Eipä ihme, että

SDP:n kannatus on viime vuosina laskenut. Eihän se nyt mikään suuri ihme ole kun ovat joka vaalien jälkeen luvanneet 100 000 työpaikka lisää mutta onnistuneet lisäämään joka vaalien välissä kuitenkin 100 000 työtöntä.

Työministeri ei ole hoitanut hommaansa, eikä ole vartionut tonttiaan vaan päästänyt työttömyyden kotikutoisesti räjähtämään. Kaikkialla muualla työttömyys vähenee, mutta Ihalaisen Suomessa lisääntyy.

Sama koskee Valtionvaraiministeriä. Hän unohti tärkeimmän tehtävänsä, eli kassan riittävyyden vartionnin. Sensijaan oli jakamassa äänestäjilleen "kaikkea hyvää" ottamalla kolmessa vuodessa 25 miljardia euroa lisää velkaa. Siinä riittaa päänsärkyä kymmeniksi vuosiksi äänestäjälle, joka nämä velat vielä maksaa.

Ja nyt viimeksi. Ottavat ay juntan puoluejohtajakseen, jonka elinikäinen tehtävä on ollut lopettaa mahdollisimman paljon työpaikkoja Suomesta. Olisi liiankin hyvin riittänyt, että ay juntat häiriköisivät omissa lasipalatseissaan työntekijöiden verovapaine jäsenmaksurahoineen.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Puolue, jossa on sellaisia voimatekijöitä ja todellisia osaajia kuten Juhana Vartiainen ja Erkki Tuomioja esimerkkeinä tekee kuitenkin koko ajan vääriä henkilövalintoja. Jatkuva henkilövalintojen virheellisyys on johtanut Demarit paitsioon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kannatus alas kirjoitti:

SDP:n kannatus on viime vuosina laskenut. Eihän se nyt mikään suuri ihme ole kun ovat joka vaalien jälkeen luvanneet 100 000 työpaikka lisää mutta onnistuneet lisäämään joka vaalien välissä kuitenkin 100 000 työtöntä.

Työministeri ei ole hoitanut hommaansa, eikä ole vartionut tonttiaan vaan päästänyt työttömyyden kotikutoisesti räjähtämään. Kaikkialla muualla työttömyys vähenee, mutta Ihalaisen Suomessa lisääntyy.

Sama koskee Valtionvaraiministeriä. Hän unohti tärkeimmän tehtävänsä, eli kassan riittävyyden vartionnin. Sensijaan oli jakamassa äänestäjilleen "kaikkea hyvää" ottamalla kolmessa vuodessa 25 miljardia euroa lisää velkaa. Siinä riittaa päänsärkyä kymmeniksi vuosiksi äänestäjälle, joka nämä velat vielä maksaa.

Ja nyt viimeksi. Ottavat ay juntan puoluejohtajakseen, jonka elinikäinen tehtävä on ollut lopettaa mahdollisimman paljon työpaikkoja Suomesta. Olisi liiankin hyvin riittänyt, että ay juntat häiriköisivät omissa lasipalatseissaan työntekijöiden verovapaine jäsenmaksurahoineen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu