Mistä saisi apua ujouteen

epätoivoinen

Olen keski-ikäinen tavallisen oloinen,näköinen ja kunnollinen mieshenkilö.Ongelmani on että olen koko ikäni ollut todella ujo ja kärsin jonkinasteisesta psyykkisestä jännittämisestä ja sosiaalisten tilanteiden pelosta.Lääkitys minulla jännittämiseen on mutta eihän se kaikkia ongelmia poista.Olen käynyt psykoterapiassakin mutta en saanut mielestäni ongelmaani mitään apua.Minulla on taustalla aiemmin sattuneita vakavia tapahtumia jotka saattavat osittain liittyä pelko ja jännitystiloihini.Haluaisin parisuhteen,mutta vaikka kuinka tapaisin jossakin minua kiinnostavan henkilön niin en uskalla tehdä aloitetta vaan menen jotenkin lukkoon ja tunnen itseni epätoivoiseksi.Minulla ei ole ongelmani johdosta vielä yhtään vakavempaa naissuhdetta takana vaikka tilaisuuksia olisi ollut ja tuon jännittämisen takia en ole vielä edes poikuuttani menettänyt.Tuo asia on ruvennut vaivaamaan kesän kynnyksellä enemmän ja enemmän ja etenkin nyt kun olen tuolla suomi24 treffipalstalle profiilini jättänyt.Olenko ainut jolla on kyseinen ongelma mistäkän minulle apu kyseiseen ongelmaan löytyisi ja etenkin asiallisia vastauksia etenkin naisilta toivoisin.

0

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Tukalaa kuumuutta

        Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
        Ikävä
        42
        2812
      2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

        Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
        Maailman menoa
        353
        2584
      3. Ensi kesänä

        Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
        Ikävä
        56
        2315
      4. Sinä, ihastukseni

        Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
        Ihastuminen
        35
        2194
      5. Tiedät ettei tule toimimaan.

        Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
        Ikävä
        25
        1733
      6. Okei, myönnetään,

        Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
        Ikävä
        25
        1639
      7. Onko kaivatullasi

        himmeä kuuppa?
        Ikävä
        47
        1514
      8. Sokea "ystävälle"

        Oletko oikeasti noin sokea?
        Ikävä
        100
        1449
      9. En ymmärrä käytöstäsi

        Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
        Ikävä
        139
        1395
      10. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

        Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
        Kotimaiset julkkisjuorut
        64
        1263
      Aihe