Vähittäiskauppa kyykyttää Kuluttajaa!

Assät ja Koot

Aivan kuin Keskon ja S- ryhmän johto ei olisi koskaan käynyt esimerkiksi Saksassa tarkistamassa miten oikealla tavalla myydään vaikkapa leipätuotteita. Meillä kaikea ylimääräistä kustannusta välttäen päivien vanhaa leipää myydään kaupan peränurkassa muovipussiin pakattuna. Tuoretta muovipussileipää saa aikaisintaan puolen päivän jälkeen teoriassa, koska aiempien päivien muovipussierät myydään ennen uusia.

Lidl on antanut suomalaisille hiukan esimakua mitä tuleman pitää. Mutta ei Lidl'ikään Suomessa vielä myy sunnuntaiaamuisin eteiskonditoriassaan rapeaa juuri paistettua aamiaisleipää, eikä edes sieltä ole helppo noutaa ennen töihinlähtöä arkiaamuinakaan sämpylöitä aamiaiselle. Saksalainen kuluttaja ei voi ymmärtää suomalaisen vähittäiskaupan jäämistä vuosikymmenien taakse nykyajasta ja pysähtymistä sinne. Eikä tämä koske ainoastaan saksalaisia, eikä tämä koske ainoastaan leipäasiaa!

9

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mätä banaani

      Itse kävin tänä aamuana yhdeksältä S- marketissa. Piti olla auki jo seitsemältä, mutta ydeksältä hedelmätiski oli kokonaan laittamatta ammottaen tyhjyyttä. Muutama ennen helatorstaista tuotu mustunut banaani oli laitettu asiakkaalle syötiksi. Uudet hedelmät olivat toisin jo tulleet yöllä varstoon, mutta halusivat mädät banaanit myydä pois alta.

    • Hannas.

      Suomalaisella perheellä ei ole mahdollisuutta hakea aamiaisleipäänsä konditoriasta, koska meillä myös perheiden äidit ylisuuren julkisen sektorin verotarpeen vuoksi joutuvat kiirehtimään aamuisin palkkatyöhön ja sitä ennen viemään lapsensa päivähoitoon. Saksassa perheenäiti hakee heti klo 6 tuoreet aamiasisämpylät ja laittaa miehellen ja itselleen aamiaisen. Miehen lähdettyä töihin hoitaa äiti lapset ja kodin. Siellä on perinteisesti perheenäiti hoitanut ja pitänyt apset kotona siihen saakka kun he ovat perustaneet oman perheen. Aivan kuin lintukin hoitaa pesueensa poikasten lentokykyyn saakka tuoden nokassaan madon muutaman minuutin välein.

      • Loispummivirkailijat

        Kaikki tekevät työtä, jotta hullu loisvirkailija saa rahaa ilmaiseksi.


    • Jores

      Tärkeämää olisi, että hinnat olisivat halvemmat. Muovipussi leipä on ok.

      • Käypä joskus tarkistamassa Lidlin tuoreiden leipien ja sämpylöiden hinta.


    • 83838

      Miksi?

    • Muutos on ovella

      Kohta pian muuttuu suomalainen vähittäiskauppa. Seuraavan nousukauden mukana ihmiset tulevat vaatimaan parempaa!

    • Valitettavaa!

      Massa korvaa Suomessa laadun.

      Valitettavasti meikäläisillä ei ole viime vuosina ollut juuri aikaa, eikä rahaa viettää lomiamme Keskieuroopan kulinaarimaissa, Ranskassa, Italiassa, Saksassa, Sveitsissä..... Toisekseen olemme laiminlyöneet Eurooppalaisen valtakielen, saksan opiskelun pakkoruotsihuumassamme, jonka vuoksi emme enää ymmärrä Keskieuroopan kulttuurista paljoakaan. Toisin oli vielä muutama vuosikymmen sitten. Valitettavaa!

    • Demun hulluus

      S ryhmän johto kooskuu vasureista. Demari haluaa pahoinvointia kaikille, jopa nälkää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      162
      1374
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      956
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      695
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      620
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      602
    6. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      28
      588
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      19
      580
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      543
    Aihe