Onneksi

Arvojohtaja Niinistö puhui taas asiaa ykkösaamun lähetyksessä. Erinomaista toimintaa. Onneksi meillä on nyt oikea koko kansan Presidentti.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kyllä muuten hyvä,
mutta mielestäni sais olla vähän aktiivisempi puolustamaan Suomen Natoon liittymisessä.
Natoonhan kuitenkin ennemmin tai myöhemmin on liityttyvä, mieluummin ennemmin.
Tällä jahkailu vauhdilla iivanat pystyvät härnäävät Suomea yhä enemmän ja pian marssivat kaduillamme.

Äänestä
  • Suomelle oman maan sisällä oleva tavallinen ajatus, että Suomi kuuluu Venäjän etupiiriin ja siihen on tyytyminen.
    Ollaan vähän kuin alistuttu Venäjälle jo valmiiksi, ihan vapaaehtoisesti.
    Siitä tunnelmasta on jo vihdoin päästävä eroon.

    Äänestä

  • vaarallisinta on kirjoitti:

    Suomelle oman maan sisällä oleva tavallinen ajatus, että Suomi kuuluu Venäjän etupiiriin ja siihen on tyytyminen.
    Ollaan vähän kuin alistuttu Venäjälle jo valmiiksi, ihan vapaaehtoisesti.
    Siitä tunnelmasta on jo vihdoin päästävä eroon.

    Vladimir yhdistää "suomen"venäjään koska tämä rupumaa kuuluu niille Putinin mielestä.

    Äänestä

  • Hyvähän se on kirjoitti:

    Vladimir yhdistää "suomen"venäjään koska tämä rupumaa kuuluu niille Putinin mielestä.

    Älä puhu paskaa

    Äänestä

  • Hyvähän se on kirjoitti:

    Vladimir yhdistää "suomen"venäjään koska tämä rupumaa kuuluu niille Putinin mielestä.

    halonen hykertelee nyt tyytyväisenä, saipa esteet ruskimiehitykselle estettyä,
    ei natoa ei miinoja,
    Toverit pääsee estettä tänne ja haloskan vuosien mittainen
    märkä uni toteutuu..haloska viedään kunniasaatossa kissoineen ja äpäreineen
    Keisarien palatsiin asumaan, tuhat palvelijaa palvelee, kultalautaselta syöttää
    hunajaa ja mirhamia...!

    Äänestä

Natosta tulee keskustella asia perustein. Nyt "keskustelu" on sitä että nato vastustajat heittelee kaikkea paskaa ja eivät perustele mitään saatika tunne edes koko puolustusliiton toimintaa.

Äänestä
  • Nyt yksi Halosen masinoima punikkikätyri tehtailee satoja viestejä ja heittelee kaikkea älytöntä skeidaa natosta joka palstalla.
    Halonen saanut selvästi käskyn toveri Putinilta lietsoa Suomessa natovastaisuutta,
    josta Putinille on jotain määrättyä hyötyä..

    Äänestä

Natoon heti. Arvojohtaja vaati kunnon keskustelua. Natosta on tehty huippu selvityskin.

Äänestä

Natoon vain.

Äänestä
  • Ruskit pakenee suomen maaperältä, se tietää että suomi miehitetään venäjän toimesta.

    Äänestä

  • Äkkiä ny natoon kirjoitti:

    Ruskit pakenee suomen maaperältä, se tietää että suomi miehitetään venäjän toimesta.

    Aika monella nimimerkillä vastasit aloittamaasi kirjoitukseen. Mistä ne kaikki oikein keksit?

    Äänestä

  • ihmetellä täytyy kirjoitti:

    Aika monella nimimerkillä vastasit aloittamaasi kirjoitukseen. Mistä ne kaikki oikein keksit?

    Omasta ja vieraiden päästä. Sinuakin lainaan tähän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jäbä25 kirjoitti:

Arvojohtaja Niinistö puhui taas asiaa ykkösaamun lähetyksessä. Erinomaista toimintaa. Onneksi meillä on nyt oikea koko kansan Presidentti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu