatkuva stressaaja, en pysty rentoutumaan enkä ole ikinä tyytyväinen.
Miten te olette saaneen pitkäaikaisen vakavan masennuksen hoidettua?
Olen niin täynnä tätä, mutta kenellekkään ei voi puhua. Fyysiseen itsetuhoisuuteen en sorru vaikka mieli tekisi, en tahdo satuttaa muita. Loputtomiin en tätä jaksa, umpikujassa olen enkä osaa hakea apua omin voimin. Mutta en voi harkitakkaan puhuvani perheelleni, heillä on aivan toisenlainen kuva minusta. Kutsukoon niitä kulisseiksi.
Olen nuori, 23-vuotias. Käyn aktiivisesti töissä ja elämän perusasiat ovat kunnossa henkisesti, En sairastele, talous kunnossa. Ainakin pitäisi olla. Minulla on rakastava perhe, joka on huono pitämään yhteyttä. Samoin minä. Ystäviä ei juuri ole, olen kaikki suhteet katkonut itse aikanaan koska ihmissuhteet ei kiinnosta.
Silti tunnen oloni yksinäiseksi, riittämättömäksi. En käytä tällä hetkellä mitään lääkkeitä, vaikka lääkehoitojakin on kokeiltu. Ei vain auta, ainakaan masennuslääkkeet. Päällepäin olen iloinen, positiivinen ihminen.
Olen niin rikki. Ollut jo vuosia. En jaksa siivota, en tavata tuttuja. Energiat riittää vain töissä käymiseen ja kulissien ylläpitämiseen. Mitä tässä enään avuksi? Ei lääkkeet ta psykiatrinen hoito auta? PItäisikö muuttaa elämänasenne? Löytää asiat jotka tekevät onnelliseksi? Olen jatkuva stressaaja, en pysty rentoutumaan enkä ole ikinä tyytyväinen.
Miten te olette saaneen pitkäaikaisen vakavan masennuksen hoidettua?
Olen niin täynnä tätä, mutta kenellekkään ei voi puhua. Fyysiseen itsetuhoisuuteen en sorru vaikka mieli tekisi, en tahdo satuttaa muita. Loputtomiin en tätä jaksa, umpikujassa olen enkä osaa hakea apua omin voimin. Mutta en voi harkitakkaan puhuvani perheelleni, heillä on aivan toisenlainen kuva minusta. Kutsukoon niitä kulisseiksi.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Auttaisiko vertaistuki sitten? Netissä on esimerkiksi tukinet, oletko sen sivuilla käynyt koskaan? Joillain paikkakunnilla on tietty ihan vertaistukiryhmiäkin, esim. syömishäiriöisille. Kuulostaa siltä, että tuo yksinäisyys ja se, ettet uskalla/halua kertoa asioistasi perheellesi on se mikä varmaan pahentaa oloa entisestään. Netissä voi kuitenkin anonyymisti kirjoitella, jos energiaa ei riitä ylläpitämään kaverisuhteita tosielämässä. Tsemppiä
kjcdjsdshofh on täysin väärässä, tietenkin tämän itsestään selvyyden kertominen on myöskin väärin.
Esim tämä:
- miksi allergiat ovat lähes täysin naisten vaivoja samassa yhteiskunnassa ?
Täysi valhe...
Ei kannata lähteä leikkimään asiantuntijaa jos asioista ei tiedä yhtään.
Masennukseen auttaa liikunta. Pakotat itsesi menemään ja jatkat vaan.
Helpottaa muutaman kuukauden kuluttua. Masennus johtuu mun mielestä ikävästä elämäntilanteesta. Liikunnalla saat aivot oikeille raiteille.
Tärkeintä, että saat pystyvyyden tunteen. Huomaat, että pystyt vaikuttamaan omaan elämääsi.
Kokemusta on.
Liikunta voi toki auttaa masennukseen, mutta aloittajan, joka on syömishäiriöön taipuvainen, kannattaa ottaa maltillisesti sen liikunnan kanssa. Eri asia sitten onko se maltillinen suhtautuminen mahdollista.
TOTUUS:
en tiedä auttaako koskaan mikään, ehkä joskus helpottaa, mutta sen jälkeen masennus voi tulla ryminällä takaisin, ehkä puhuminen ja ihmissuhteet voi auttaa ehkä ei.
Olen kärsinyt masennuksesta n.12v lähtien, nyt olen jo aikuinen 25 vuotias mies. Nyt oloni on kauhea, odotan vain että pääsen taas nukkumaan, ei muuta huvia elämässäni ole.
Onnekas, voit nukkua. Itseäni vaivaa unettomuus ja valveilla olo on tuskaa. t. nainen 23v.
Koska olo on huono, voimaton ja levoton. En kykene tekemään mitään, mikään ei tunnu miltään.
Taustalla on monia syitä ja tie tähän tilanteeseen on pitkä. Koulukiusaamisen aiheuttama ahdistus lienee pääsyy. Lääkkeet ja terapia on kokeiltu.
Kiitos ajatuksistasi, mutta nuo kaikki on kunnossa.
-
http://dksl100.wix.com/masennuksenomahoito
-
Mä en voi ikinä kelvata mihinkään töihin. En ikinä kelpaa mihinkään. En ikinä mihinkään.
Varmaan osasyynä on se, että joudut pitämään yllä kulisseja: näyttelemään että asiat ovat hyvin, mutta todellisuudessa sinulla on paha olla. Näytteleminen kuluttaa energiaa, on ristiriitaista todellisuuden kanssa. Vaadit myös itseltäsi liikoja ja ole täydellisyden tavoittelija.
Joku ehdottaa, että pakota itsesi liikuntaan. Älä tee siitä silti mitään urakkaa ja pakkopullaa. Aloita rennosti ja siltä, että itsetäsi tuntuu hyvältä.
Ja ei sinun tarvitse olla aina iloisen näköinen. Kyllä meillä jokaisella on oikeus ja lupa kokea kipua, mielipahaa ja sanoa että tänään on harmaa päivä.
Pakolla ei saa mieltää iloiseksi. Pitää vain hyväksyä, että elää ja ottaa päivän kerrallaan ja ajan myötä saattaa huomata, että on ihan mukava olla ja tavallaan unohtaa murehtimisen.
Kirjoittele edelleen.
Jesaja 61:
1 Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta,
2 julistamaan Herran otollista vuotta ja meidän Jumalamme kostonpäivää, lohduttamaan kaikkia murheellisia.
Jumala rakastaa oikeasti teitä jokaista ja tahtoo yhteyttä meihin! Lähestykää Jumalaa niin hän lähestyy teitä. Tämän oon huomannut itse omakohtaisesti todeksi kun niin vaikean ja syvän masennuksen keskellä Jumala voi antaa ilon, joka ei riipu mistään olosuhteista eikä ole tästä maailmasta. Jumala kuulee hiljaisimmankin sydämen huokauksen Hänen puoleensa jos vilpittömästi pyydämme Häneltä apua. Jeesus sanoi meille: "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen, uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun".
Paras lääke masennukseen on työkyvyttömyyseläke. :)
Hei, kiinnostava postaus. Itse olen ollut enemmän tai vähemmän masentunut yläasteelta saakka. Minulla masennuksen pahin vaihe on helpottanut parikymppisenä erilaisten elämänkokemusten myötä. Koen myös saaneeni apua lukemalla (filosofiaa ja psykologiaa). Psykologien tai psykoterapeuttien kanssa juttelusta en niinkään ole saanut apua.
Minullakin on talousasiat kunnossa, työ ja opiskelu ovat mieleisiä. Olen myös nuorempana jättäytynyt pois ihmissuhteista, koska en oikestaan tiennyt miten toimia, en osannut ystävystyä syvemmin tai olla "normaali, sosiaalinen nuori".
Uskon, että itselläni masennukselle on altistanut monien tekijöiden summa, kuten huonot sosiaaliset taidot, huono itsetunto ja etäiset suhteet vanhempiin. En syytä vanhempiani, he ovat tehneet parhaansa.
Huonoon itsetuntoon voi kuitenkin vaikuttaa, mihin itse olen yrittänyt panostaa viime vuodet. Opiskeluissani olen myös joutunut miettimään paljon omia vahvuuksiani ja heikkouksiani, omia sosiaalisia taitojani ja niiden kehittämistä. Joskus omien piirteiden ylöskirjoittaminenkin auttaa. Välillä olisi hyvä muistuttaa itseään omista hyvistä piirteistä. (Ja tietysti myös muita kanssaeläjiä heidän hyvistä puolistaan!)
Monille ihmisille merkityksellisyyttä elämään tuntuu tuovan läheiset ihmissuhteet (puoliso, omat lapset, sisarukset, vanhemmat, läheisimmät ystävät). Vuosikausia olin sitä mieltä, että kyllähän nyt elämän pitää olla mielekästä, vaikka olisi erakko keskellä metsää. Nyt olen muuttanut mieleni... En tiedä mitään parempaa, kuin ihanien ihmisten seurassa nauraminen ja toisten ilostuttaminen. Valitettavasti se ilo on vain harvinaista herkkua.
Olen myös pohtinut paljon sitä, millaisessa yhteiskunnassa elämme. Uskon, että liiallinen yksin pärjäämisen ihanne, se, ettei tunteita näytetä perheessä, ei halata, ei kannusteta, ei kerrota miten tärkeä ja ihana ihminen olet, voi johtaa masentuneisuuteen. Kun ei koe olevansa tärkeä kellekään, miksi yrittää... Miksi elää vain itselleen?
Minulle siis masennus on loppupeleissä sitä, että kaipaa elämään mielekkyyttä ja merkityksellisyyttä (siis jotain merkitystä itselleen, ei välttämättä mitään yliluonnollisen suurta Merkitystä/Tarkoitusta). Rakastan huumoria ja naurua, mutta yksin paljon aikaa viettäessä niitä ei oikein pääse harrastamaan... Tai ainakin kaksin nauraminen olisi mukavampaa. : )
Tulipa pitkä postaus, huh! Toivoisin vain hyvää keskustelua masennuksesta ja uusia näkökulmia aiheeseen.
Hei! Kokeile Aminasta (www.aminas.fi), sen on todettu auttavan masennukseen ja muihin serotoniinin puutostiloihin. Itse käytän sitä säännöllisesti, ja se vaikuttaa tosi moneen muuhunkin asiaan kuin mieleen (unirytmi, iho, sosiaalisuus, ruokahalu yms.). Parasta siinä on se että se on pelkästään kasveista valmistettu joten siinä ei oo mitään sivuvaikutuksia. Oon käyttänyt sitä n. 6kk ja musta on tullut ihan uusi ihminen. :-)
Komppaan 100%:sti Nainen28vee:tä. Bravo!
Olen nainen 52vee ja oman parantumiseni yli 40 vuotta kestäneestä kroonisesta masennuksesta ja lapsena kokemastani vaikeasta kriisistä käynnisti vihdoin netin
www.e-mielenterveys.fi
sivuston Selma oma-apuohjelma, jota suosittelen mm. kaikille (pitkäaikais)masentuneille. Siihen lisäsin Antti Heikkilän ravinto-ohjeita (Heikkilän Antin kirjat löytyvät kirjastosta) sekä pikkuhiljaa monipuolista liikuntaa. Myös Mielenterveyden keskusliiton sopeutumisvalmennuskursseilta
www.mtkl.fi
olen saanut apua ja vertaistukea sekä uusia ystäviä.
Olen kokenut mielekkääksi avun hakemisen/saannin monelta eri taholta, pelkkä anonyymi reseptien uusiminen terveyskeskuksessa ei mielenterveyskuntoutujaa vie yhtään eteenpäin, päinvastoin.
Sopisko tämä sulle?
www.vahvistamo.fi
Tietenkin ollaan yksilöllisiä-
mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle.
Lähetän sulle paljon iloa, valoa ja haleja!
Oletko kokeillut psykoterapiaa? Kannttaisi oireiden sijaa hoitaa syitä...
Jotain kylmyyttä ihmissuhteissa?
Mukavat harrastukset auttavat.