Yhdysvaltalaisviranomainen: Leipomoiden on leivottava hääkakut h

Yhdysvaltalaisviranomainen: Leipomoiden on leivottava hääkakut homopareille
Osavaltion kansalaisoikeuksia valvova elin katsoi, että uskonnollinen vakaumus ei ole syy osavaltion laissa syrjiväksi määriteltyyn toimintaan.

Yhdysvalloissa Coloradon osavaltiossa viranomainen on määrännyt, että leipomon on leivottava hääkakku samaa sukupuolta oleville hääpareille. Osavaltion kansalaisoikeuksia valvova elin katsoi, että uskonnollinen vakaumus ei ole syy osavaltion laissa syrjiväksi määriteltyyn toimintaan.

Lautakunnan seitsemän jäsentä antoivat asiasta yksimielisen päätöksen. Näin se piti voimassa joulukuisen oikeuspäätöksen, jonka mukaan denveriläinen leipuri rikkoi kansalaisoikeuksia kieltäytyessään leipomasta hääkakkua homoparille 2012.

Leipuri väitti, että oikeuden päätös rikkoo perustuslain antamaa sanan- ja uskonnonvapautta. Sekä oikeus että lautakunta kuitenkin katsoivat, että osavaltion laki on asiassa selvä: liikeyritykset eivät saa kieltäytyä palvelemasta asiakkaita heidän sukupuolisen suuntautumisensa vuoksi.

Samaa sukupuolta olevien avioliitot eivät kuitenkaan ole laillisia Coloradossa. Leipurin oikeuteen haastanut pariskunta oli avioitunut Massachusettsin osavaltiossa, mutta järjestivät häävastaanottoa kotiin palatessaan.

Lähteet:
AP
150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Paras leipoa äkkiä ennen kuin valvovan viranomaisen elin puuttuu sinuun !!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Leipoisitko sinä? kirjoitti:

Yhdysvaltalaisviranomainen: Leipomoiden on leivottava hääkakut homopareille
Osavaltion kansalaisoikeuksia valvova elin katsoi, että uskonnollinen vakaumus ei ole syy osavaltion laissa syrjiväksi määriteltyyn toimintaan.

Yhdysvalloissa Coloradon osavaltiossa viranomainen on määrännyt, että leipomon on leivottava hääkakku samaa sukupuolta oleville hääpareille. Osavaltion kansalaisoikeuksia valvova elin katsoi, että uskonnollinen vakaumus ei ole syy osavaltion laissa syrjiväksi määriteltyyn toimintaan.

Lautakunnan seitsemän jäsentä antoivat asiasta yksimielisen päätöksen. Näin se piti voimassa joulukuisen oikeuspäätöksen, jonka mukaan denveriläinen leipuri rikkoi kansalaisoikeuksia kieltäytyessään leipomasta hääkakkua homoparille 2012.

Leipuri väitti, että oikeuden päätös rikkoo perustuslain antamaa sanan- ja uskonnonvapautta. Sekä oikeus että lautakunta kuitenkin katsoivat, että osavaltion laki on asiassa selvä: liikeyritykset eivät saa kieltäytyä palvelemasta asiakkaita heidän sukupuolisen suuntautumisensa vuoksi.

Samaa sukupuolta olevien avioliitot eivät kuitenkaan ole laillisia Coloradossa. Leipurin oikeuteen haastanut pariskunta oli avioitunut Massachusettsin osavaltiossa, mutta järjestivät häävastaanottoa kotiin palatessaan.

Lähteet:
AP

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu