Taasko

Taas on tanssit lauantaina.Miten käy heidän maksa ,kun jokaviikko otetaan ja tanssitaan.Ja muut työt jää vähemmälle.Mistä löytyy rahaa joka hyppelyyn.Muut saa kärsiä näistäkin asioista.Yksi yritys ei kahta.Yksi ja sen hoitaa kunnnolla.
22286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Hei tanssi on hyvä lääke niin sielulle kuin ruumiillekin. Tanssijat ovat pääsääntöisesti aika selvää porukkaa. Ei tuolla lavoila nuuri näy kännilläisiä, sillä se tanssi kun ei oikein ota sujuakseen humalassa. Tanssi on myös sosiaalinen laji. tulee tutustuttua uusiin ihmisiin. Tanssiväki on ihan mukavaa porukkaa. Tanssi on myös monelle meille hyvä harrastus.

Jokainen hyppelee kukkaronsa sallimin varoin - on myös hyvä että eri t ahot järjestävät tansseja niin on vara valita.

Tule sinäkin aloittaja tanssimaan ja seurustelemaan ihmisten kanssa ihan rohkeasti niin tiedät edes mistä puhut.

Äänestä

Oletko valmis puhaltamaan pilliin ja miksi sitten myydään oluutta ja siideriä.Älä puhu p... kyllä ootte humalassa ja jokaviikonloput.Kohta maksa sanoo poks.Onnea vaan siihen. Mutta kukkarossa ei ole rahaa ja kaapissa ruokaa ei ole entä sitten ?

Äänestä
  • Hyvä taasko tansseja, en ole kyllä tansseissa humalassa joten lattiatuntumaa kyllä riittää ihan selvinpäin ja maksani voi ihan hyvin. . Mutta jokaisella on oma valinta. Niin se on sinullakin. Me jotka pidämme tanssimisesta emme anna tiukkapipojen tuhota harrastustamme. Mutta hyvät jatkot sinulle ja olet edelleenkin tervetullut tansseihin.

    Äänestä

Enpä oikein usko, että tanssi olisi sielulle lääkettä. Lääketiede ei edes tiedä missä sielu sijaitsee ihmisessä. Ruumiille tanssista ei ole enää mitään hyötyä. On jo liian myöhäistä ottaa ruumiita mukaan tansseihin. Vaikka onhan siellä jotkut jo melkein eläviä ruumiita.

Äänestä

Karaåketansseissa kara on Åken persiessä. Ei kiinnosta määkimisten ja ölinöiden tahdeissa tanssiminen. Karaåke pitäisi lailla kieltää tai viedä takaisin Japaniaan.

Äänestä

Olet aivan oikeassa mölisijöitä.Karaoke jutut on kyllä sieltä aina ne samat joka ilta joka paikassa.Miksi on vielä kaksi karaoke juttua ?Eikö sovintoa ja yksi riiitä miksi olla kaksi.Vai mikä siinä on ? Kohat loppuu kaikki yrittäminen ja muuttuu mölisjäkerhoksi.

Äänestä

Joskus aikoja sitten kävin karaokee laulamassa, mutta sielläkin valitsi pieni piiri pyörii. Lopulta lähdin kun kukaan ei alkanut juttelemaan kun enhän ollut vakkareita, joten saatte pitää kerhonne.

Äänestä

Olen tuolla kartanolla käynyt ihan selvinpäin viimeksi vappuna kun en ole ehtinyt Lieksassa karaokeen mutta laulanut olen suomessa muualla ja kyllä toukotyöt on tullut tehtyä ja oltua myös mukana toukosiunauksessa soittaen jopa suvivirren jonka lauloimme yhdessä kokonaan väkeä oli melkoisesti.

Tänään on kyllä nyt mahdollisuus lähteä yleisökaraokeen ja lipun hinta on laskenut ja mitä tulee tuohon paikkaan niin siistiä tanssivaa porukkaa joten voinee todeta ettei ainakaan lauluni ole tähän mennessä mennyt kuin helmiä sijoille vaan vuorovaikutusta on ollut.

Tässä vaiheessa todettakoon, että nyt myös kulttuuritoimi on asian huomioinut kaupungissamme ja onnittelen myöskin muita harrasteita jotka ovat menestyneet valtakunnallisesti esim puukontekijä jolla on myös kyky laulaa.MK

Äänestä

Niin se on sama porukka jotka haluavat tulla esille ja uudestaan ja uudestaan.He jopa hiukan kiukuttelevat humalassa toisilleen kuka kerkiää ja saa ulista yleisölle.Ei niitä ole ku muutama jotka ulisevat jokaviikonloppu.Miksi nämät muutamat ei yhdisty yhdeksi kerhoksi vai onko syynä kinastelu vai politiikka vai mikä siinä on syy.

Äänestä

Kuulehan kun porukaa on satakunta jotka laulavat kerhoissa jäseninä karaokea niin arvaappa kuinka usein he pääsevät lavalle, siksi karaoke on niin suosittua,että niitä on monessa paikassa.
Muuten noita kinasteluja on aivan muualla jopa tappeluja kun ollaan kuudenkymmenenasteen kumarassa ja juotu " Rökkyviinaa" tänäänkin pitkästä aikaa aijon lähteä laulamaan Lieksan uuteen paikkaan ja varsinkin selvinpäin tämän avopuolison kera.Töitä on paikittu parissa talossa puutarhan parissa ja siinä välissä käväisin kylälle kaupassa hieman hankintoja tekemässä ja en ole ihan tumpelo ruuanlaitossa joten sekin tuli tehtyä ja auto imuroitua.

Politiikka on mielestäni kaukana silloin kun henkilöt laulavat karaokea tai ovat kuorossa minullakin oli edesmennyt kuorokaveri poliittisesti kaukana minun näkemyksestä mutta muuten tultiin hyvin toimeen arkielämässä ja niin sitä pitääkin arvostaa myöskin toisia. On kyllä tietysti on niitä poliittisia lauluja myös jota radiosta kuulee varsinkin vapun aikaan ja noissa puoluekokouksissa.

Äänestä

Siksi kapakassa ihmiset ei käykään ei ne jaksa kuunnella mörisiöitä.Ei voi edes keskustella ,kun mölisevät ,niin kovasti.Sillä kaljan hintakin on noussut.Miksi ootte tapelleen voi sitä juoda ilman tappeluakin.Hyvä,että oot tehnnyt ei ne kaikki teekään töitä kotona ,vaan kylässä.Kyllä se on Lieksassa politiikka joka paikassa.No kerro kun tiedät miksi on kaksi karaoke kerhoa ? Kerhossa juorutaan muittenkin asioista ja puhutaan jopa politiikkaakin. Kinastellaan pienistä asioista ja kerätään rahaa mörisemällä köyhiltä. rikkaille.

Äänestä
  • En kuulu kerhoon ja minulla ei ole kokemusta ja eikä myöskään haluja puttua rollijuttuihin ja vapaa-aikanai en myöskään ole läsnä politiikassa tulkoon se mainituksi. esim jos olen saunomassa niin pidän sen paikan vapaana ja kiihkottomana kuten muutkin " VIISAAT IHMISET" Jotka kunnioittavat toisia ihmisiä ja antavat jokaiselle mahdollisuuden siihen asiaan mistä maksaa ja mitä itse tuntee mielekkäänä,
    Onneksi en ole talutettava hevonen vaan villi ja vapaa omille laitumille MK

    Äänestä

Jaha, on näemmä tullutkin otettua tuota kaljaa ihan reilummin!

Äänestä

Markku! Yksi tykkää åiteestä, yksi tyttärestä ja toinen molemmista. Kyllä karaoke on hyvää trapiaa, muttatoinen juttu on sitten nuo yökerhot (vaikka ei minulla niitä vastaan mitään ole) Siellä tiskijukka pyörittää levyä täysillä volyymeilla värivalot vilkkuvat. nuoret imppaavat huusissa, tappelveat keskenään kun aamukoittaaa, vai oliko se näin. Vai onko kaikki kateellisten horinaa! Ei oteta elämää niin kovin vaikeasti, kaikille on ohjelmaa, ja kaikilla on hauskaa, se on pääasia, ei valitta :)

Äänestä

Suutarin tyttären pihalla kasvaa keltainen muovipuu, suutarin tyttären aitasta kuuluu ,sehän on muovia juu.

Jotta tätä aikaa huumoria MK

Äänestä

Joko verhot on kiinni? ja kuulolaitteesta patterit lopussa?

