Suomessa kokkareita vain noin 1000kpl

Siis niitä miljonäärejä joille Kokoomuksen politiikka on suunnattu. Hullunkurista mm. pienipalkkaisten hoitajien äänestää kokoomusta eli sahata omaa oksaa. Itse jätin Kokoomuksen 15 vuotta sitten, en ole juuri muuttunut mutta Kokoomus muuttui, se luopui arvoistaan, se on nyt epäisänmaallinen puolue joka haluaa luovuttaa Suomen itsenäisyyden Brysseliin, köyhistä suomalaisista se ei välitä sitäkään vähää mitä ennen muinoin. Onneksi ihmiset kautta Euroopan ovat heräämässä totuuteen siitä mikä Euroopan unioni ja euro sekä Euroopan unioni liittovaltio johon kokoomuskin haluaa Suomen viedä täydellisesti, sehän on kuin Neuvostoliitto oli. Kyllä minä kannatan sellaista puoluetta joka on hyvin kriittinen em. asioille. Onneksi ainakin Ranska Britannia ja Kreikka ovat lähiaikoina jättämässä unionin euron tai jomman kumman. En ole ääerilineistolainen mutta nykyisessä tilanteessa on mukava kun mm. Kultainen aamunkoitto Kreikasta tuulettaa vähän Euroopan parlamenttia ja Siriza antaa Kataisen ja Rehnin kuulla siellä kunniansa.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Muuten oikea "diagnoosi", mutta persuja kannattamalla ajaudumme yhä pahempaan, äärioikeistolaiseen ja ihmisoikeuksia polkevaan valtioon. Ja sitähän ei kukaan inhimillinen ihminen halua.

Oikea vasemmisto on yhä edelleen oikea puolue työväelle. Näin on aina ollut ja tulee aina olemaan.
Populismilla kun ei voi valtion asioita hoitaa, joten noiden puolueiden elinaika on aina hyvin lyhyt (vrt. PS = SMP).

Äänestä
  • Molemmat sosialistipuolueet menivät vastoin äänestäjille antamiaan vaalilupauksia v. 2011 Kokoomusjohtoiseen hallitukseen leikkaamaan kotimaan köyhiltä ja vanhistenhoidosta 500 miljoonaa euroa sekä antamaan verohelpotuksia rikkaimmille optiomiljonääreille ja mikä pahinta, takaamaan Kreikalle miljardilainoja joita ei koskaan saada takaisin. Huomattavaa että Kreikan eurovaalit voittivat puolueet vasemmalta ja oikealta jotka vaativat Kreikkaa irtaantumaan eurosta, he eivät halua enää tukipaketteja eikä kiristyksiä euromailta. Että näin itsekästä on vasemmistolaisuus, sitä se on aina ollut kaikkialla mm. Neuvostoliitossa muutamat herrat uivat rahassa ja sadat miljoonat tavalliset kansalaiset näkivät nälkää.

    Äänestä

  • oik.mukainen PerusS kirjoitti:

    Molemmat sosialistipuolueet menivät vastoin äänestäjille antamiaan vaalilupauksia v. 2011 Kokoomusjohtoiseen hallitukseen leikkaamaan kotimaan köyhiltä ja vanhistenhoidosta 500 miljoonaa euroa sekä antamaan verohelpotuksia rikkaimmille optiomiljonääreille ja mikä pahinta, takaamaan Kreikalle miljardilainoja joita ei koskaan saada takaisin. Huomattavaa että Kreikan eurovaalit voittivat puolueet vasemmalta ja oikealta jotka vaativat Kreikkaa irtaantumaan eurosta, he eivät halua enää tukipaketteja eikä kiristyksiä euromailta. Että näin itsekästä on vasemmistolaisuus, sitä se on aina ollut kaikkialla mm. Neuvostoliitossa muutamat herrat uivat rahassa ja sadat miljoonat tavalliset kansalaiset näkivät nälkää.

    Ja tämmöisiä Soini-sutkauksia nyt sitten heitellään, kun on ensimmäiseksi "huikean" vaalivoiton jälkeen menty häntä koipien välissä puskaan pelkäämään vastuuta. Huiiiii....

    Persujahan nauraa kaikki vähänkin järkeä omaavat ihmiset. Vain täydet typerykset uskovat, että Soinin porukan vitseillä voidaan hoitaa Suomen taloutta yleismaailmallisessa lamassa.

    PS on Suomen tulevaisuuden paahin uhkakuva. Jopa kapitalistisen maailman media on näin asian todennut. Ja me suomalaiset sen jo aikaisemminkin.
    .

    Äänestä

  • ps=typeryyden ylisty kirjoitti:

    Alati lisääntyvin määrin on Perussuomalaisten jo vuosien takaista oppia ja totuutta alettu arvostamaan. Tuo YLE gallupin 18,9% kertoo jo tässä vaiheessa jotain puolueen kannatuksesta, lisää taitaapi olla tulossa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

PerusS nyt paras kirjoitti:

Siis niitä miljonäärejä joille Kokoomuksen politiikka on suunnattu. Hullunkurista mm. pienipalkkaisten hoitajien äänestää kokoomusta eli sahata omaa oksaa. Itse jätin Kokoomuksen 15 vuotta sitten, en ole juuri muuttunut mutta Kokoomus muuttui, se luopui arvoistaan, se on nyt epäisänmaallinen puolue joka haluaa luovuttaa Suomen itsenäisyyden Brysseliin, köyhistä suomalaisista se ei välitä sitäkään vähää mitä ennen muinoin. Onneksi ihmiset kautta Euroopan ovat heräämässä totuuteen siitä mikä Euroopan unioni ja euro sekä Euroopan unioni liittovaltio johon kokoomuskin haluaa Suomen viedä täydellisesti, sehän on kuin Neuvostoliitto oli. Kyllä minä kannatan sellaista puoluetta joka on hyvin kriittinen em. asioille. Onneksi ainakin Ranska Britannia ja Kreikka ovat lähiaikoina jättämässä unionin euron tai jomman kumman. En ole ääerilineistolainen mutta nykyisessä tilanteessa on mukava kun mm. Kultainen aamunkoitto Kreikasta tuulettaa vähän Euroopan parlamenttia ja Siriza antaa Kataisen ja Rehnin kuulla siellä kunniansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu