Mistäkö tietäisin varmasti, onko tämä oikea usko?
Elämä on koetellut perhettämme kovalla kädellä. Toisaalta elämä on antanut perheellemme paljon runsaalla kädellä.
Aineellinen hyvyys kuitenkin kalpenee isojen menetysten rinnalla.
Jumala on luvannut, en enemmän teille ristiksi anna, kuin jaksat kantaa? Mikä on liikaa? Sekö että sekoan puolisonki kanssa ja laitan hösseliksi? Vai missä on "liian" raja?
Vastainkäymisiisä ja suruissa on kuitenkin vain pakko jaksaa, meidän jokaisen.
Jos sinulta tänään kysyttäisiin, kestäistkö jos sinulle kävisi niin ja niin? Tai kestäisitkö jos joutuisit luopumaan siitä ja siitä?
Vastaisitko sinäkin todennnäköisimmin, että EN, en kestäisi, tulisin hulluksi tai kuolisin itsekin jos noin kävisi.
Sitten käykin niin, että jotakin tavattoman rakasta ja kallisarvoista viedään sinulta pois, kylmästi, kyselemättä ilman mitään inhimillisyyttä. Kestätkö sittenkin?
Jaksatko nousta sunnuntaina seuroihin ja katsoa armonalttaria nöyränä, todeten Jumalani tämän ristin minä jaksan kantaa? Kiitos kun koettelet uskoani, haluan silti uskoa.
Suru repii sisintäsi. Usko auttaa jaksamaan, mutta usko myös herättää kysymyksiä. Usko pitää auki haavaa, joka vuotaa?
Miten jaksaisi uskoa, että Jumala on kuitenkin Rakastava hyvä Jumala?
Onko tämä oikea usko?
7
487
Vastaukset
- Koeteltu sielu
Itsekin mietin usein, että onko kärsimyksille mitään määrää. Sinulla on sentään perhe, minulla ei ole. Elämä on koetellut raskaalla kädellä lapsesta asti, ja tämän päivän tilannettani en viitsi edes sanoa, mikä se on. Hengissä olen silti.
- Lapsellinen
Olet ilmeisesti menettänyt rakkaan henkilön.
Tässä lohdutuksen sanoja sinulle: Jumala on lujaa tekoa. Hän kyllä kestää, vaikka hänelle kiukuttelemmekin. Menee vähän maalliselle puolelle, mutta psykologisesti ajatellen ihminen kiukuttelee sellaiselle, jonka kokee itselleen turvalliseksi. Ajattele vaikka lapsia, kenelle he eniten purkavat kiukkuaan.
Ei ole väärin sanoa, että minun on paha olla. Raamatussa kehotetaan iloitsemaan iloisten kanssa ja itkemään itkevien kanssa. Toivottavasti lähelläsi on ihminen, joka voi ja jaksaa tarvittaessa kuunnella.
Kaikkea koettelemusten ja kärsimysten määrää ei voi ihminen millään ymmärtää, mutta olen samaa mieltä, kuten kirjoitit, että Jumala antaa meille kuormaa vain sen verran kuin jaksamme kantaa. Kaikilla on oma ristinsä, se tietysti ei kaikilla ihmisillä näy ulospäin samalla tavalla, mutta tuntuu kyllä. Ja voihan olla, että elämässäsi kohtaat jonkun, joka tarvitsee kokemuksillasi varustettua "olkapäätä" tms.
Mistäkö tietäisit VARMASTI, onko tämä oikea usko? Et mistään, sillä silloin se olisi TIETOA, eikä uskoa. Tämä on oma ajatukseni, ei raamatun lause.
Kysymys kuuluukin, kestääkö minun uskoni iankaikkisuudessa? Olenko taivaskelpoinen Jumalan lapsi?
Raamattu sanoo: Usko jeesukseen, niin sinä pelastut. - vl.kaveri
Katsokaa miten taivaan linnut elävät.
He eivät omista mitään. Joka aamu ne kiitosta laulaen aloittavat päivänsä. Ei heillä ole tietoa sen päivän ruuasta, mutta silti he sen saavat. Jos he haavottuvat, eivät he jää murjottamaan oksalle, vaan jatkavat onnellisena elämäänsä. Jos he menettävät pentunsa, silti he seuraavanakin aamuna aloittavan päivänsä kiitoksella.
En pysty sanoilla kuvaamaan noita lintuja, mutta parhaiten sen näätte kun alatte seuraamaan niitä. He ovat onnellisia.
Jos Jumala kerta linnuistaan huolehtii, miksei hän huolehtisi lapsistaan. Eikö Hänelle ole lapsensa tärkeämpiä kuin linnut.- Mistä tiedän?
Noinhan se teoriassa menee.
Kysyn kuitenkin, oletko kohdannut kaiken vievää surua ja menetystä elämässäsi?
Jos olet, olet ilmeisimmin päässyt jo pahimman yli kauan aikaa sitten.
Kun suru ja menetys on pahimmillaan, ei liioin "taivaan linnut" kiinnosta, vaan päivä menee selviytymisessä. Tarvitaan suuria ponnistuksia avata silmät yön jälkeen ja kohdata menetys jälleen aamulla, yhtä armottomana mutta todellisena.
Sinänsä olet kyllä aivan oikeassa...Taivaan lintu on huolettomuuden perikuva ja laulu on aina osana heidän elämää. Toisaalta mistä tiedämme onko heidän laulunsa surulaulua, vaiko laulua onnesta? Mistä tiedät että kaiken haavoittumisen jälkeen linnutkin jatkavat elämäänsä onnellisena? Ehkä haluat uskoa niin. Eihän lintua ja ihmistä voi muutenkaan verrata kipeissä menetyksissä. En ole ainakaan kuullut, että linnuilla olisi todettu olevan tunteet?
Vaikka olen uskovainen ja uskon Jumalaan, niin väliin mieleen hiipii kylmä epäilys vahvana, miksi Hyvä Jumala voi olla niin julma.
Vaikka kuinka mietin... en keksi muuta kuin sen, että voiko Jumala mitata uskon syvyyttä näin syvästi viiltäen? Mutta...
Miksi juuri meidän uskon kestävyyttä pitää näin koetella? Me halusimme uskoa ja haluamme kaikkien näiden epäilysten jälkeenkin.
Mietin silti...
Miksi toiset sooloilevat ns.uskonelämänsä läpi omilla nuoteilla, koskaan saamatta "pysäytystä"? - vl.kaveri
Mistä tiedän? kirjoitti:
Noinhan se teoriassa menee.
Kysyn kuitenkin, oletko kohdannut kaiken vievää surua ja menetystä elämässäsi?
Jos olet, olet ilmeisimmin päässyt jo pahimman yli kauan aikaa sitten.
Kun suru ja menetys on pahimmillaan, ei liioin "taivaan linnut" kiinnosta, vaan päivä menee selviytymisessä. Tarvitaan suuria ponnistuksia avata silmät yön jälkeen ja kohdata menetys jälleen aamulla, yhtä armottomana mutta todellisena.
Sinänsä olet kyllä aivan oikeassa...Taivaan lintu on huolettomuuden perikuva ja laulu on aina osana heidän elämää. Toisaalta mistä tiedämme onko heidän laulunsa surulaulua, vaiko laulua onnesta? Mistä tiedät että kaiken haavoittumisen jälkeen linnutkin jatkavat elämäänsä onnellisena? Ehkä haluat uskoa niin. Eihän lintua ja ihmistä voi muutenkaan verrata kipeissä menetyksissä. En ole ainakaan kuullut, että linnuilla olisi todettu olevan tunteet?
Vaikka olen uskovainen ja uskon Jumalaan, niin väliin mieleen hiipii kylmä epäilys vahvana, miksi Hyvä Jumala voi olla niin julma.
Vaikka kuinka mietin... en keksi muuta kuin sen, että voiko Jumala mitata uskon syvyyttä näin syvästi viiltäen? Mutta...
Miksi juuri meidän uskon kestävyyttä pitää näin koetella? Me halusimme uskoa ja haluamme kaikkien näiden epäilysten jälkeenkin.
Mietin silti...
Miksi toiset sooloilevat ns.uskonelämänsä läpi omilla nuoteilla, koskaan saamatta "pysäytystä"?ole kohdannut sellaista surua. Joskus olen ollut surullinen, kun on tullut tehtyä paljon syntiä, mutta maallisesti asiani ovat olleet hyvin.
Olen aina ollut onnellinen, kun olen saanut olla puhtaalla omalla tunnolla. Silloin ei oikeastaan kaipaakkaan mitään muuta. Ehkä jos on vakasti sairas, niin sitte voi olla kivun keskellä vaikeeta olla onnellinen. Mutta mitä ihminen tarvitsee puhtaan omantunnon lisäksi?
Kaikissa ongelmista ja suruistani olen päässyt eroon tekemällä niistä parannuksen. Todellinen suru on synneissä. Muistatko miten kävi Jobin. Hän sai kokea maallisia tappioita, jonka takia hän kirosi syntymäpäivänsä ja sitten vasta todellinen suru alkoi. - Mistä tiedän?
vl.kaveri kirjoitti:
ole kohdannut sellaista surua. Joskus olen ollut surullinen, kun on tullut tehtyä paljon syntiä, mutta maallisesti asiani ovat olleet hyvin.
Olen aina ollut onnellinen, kun olen saanut olla puhtaalla omalla tunnolla. Silloin ei oikeastaan kaipaakkaan mitään muuta. Ehkä jos on vakasti sairas, niin sitte voi olla kivun keskellä vaikeeta olla onnellinen. Mutta mitä ihminen tarvitsee puhtaan omantunnon lisäksi?
Kaikissa ongelmista ja suruistani olen päässyt eroon tekemällä niistä parannuksen. Todellinen suru on synneissä. Muistatko miten kävi Jobin. Hän sai kokea maallisia tappioita, jonka takia hän kirosi syntymäpäivänsä ja sitten vasta todellinen suru alkoi.Sinulla on mielenkiintoinen katsantokanta.
Olet aivan oikeassa, että suurin ja todellisin suru on synneissä. Elämän tärkein ja ensisijaisin asia on usko, usko Jumalaan.
Eräs ystäväni sanoi vastoinkäymisen hetkellä, että sitä ennen (vastoinkäymistä), koki olleensa vahvasti uskomassa ( eli kuten aiemmin kuvasit "kuin taivaan lintu" vapaana), mutta kun tuli se rankka vastoin käyminen niin usko Jumalaan ja jopa hänen olemassaoloonsa horjahti pahemman kerran. Jotain samankaltaista olen kokenut itsekkin.
Mietinkin onko edes oikein uskovaisena näin kapinoida? Pelottaa, että Jumala "suuttuu" ja jotain kamalaa tapahtuu?
Silti pidän Jumalaa "rakkaimpana" kuin "isänä".
Suru tuleekin siitä, että kun jotakin niin rakastaa (Jumalaa) ja Jumala on väkevyydellään kuitenkin ns. satuttanut niin lujasti.
Koska kaikkihan on Jumalasta ...hiuskarvakaan ei Jumalan tietämättä päästämme tipahda.
Meidänkin surun hän antoi meille, kuin ristiksi.
Tämä risti on vain niin raskas kantaa... - Naispuolinen Job
Mistä tiedän? kirjoitti:
Sinulla on mielenkiintoinen katsantokanta.
Olet aivan oikeassa, että suurin ja todellisin suru on synneissä. Elämän tärkein ja ensisijaisin asia on usko, usko Jumalaan.
Eräs ystäväni sanoi vastoinkäymisen hetkellä, että sitä ennen (vastoinkäymistä), koki olleensa vahvasti uskomassa ( eli kuten aiemmin kuvasit "kuin taivaan lintu" vapaana), mutta kun tuli se rankka vastoin käyminen niin usko Jumalaan ja jopa hänen olemassaoloonsa horjahti pahemman kerran. Jotain samankaltaista olen kokenut itsekkin.
Mietinkin onko edes oikein uskovaisena näin kapinoida? Pelottaa, että Jumala "suuttuu" ja jotain kamalaa tapahtuu?
Silti pidän Jumalaa "rakkaimpana" kuin "isänä".
Suru tuleekin siitä, että kun jotakin niin rakastaa (Jumalaa) ja Jumala on väkevyydellään kuitenkin ns. satuttanut niin lujasti.
Koska kaikkihan on Jumalasta ...hiuskarvakaan ei Jumalan tietämättä päästämme tipahda.
Meidänkin surun hän antoi meille, kuin ristiksi.
Tämä risti on vain niin raskas kantaa...Suruillani ja vastoinkäymisilläni ei ole enää mitään mittaa eikä määrää. Päivästä toiseen tilanteeni vain pahenee.Tätä on jatkunut jo toistakymmentä vuotta. Kuulkaa; tässä ei enää auta mitkään ilolaulut taivaan linnuista.
Eikö Raamatussa sanota jopa niinkin, että jos joku laulaa ilolauluja murheelliselle, se on kuin laittaisi suolaa avoimeen haavaan?
Ei tällainen asia varmaankaan kirkastu ennen kuin se kolahtaa omalle kohdalle: niin kohtuuttoman raskas risti/ristit, että niiden alle lopulta nääntyy.Vasta viime aikoina olen alkanut epäillä , että onkohan tämä edes oikea usko?
Aiemmin minulla ei ollut siitä pienintäkään epäilystä.
Tämä kärsimys on koetellut tosi pahasti uskoani ja luottamustani Jumalan hyvyyteen.
Tämä on todella huolestuttavaa ja surullista.:(
Tässä on jo hätä käsissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p646175Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813796Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242811- 232340
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol422231Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621863Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61699Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85131281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201256- 331248