Muuten meillä on edesmenneen kuulolaite palautetaan se sitten käyttöön mutta kun on niitä laskuja huolehdittavana ajoissa myös niin ajattelin jotta saan hieman harjoitella esiintymistä varten vaskiviikolle ,ettei joku ahdistu liikaa kun kuulolaite vinkuu.
Sinänsä asiaa minullakin vinkuu ihan aikanaan työstä saadulla vammalla. Mutta sanon tämän vain siksi, että ahdistuksia on monia

Äänestä

Ai sulla on kuulo laite,sitä se tekee ,kun olet jatkuvassa musiikin melussa. Niin on vinkujakin monenlaista. Vai hauskaa ei todellakaan ole hauskaa,kun ei voi jutella enää kapakssa,kun on vinkujia niin paljon ja joka paikassa.Villit ja vapaat kyllä tunnetaan .Ovatko nämä villit ja vapaa tietosia mitä omat lapset tekee ja missä ovat.Kun joka viikon päivä ovat kapakassa tai kerhossa ja lapset ovat kesä laitumella pahoja tekemässä.Lapset laitetaan toisten lapsien seuraan jopa yökylään. Ja sieläkään saavat Lapset olla pitkään ulkonna illalla.Oletteko tietosia siitä ?

Äänestä
  • Todella olet takertunut neulaan kiinni joka jumputtaa paikallaan,ensinnäkin minun lapseni on aikuisia ja olen siten jo pappa ja minulla on vapaus nyt tehdä mistä pidän.
    Mutta vastuulliset vanhemmat on kyllä vapaalle lähtiessään huolehtinut siitä, että lapsilla on turvallinen paikka missä on.
    Jos asiaa epäilet niin aviopuolisoni on työskennellyt pitkään lasten parissa ja minulla on kokemusta myös lasten ja vammaisten parissa toimimisesta koska olen siihen saanut ammatillisen koulutuksen Kehitysvammaisten hoitaja ohjaajaksi erikoistunut ja työskennellyt myöskin erilaisissa lasten ja nuorten hoitolaitoksissa sekä myöskin mielisairaaloissa joten olisi hyvä antaa jo tuollaiset vedot kirjoittamatta
    Pidän musiikista ja lauluista erilaisista.
    Mutta nyt lähdemme liikennepuistoon ekaluokkalaisen kanssa joten en ole ihan hunningolla markku Korpinen

    Äänestä

Karaoken idea on yhdistää ihmisiä ja pitää hauskaa, mutta ainakaan suomessa tämä ei toteudu vaan kilpailu, huuto, kaljat lentää, vihoitellaan kun toinen pääsi laulamaan ja arvostellaan, ei kuunnella kun ollaan niin itseään täynnä. Kuopiossa ja Hirvensalmella aika hyvä fiilis.

Äänestä

Hirmuista on syntiä tuo tanssiminen ja sietäisi siinä vähän ajatella että taivaspaikka on katkolla noin riettaan huvin kanssa!
Mites sitten suu pannaan helevetin hiilloksella..taitaapi siinä ihan itku tulla ja monet parkumiset miten hölömö olikaan kun ei varoituksia sopinut uskoa ja ikuisen riemun vaihtoi ikuiseen tuskaan muutaman tyhjänpäiväisen hypyn takia!
Noh, iteppähän tilasitte.

Äänestä

Monta eksyttäjää ilmenee kuten tuokin kirjoitus.
Olen kyllä systemaattisesti myös lukenut raamatun läpi eli ihan miettien asioita ja toki sitä ennen tutustunut tuohon kirjaan.

On toki vaarallista toimintaa kun ihmistä lyödään Raamatulla päähän ja sanotaan uskotko nyt.
Eli haetaan monista opintuulista korvasyyhyyn lääkettä ja samaan aikaan sisällä on tuo vanha aatami ja käärme jolla lyödään kanssaihmisiä, ei minun ajatusmaailmaan tuon kirjan mukaan mahdu tuollainen toiminta MK

Äänestä

Kerhoja on kaksi siksi ,kun ihmiset eivät ole sovussa.He kuvittelevat olevansa parempia kuin toiset on.Ja he haluavat olla aina äänessä ja toiset ovat heidän juoksupoikia.Sormia napsauttamalla saavat ukot liikkeelle passaan heidä.Itse eivät tee mitään minkään hyväksi vaan vinkua haluavat aina vaan.Ja politiikka on joka paikassa mukanna.He juoruavat toisista pahaa keskenään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


taasko tansseja kirjoitti:

Taas on tanssit lauantaina.Miten käy heidän maksa ,kun jokaviikko otetaan ja tanssitaan.Ja muut työt jää vähemmälle.Mistä löytyy rahaa joka hyppelyyn.Muut saa kärsiä näistäkin asioista.Yksi yritys ei kahta.Yksi ja sen hoitaa kunnnolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu