MIKSI ON PAKKI MENNÄ

res.alik.

Minulla on kaksi asiaa puolustusvoimissamme, joita en ymmärrä.

ensimmäinen on upseerit. Miksi kukaan haluaa nykyään upseeriksi? Miksi kukaan haluaa tekemään työtä, joka lopulta osoittautuu suurimmalta osaltaan turhaksi?

Uskooko yksikään upseeri tai upseeriksi pyrkivä, että suomessa syttyy vielä joskus sota? Minä en usko sellaiseen. Sota on minun mielestäni Suomessa huomattavasti epätodennäköisempi kuin luonnon katastrofi, terroristi-isku tai suuronnettomuus.

Minä näen sodan ja hyökkäyksen Suomeen niin kaukaisena mahdollisuutena, että ihmettelen, että täällä puolustusvoimia pidetään silti sotalaitoksena. Minun mielestäni se palvelisi paremmin laitoksena, jonka perustana olisi edellä mainitut muunlaiset katastrofit kuin sota. Puolustusvoimat voitaisiin valjastaa tekemään oikeita töitä myös rauhan aikana. Oikein johdettuna ja koulutettuna PV:n yksiköt voisi vat toimia esim. palo- ja pelastustehtävissä, (meri)liikenteenohjaustehtävissä tai luonnovoimien tuhojen ehkäisijän ja korjaajana. Tällä tavalla se olisi paremmin kiinni nykypäivän todellisuudessa.

Miksi siis jotkut haluavat upseeriksi? Leikkimään sotaa? Leikkimään kaikilla hienoilla vempeleillä, joita armeijalla on? Vai haluavatko he vain sellaiseen turvalliseen ympäristöön, jossa joku muu aina kertoo mitä pitää tehdä ja kantaa vastuun? Huono itsetuntoko se maatamme puolustaa?

Toinen asia, jota en ymmärrä liittyy kaikkeen äskeiseen. Miksi Suomessa on edelleen palveluspakko?

Minä uskon, että olisi puolustusvoimat tarkoitettu mihinkä tahansa puolustukseen, niin vapaaehtoisia löytyisi riittävästi uskottavan puolustuksen ylläpitämiseksi.

Vapaaehtoisuus toisi motivaatiota. Vapaaehtoisuus toisi sitoutumista ja tavoitteellisuutta. Se loisi aivan uudenlaisen tehokkuusasteen puolustustyöhön.

Minä olisin mennyt palvelukseen, vaikka se olisi ollut vapaaehtoista.

"Talvisota on ohi"

15

1096

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tykkimies

      Sinun mielestä siis upseeriksi pitäisi pyrkiä vain sellainen henkilö, joka USKOO SOTAAN. Minä kysyn, miksi sellainen karsinta? Luuletko, että esim. kaikki papit uskovat jumalaan ja pelastukseen kristinuskon mukaan? Voin kertoa, että moni pappi ei usko niin. Miksi sinun mielestä upseerilla pitää olla niin vahva usko, vahvempi kuin papilla?

      Suomessa on myös pakkoruotsi. Sitäkään ei muuteta vaikka monet haluaisivat. On paljon asioita, jotka ovat hiukan toisin kuin sinä haluaisit. Voin kertoa, miten ymmärrät hiukan paremmin monia yhteiskunnan ilmiöitä. Älä lue vain Hesaria ja luo mielipiteesi telkkarista! Koita ottaa niistä asioista selvää, joita ei kerrota massatiedotusvälineissä! Silloin alat ymmärtää laajempia kuvioita. Sinun ei välttämättä tarvitse silloinkaan hyväksyä kaikkia asioita, mutta ainakin ymmärrät niitä.

      • res.alik.

        Tykkimies, et juurikaan vastannut siihen, miksi joku haluaa upseeriksi. Minä kyllä tiedän, mitä on usko. Sitä ei tarvitse ainoastaan upseerit ja papit, vaan jokainen ihminen omassa elämässään, jokainen ammattilainen omassa työssään ja jokainen persoona omassa ajattelussaan.

        Miksi sinun mielestäsi joku haluaa upseeriksi? Haluatko sinä sellaiseksi?

        Hyväksymisestäni ei kannata puhua, koska sillä ei ole mitään merkitystä tällaisessa asiassa. Minä olen vain utelias ja kriittinen ja kun saa kuulla toisten ajatuksia tällaisissa asioissa, niin alkaa ymmärtää myös laajempia "kuvioita"

        Papit olivat hyvä huomio. Minusta nämä kaksi "ammattikuntaa" ovat hyvin lähellä toisiaan. Molemmati katsotaan olellisen tärkeiksi, mutta miksi?

      • tykkimies
        res.alik. kirjoitti:

        Sinä ole varmasti seurannut tapahtumia USA:ssa viime aikoina. Miten valheella saatiin aikaan sota Irakissa, miten syyskuun 11 tapahtumat ovat kyseenalaisia, miten Edwards paljasti tv-väittelyssä Chenyn johtaneen Halliburtonia täysin rikollisesti. Muistelehan, miten USA:n rikollista toimintaa etelä-Amerikassa rahoitettiin huumerahoilla (Oliver North -oikeudenkäynti). Tässä on helppo ottaa suuri maa syntipukiksi. Helppoa olisi myös nimetä Neuvostoliiton rikoksia, sadan miljoonan oman kansalaisen lahtaaminen jne jne. Tämä maailma ei ole lintukoto. Joillekin tälläinen rikollinen toiminta on uskonto, korkein päämäärä. Kun etsit vastauksia siihen, miksi sellainen likainen touhu on heille niin kaunista, ihailtavaa ja elämän päämäärä, alat ymmärtää, miksi tietyt asiat ovat niin kuin ovat. Armeija on osa tätä mustaa, likaista valtapeliä. Ei se että se on järjen vastaista, se että kaikki voisivat paremmin, jos sitä ei olisi, saa aikaan järjen voittoa, että kaikki ottaisivat järjen käteen ja lopettaisivat sodat. Niin ei vaan käy. Ja miksi niin ei vain käy - se sinun on itse otettava selvää. Itse olen ottanut selvää, koska se vaivasi minuakin. Sinun täytyy penkoa kulissien takaiseia asioita. Ja sinun täytyy oikeastaaan osata englantia, että saisit tietoa tästä ihmiskunnan järjettömästä pimeästä puolesta.

    • sco

      Kukas sen terroristi-iskun jäsenten eliminoimisen hoitaa? Poliisin karhuryhmäkö :D :D....?

      Yleinen asevelvollisuus on käytännössä vain sen takia, että eduskunta on yhä edelleen pitänyt laajamittaisen hyökkäyksen yhtenä uhkakuvana.

      Puolustusvoimien tärkein tehtävä ei ole puolustaa Suomea sodassa! Tärkein tehtävä on pelkällä olemassaololla ennalta ehkäistä sen sodan syttyminen (ja tietysti myös muiden konfliktien). Tämän takia PV:n merkitys tuntuu olemattomalta näissä rauhallisissa oloissa, mutta jos PV lakkautettaisiin voisi tilanne on täysin toisenlainen muutamien vuosien perästä. PV hoitaa myös rauhanturvaajien koulutuksen, toimii yhteistyössä viranomaisten (poliisi- ja pelastustoimen) kanssa, huolehtii reserviläisten koulutuksesta, pyrkii edistämään nuorten liikuntakasvatusta (huonolla menestyksellä) ja toimii jopa osana ulkopoliittista valtapeliä.

      Upseerien työtehtävät ovat erittäin monipuoliset ja henkilökunta liian heterogeenistä, jotta mitään yksittäistä syytä voisi sanoa firman palvelukseen hakeutumiselle. Varusmiehet eivät näe kantahenkilökunnan työstä kuin sen koulutusosan, jota pidetään kyllä kaikkein tylsimpänä ja vittumaisimpana hommana mitä upseeri joutuu tekemään...
      Useat nuoren upseerin työtehtävät voisi rinnastaa vastuun ja itsenäisen ajattelun puolesta siviilipuolella esimerkiksi tehtaan tuotantopäällikön tai vastaavan työhön. Paska valuu alaspäin aivan kuten siviilipuolellakin, mutta firman etuna on hieman kontrolloidumpi järjestelmä. Vastuun kantaja tiedetään monasti paremmin kuin keskiverrossa yksityisessä yrityksessä.
      Hyvin harvalla kantahenkilökuntaan kuuluvalla on MPKK:n jälkeen edes mahdollisuutta "leikkiä sotaa".

      Terroristi-iskutkaan eivät tällä hetkellä ole kovinkaan todennäköisiä, mutta tulevaisuus riippuu siitä miten Suomen taloudellinen tilanne, teollisuus ja Euroopan olosuhteet etenevät. Terrorin mahdollisuus syntyy nopeammin kuin se perinteinen maastosota koko kansan voimin.

      • res.alik.

        Täytyy varustautua sotaan.

        Tuotahan on helppo hokea ja siihen on helppo myös uskoa. Uskottava puolustus ennaltaehkäisee sotia. Mistä me tämän tiedämme? Onko yksikään maa kokeillut sitä? Mistä sinä sco olet tuon faktan kuullut?

        Jos Suomen puolustusvoimat muutettaisiin esimerkiksi kansalliseksi kriisinhallintalaitokseksi jonka päätehtäviksi asetettaisiin terrorismin ehkäisy ja torjunta, katastrofiavun antaminen ja kriisihuollon järjestäminen sekä toisarvoiseksi tehtäväksi sotaan valmistautumisen, niin kuinka todennäköisenä pidät jonkun ulkovallan hyökkäystä Suomeen? Mikä maa Suomeen silloin hyökkäisi ja miksi?

        Minä en näe puolustusvoimien olemassa oloa täysin turhana ja merkitystä olemattomana, mutta painotuksia sen toimialassa ihmettelen.

        Et ilmeisesti saa edelleenkään päästäsi sitä visiota, että PV kouluttaa miehiä vain ja ainoastaan taistelemaan poteroissa rajan yli rynnivää vihollista. Tämä on tosin miesmäärän takia se näkyvin osa PV:n toimintaa ja se johtuu eduskunnan päätöksestä. Omasta puolestani yleisestä asevelvollisuudesta voisi luopua tai ainakin vähentää resursseja huomattavasti.

        Sotilaallinen kriisinhallinta on siis aivan nykypäivää ja siihen panostetaan kaikkein eniten. Ei tosin miesmääräisesti eniten tietenkään.Viimeisimpänä lakkautettiin laskuvarjojääkärilinja, koska kaukopartiomiesten kouluttaminen tuntuu nykypäivänä hieman turhalta.

        Voisit hieman eritellä mitä tarkoitat katastrofiavulla ja kriisihuollolla.
        Saattaa nimittäin olla, että heti kun massa-armeijasta luovutaan huomaatkin, että PV toimiikin juuri niin kuin tarkoititkin. Varusmiesten kouluttaminen vain estää sen näkemisen....

      • res.alik
        sco kirjoitti:

        Okei tarkennuksia.

        Katastrofiapu ja kriisihuolto.

        Sanotaan, että tulee kova myrsky ja tulva siihen päälle. Paljon materiaalia tuhoutuu ja ihmishenkiä on vaarassa. Tällä hetkellä meillä on palo- ja pelastuslaitos, jonka voimavarat on mitoitettu tiettyyn rajaan saakka ja koulutettu hyvin perusteellisesti. Tähän rinnalle voisimme ottaa käyttöön katastrofiapujoukot raivaamaan, korjaamaan, huolehtimaan aikaa ja miesvoimaa vaativista tehtävistä kun katastrofi iskee. Tällä tavalla palvelusvelvollisten koulutuksessa voitaisiin painottaa enemmän tähän hetkeen ja maailman tilanteeseen sopivia taitoja ja tietoja.

        Tarkoitan, että heille opetettaisiin nykyistä huomattavsti enemmän ihan käytännön taitoja ja tietoja sellaisissa asioista kuin ensiapu, elintarvikehuolto, pelastus- ja pelastautumistaidot, rakennustaito, koneiden yms. laitteiden korjaus ja yleiset kädentaidot sekä yhteiskunnalliseen järjestykseen liittyviä tietoja ja taitoja.

        Kun meillä olisi yhtä laaja koulutusorganisaatio tuollaisissa asioissa, niin meillä olisi valtavat reservit ihmishenkien pelastamista vaativiin tehtäviin sen sijasta, että nyt meillä on reservi tappamista varten.

        Millaista sotilaallista kriisinhallintaa suomessa juuri nyt tarvitaan? Tai mitä luulet, että tulevaisuudessa tarvitaan? Minä uskon ettei kansainväliset suhteet ja niiden kehityskaaret ole mitään salatiedettä tai peliä. Maailma on oppinut menneisyydestä. Esimerkiksi Venäjällä ei olisi mitään syytä hyökätä Suomeen, eikä tästä läheltä oikein muitakaan löydy, jotka sellaista saattaisivat tehdä. Rauhanturvaoperaatiot ovat pisara meressä.

        PV:n virka-apu ja tehtävät muualla kuin varuskunnissa on lähinnä huvittavaa. Heiltä saadaan apua lähinnä tilanteisiin, joissa tarvitaan miesjoukkoa esim ihmismuuriksi tai etsimään jotakuta eksynyttä. Mitään todella vaativia hommia, kuten pelastus- tai torjuntatehtäviä heille ei voi osoittaa, koska varusmiehiä ei voi päästää sellaisiin hommiin, joihin he eivät ole saaneet koulutusta.´

      • muumi
        res.alik kirjoitti:

        "Minä uskon ettei kansainväliset suhteet ja niiden kehityskaaret ole mitään salatiedettä tai peliä. Maailma on oppinut menneisyydestä. Esimerkiksi Venäjällä ei olisi mitään syytä hyökätä Suomeen, eikä tästä läheltä oikein muitakaan löydy, jotka sellaista saattaisivat tehdä"

        Höpö höpö. Kansainväliset suhteet on nimenomaan salatiedettä ja peliä. Sinä olet sinisilmäinen. Se vihollinen ei ole Venäjä vaan ne jotka rahoittavat sodat.

      • sco
        res.alik kirjoitti:

        Okei tarkennuksia.

        Katastrofiapu ja kriisihuolto.

        Sanotaan, että tulee kova myrsky ja tulva siihen päälle. Paljon materiaalia tuhoutuu ja ihmishenkiä on vaarassa. Tällä hetkellä meillä on palo- ja pelastuslaitos, jonka voimavarat on mitoitettu tiettyyn rajaan saakka ja koulutettu hyvin perusteellisesti. Tähän rinnalle voisimme ottaa käyttöön katastrofiapujoukot raivaamaan, korjaamaan, huolehtimaan aikaa ja miesvoimaa vaativista tehtävistä kun katastrofi iskee. Tällä tavalla palvelusvelvollisten koulutuksessa voitaisiin painottaa enemmän tähän hetkeen ja maailman tilanteeseen sopivia taitoja ja tietoja.

        Tarkoitan, että heille opetettaisiin nykyistä huomattavsti enemmän ihan käytännön taitoja ja tietoja sellaisissa asioista kuin ensiapu, elintarvikehuolto, pelastus- ja pelastautumistaidot, rakennustaito, koneiden yms. laitteiden korjaus ja yleiset kädentaidot sekä yhteiskunnalliseen järjestykseen liittyviä tietoja ja taitoja.

        Kun meillä olisi yhtä laaja koulutusorganisaatio tuollaisissa asioissa, niin meillä olisi valtavat reservit ihmishenkien pelastamista vaativiin tehtäviin sen sijasta, että nyt meillä on reservi tappamista varten.

        Millaista sotilaallista kriisinhallintaa suomessa juuri nyt tarvitaan? Tai mitä luulet, että tulevaisuudessa tarvitaan? Minä uskon ettei kansainväliset suhteet ja niiden kehityskaaret ole mitään salatiedettä tai peliä. Maailma on oppinut menneisyydestä. Esimerkiksi Venäjällä ei olisi mitään syytä hyökätä Suomeen, eikä tästä läheltä oikein muitakaan löydy, jotka sellaista saattaisivat tehdä. Rauhanturvaoperaatiot ovat pisara meressä.

        PV:n virka-apu ja tehtävät muualla kuin varuskunnissa on lähinnä huvittavaa. Heiltä saadaan apua lähinnä tilanteisiin, joissa tarvitaan miesjoukkoa esim ihmismuuriksi tai etsimään jotakuta eksynyttä. Mitään todella vaativia hommia, kuten pelastus- tai torjuntatehtäviä heille ei voi osoittaa, koska varusmiehiä ei voi päästää sellaisiin hommiin, joihin he eivät ole saaneet koulutusta.´

        Juuri tuollaiseen tehtävään voisi varusmiehiä pistääkin jos sellainen tulisi eteen. Vaikeat, koulutusta vaativat tehtävät tekee tietenkin pelastuslaitos. Kaikki eivät voi osata kaikkea. Pääosinhan tuollaiset miesvoimaa vaativat tehtävät eivät tarvitse mitään erikoista koulutusta, vain raakaa ruumillista työtä.
        Paremmat ensiaputaidot olisi kyllä ihan hyvä idea. Tosin se olisi hyvä idea missä tahansa organisaatiossa.

        Elintarvikehuolto, pelastustaidot, rakennustaito, koneiden korjaus, puusepäntyöt ja pitsin nypläys tuntuisi kyllä kaikkein järkevimmältä säilyttää ammattimiesten työnä.Tokihan pioneerien toimintaan kuuluu mm.siltojen rakentaminen, ja PV:llä on erikoismiehet koneiden korjaukseen, sekä suojelumiehet pelastustehtäviin. Mutta onko todellakin perusteltua opettaa noita asioita kovin suuressa mittakaavassa kaikille suomalaisille miehille? Tarviiko 300 000 miehen osata korjata puimuri, jakaa ruokaa, rakentaa talo ja vuolla puusta lusikka?

        Valtio ei ole ainoa asia mikä voi luoda sotilaallista uhkaa. Suomi on EU:ssa ja ehkä tulevaisuudessa myös NATO:ssa. Kaikkiin järjestöihin liittyminen tuo automaattisesti jonkun potentiaalisen vihollisen lisää. Myös sisäiset (rikollis)järjestöt saattavat kasvaa ja aiheuttaa sotilaalliseen toimintaan verrattavan konfliktin.
        Poliisi on riittänyt aivan hyvin toistaiseksi, mutta PV:lläkin olisi KOVA-yksikkö tälläiseen toimintaan sijoitettuna valmiusjoukkojen lisäksi.

        Ajatuksesi ovat hieman ristiriitaisia koska haluat varmuuden vuoksi kouluttaa katastrofijoukkoja, vaikka tällä hetkellä ei ole mitään katastrofia. Toisaalta et halua, että koulutetaan sotilaallisen toimintaan kykeneviä joukkoja, koska tällä hetkellä Suomessa ei tarvita sotilaallista kriisinhallintaa.

        Varusmiesten virka-apu on tosiaan ollut sitä mummojen etsimistä metsästä. Toisaalta eipä ole ollut tarvettakaan millekään muulle. Poliisi, pelastuslaitos ja rajavartiosto on kaikissa vaikeammissa tehtävissä selvinnyt itse.

        Niin, minä tosiaan puhun melko vapaasti assosioiden, koska on mielikuva täysin uudenlaisesta ja nykyisestä poikkeavasta puolustuslaitoksesta on hyvin vaikea muodostaa edes omaan päähän. Idea tasolla kuitenkin uskon, että olen pystynyt tyydyttävästi verbalisoimaan ajatukseni.

        sco: "Vaikeat, koulutusta vaativat tehtävät tekee tietenkin pelastuslaitos. Kaikki eivät voi osata kaikkea."

        Paitsi, jos koulutus suunnataan niihin tehtäviin. Yhden vuoden intensiivisellä koulutuksella kyllä saadaan aikaiseksi hieman perustasoa korkeampi taitotaso missä tahansa hommissa.

        sco: "Mutta onko todellakin perusteltua opettaa noita asioita kovin suuressa mittakaavassa kaikille suomalaisille miehille?"

        Onko samassa mittakaavassa nykyään perusteltua opettaa miehille aseiden purkamista ja kasaamista? Tai jonossa kävelyä?

        kakkien 300 000 ukkelin eitarvitse osata puimurin korjausta, eikä rakentaa taloa, vaan aivan kuten sotalaitoksessakin, eri joukko-osastot erikoistuvat erilaisiin tehtäviin.

        Luonnonkatastrofit voivat yllättää melkein milloin vaan ja mittakaava saattaa olla paikallisesta globaaliin. Se on paljon todennäköisempää kuin sota. Eikä sotaankaan valmistauduta silloin kun se on jo syttynyt.

    • Res.kers

      miksi kirjoittaa tälläistä puutaheinää???

      miksi kävit aukin jos kerta tuota mieltä olet???

      jos kerran löytyisi vapaaehtoisia inttiin ilman palveluspakkoa niin ne samat kaverit varmasti haluasivat yletä siellä esim upseereiksi!!!!
      ja nyt ne kaverit jo siellä on....kadettikouluun kukaan ei pakota!!!

      sota ei todennäköisesti ole uhkaamassa mutta suurempi todennäköisyys siihen jokatapuksessa olisi ilman puolustusvoimia. suomihan olisi vähän niinkuin "no mans land" ilman armeijaa!!!

      armeija on muutenkin hyödyksi kuin vain estämässä sotaa....aina kun jokunen eksyy tuonne pusikkoihin niin inttipojat siellä sitä etsivät. metsäpalot yms.

      johtajakoulutus siellä on samaa kuin johtajakoulutuskursseilla...vähän erilailla esitettynä mutta kuitenkin, joillekkin siittä on hyötyä loppuelämässä!!!

      lopuksi...jos kuitenkin olisit menny inttiin vaika se olisi ollut vapaaehtoista ja ilmeisesti olet johtajakoulutuksenkin käynyt niin samaa asiaa siellä skapparit ja alikessut ajavat...niin mikä sua nyt oikeesti mättää???

      Jos on paljon ympäripyöreitä puheita ja asiaa todella vähän on parempi olla hiljaa!!!

      • res.alik.

        Minä kävin armeijan tai toisin sanoen laivaston, siksi, että siitä oli minulle hyötyä muussa mielessä. Ei sotataitojen tai äkseerauksen alalla. AUKin käsin juuri sen johtajakoulutuksen vuoksi ja se oli hyödyllistä. Ei autuaaksi tekevää, vaan hyviä huomioita ja ajatuksia herättävä koulu.

        Sitten, minä en todellakaan ole puheissani lakkauttamassa puolustuslaitosta, vaan kyseenalaistan sen nykyiset painotukset.

        Minun mielestäni Suomella on ehdottomasti oltava puolustusvoimien kaltainen laitos, jolla on miesvoimaa ja kalustoa, mutta hieman erillainen painotus sen pääasiallisissa tehtävissä. Enemmän ihmishenkien turvaamiseen ja yhteiskunnan arkitoimivuuden edistämiseen keskittynyt laitos, jolla kuitenkin olisi myös aseellinen haaransa.

        Ja inttiin vapaaehtoisena menemisestä. Edelleen, minä olisin mennyt sínne vapaaehtoisena ja vielä aivan samoista syistä kuin menin nyt pakotettuna. Katsoin, että se antaa minulle sellaisia kokemuksia ja oppeja, mitä' enmistään muualta voisi saada. Upseerin ura olisi taantumista ja jämähtämistä niihin oppeihin. Minä haluan omalla jatkaa ja jatkankin korkeammalle yhteiskunnan hyötyasteikossa, ja näin olla parhaalla henkilökohtaisella tavalla hyödyksi tälle maalle.

        muutama kysymys kaikille:

        ONKO SUOMEN PUOLUSTUSVOIMAT TEIDÄN MIELESTÄNNE AJANMUKAINEN LAITOS NYKYÄÄN?

        VASTAAKO SUOMEN VALMIUSTASO TÄLLÄ HETKELLÄ NIITÄ REALISTISIA UHKIA, JOITA MEILLÄ ON?

        VOITAISIINKO YLEISESTÄ ASEVELVOLLISUUDESTA LUOPUA JA TILALLE OTTAA YHDISTETTY PALKKALAITOS JA VAPAAEHTOISUUTEEN PERUSTUVA PALVELUSMALLI?

        "ONKO SUOMEN PUOLUSTUSVOIMAT TEIDÄN MIELESTÄNNE AJANMUKAINEN LAITOS NYKYÄÄN?"

        Osin on, ja osin ei ole.

        "VASTAAKO SUOMEN VALMIUSTASO TÄLLÄ HETKELLÄ NIITÄ REALISTISIA UHKIA, JOITA MEILLÄ ON?"

        Vastaa. Valmiustaso on mielestäni liiankin suuri sitä epätodennäköistä uhkaa vastaan.

        "VOITAISIINKO YLEISESTÄ ASEVELVOLLISUUDESTA LUOPUA JA TILALLE OTTAA YHDISTETTY PALKKALAITOS JA VAPAAEHTOISUUTEEN PERUSTUVA PALVELUSMALLI?"

        Voisi. Tämä olisi mielestäni jopa erittäin hyvä systeemi.
        Säilyisi edes pieni reservin koulutustaso rajalla taistelemiseen ja toisaalta säilyisi myös ammattitaitoiset sotilaat nykyaikaiseen sodankäyntiin.

      • res.alik2

        Hyvä. Asiallisia vastauksia eikä mitään ismeihinsä takertuneen kessun tilitystä.

      • res.alik.
        sco kirjoitti:

        "ONKO SUOMEN PUOLUSTUSVOIMAT TEIDÄN MIELESTÄNNE AJANMUKAINEN LAITOS NYKYÄÄN?"

        Osin on, ja osin ei ole.

        "VASTAAKO SUOMEN VALMIUSTASO TÄLLÄ HETKELLÄ NIITÄ REALISTISIA UHKIA, JOITA MEILLÄ ON?"

        Vastaa. Valmiustaso on mielestäni liiankin suuri sitä epätodennäköistä uhkaa vastaan.

        "VOITAISIINKO YLEISESTÄ ASEVELVOLLISUUDESTA LUOPUA JA TILALLE OTTAA YHDISTETTY PALKKALAITOS JA VAPAAEHTOISUUTEEN PERUSTUVA PALVELUSMALLI?"

        Voisi. Tämä olisi mielestäni jopa erittäin hyvä systeemi.
        Säilyisi edes pieni reservin koulutustaso rajalla taistelemiseen ja toisaalta säilyisi myös ammattitaitoiset sotilaat nykyaikaiseen sodankäyntiin.

        VASTAAKO SUOMEN VALMIUSTASO TÄLLÄ HETKELLÄ NIITÄ REALISTISIA UHKIA, JOITA MEILLÄ ON?"

        Vastaa. Valmiustaso on mielestäni liiankin suuri sitä epätodennäköistä uhkaa vastaan.

        Tätähän minä tarkoitin taannoin. Liian suuri valmius epätodennäköistä uhkaa vastaan. Minkä helvetin takia?

        Eikö sitä laitosta voisi tosiaan hieman keventää, jotta sen toiminta olisi edes jollain tasolla jäkevää. En edelleenkään puhu sen lakkauttamisesta kokonaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7847
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      436
      2127
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      222
      2020
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1611
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1219
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1174
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1039
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      823
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      701
    10. Sofia matkii Martinaa

      Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      672
    Aihe