Tämä ei auta

Kopiomalla muiden ajatuksia puolueen tilanne ei muutu miksikään. Tätä on tehty parikymmentä vuotta ja puolue kuihtuu.
Pitää itse ajatella asiat ja tehdä ehdotuksia. IPUn pitää itse luoda malli jota lähdetään toteuttamaan . Yksi mies ei tähän pysty. Koko jäsenistö ja kannattajat pitää saada mukaan miettimään ratkaisuja. Tässä ei ole kysymys maailmanparantamisesta vaan suomalaisten omien etujen ajamisesta. Meistä riippuu miten meidän käy.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tietävien ihmisten blokeja linkittämällä jaetaan tietoa, ja tiedon saanti on ensiarvoisen tärkeää, myös niille jotka täällä vierailevat, kuten SN.

Tietenkin on syytä miettiä myös ratkaisuja mutta niistä pitää keskustella
puolueen jäsenten kanssa, tänne niitä lienee turha laittaa.

Jos mielessä on jotain niin otetaan yhteyttä puolueen johtohenkilöihin
ehkä sitä kautta homma toimisi paremmin, eikä hyviä ideoita
kannata julkistaa kaikkien käyttöön.

Äänestä
  • En näe mitään hyvää siinä että tänne linkitetään jonkun Väyrysen juttuja,koska tiedän että hän ei välitä mitään itsenäisyydestä vaan vain itsensä ja Keskustan eduista. IPUn toiminnan pitää perustua rehellisyyteen ja Suomen kansantalouden etujen ajamiseen.
    Blogit on täynnä humpuukia. Oikea tieto perustuu tosiasiohin eikä mutuun.Tästä esimerkkinä tuo oman rahan humpuuki joka pilasi vaalit.

    Äänestä

Eli kansallinen valuutta on yksi keskeisin väline/työkalu Suomen kansantalouden etujen ajamiseen. Euro ei tue meidän taloutta, eikä tule tukemaankaan vaan meidän talous tulee supistumaan kokoajan.Tästä on ihan pelkkää faktaa vaikka kuinka paljon.

Äänestä
  • Tarkoitat kai omaa rahapolitiikkaa joka liittyy talouspolitiikkaan? Pelkkä omasta rahasta puhuminen vie väärään käsitykseen asiasta. Useimmat luulevat että eurosta on hyötyä kun ei tarvitse turistien vaihtaa valuuttoja.
    EUssa ja EKPssä päätetään rahan arvosta sen mukaan kuka muutoksista hyötyy. Siksi itsenäinen rahapolitiikka on pienelle valtiolle elintärkeä koska EUssa isot valtiot ajavat rahapolitiikallakin omia etujaan hyvin härskisti. Tämä nähtiin selvimmin Kreikan tapauksessa. EU työnsi kreikkalaisiulle valtavia tukiaisia turismiin ja niiden tukiaisten ehtona oli puolet lainaa,kuten Suomessakin. Näin valtio meni konkkaan turismin takia ja lopulta kreikkalaiset joutuvat maksamaan EUn lahjusten seuraukset. EU houkuttelee ihmisiä tyhmyyksiin lahjoilla kuin joulupukki. Seurauksista se ei piittaa.Kaikki tietysti kerjäävät ilmaista rahaa kun työtä tekemällä ei rikastu. Kysymys on siis ällistyttävästä petkutuksesta jonka maksaa kaikki.

    Äänestä

  • rahasta viis kirjoitti:

    Tarkoitat kai omaa rahapolitiikkaa joka liittyy talouspolitiikkaan? Pelkkä omasta rahasta puhuminen vie väärään käsitykseen asiasta. Useimmat luulevat että eurosta on hyötyä kun ei tarvitse turistien vaihtaa valuuttoja.
    EUssa ja EKPssä päätetään rahan arvosta sen mukaan kuka muutoksista hyötyy. Siksi itsenäinen rahapolitiikka on pienelle valtiolle elintärkeä koska EUssa isot valtiot ajavat rahapolitiikallakin omia etujaan hyvin härskisti. Tämä nähtiin selvimmin Kreikan tapauksessa. EU työnsi kreikkalaisiulle valtavia tukiaisia turismiin ja niiden tukiaisten ehtona oli puolet lainaa,kuten Suomessakin. Näin valtio meni konkkaan turismin takia ja lopulta kreikkalaiset joutuvat maksamaan EUn lahjusten seuraukset. EU houkuttelee ihmisiä tyhmyyksiin lahjoilla kuin joulupukki. Seurauksista se ei piittaa.Kaikki tietysti kerjäävät ilmaista rahaa kun työtä tekemällä ei rikastu. Kysymys on siis ällistyttävästä petkutuksesta jonka maksaa kaikki.

    Siis oma rahapolitiikka , markka on demonisoitu turhaan ,koska varsinainen vika oli takoituksellisesti väärässä raha ja talouspolitiikassa. Nyt on todellakin kysymys"ällistyttävästä petkutuksesta " jonka maksaa kaikki .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


toimeen tartu kirjoitti:

Kopiomalla muiden ajatuksia puolueen tilanne ei muutu miksikään. Tätä on tehty parikymmentä vuotta ja puolue kuihtuu.
Pitää itse ajatella asiat ja tehdä ehdotuksia. IPUn pitää itse luoda malli jota lähdetään toteuttamaan . Yksi mies ei tähän pysty. Koko jäsenistö ja kannattajat pitää saada mukaan miettimään ratkaisuja. Tässä ei ole kysymys maailmanparantamisesta vaan suomalaisten omien etujen ajamisesta. Meistä riippuu miten meidän käy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu