Itsellä jostain syystä on pakko oireita vain sillon kun on tressiä ym.
Mietin vaan onko kellään muulla samanlaista?
Pakko oireet vain kun on tressiä ym?
5
226
Vastaukset
- wredfjkjuhgfd
On mulla muutenkin, mutta stressi pahentaa oireilua huomattavasti. Kovassa stressissä pakko ajatukset saavuttavat minulla aivan uuden tason joka on murskaavan invalisoivaa usein.
Näin joskus leffan missä joku äijä käy hypnoosi terapiassa ja kun on päässyt sinne suvään rentoutumisen tilaan niin terapeutti kuolee sydän kohtaukseen. Tyyppi vaan hymyilee. Jätkä jäi sellaiseen tilaan että pystyy tekemään kaikkea normaalisti niinkuin ennenkin muttei koe stressiä tai murheita mistään vaikka mitä tapahtuisi. Olisi mahtavaa jos itselle kävisi samalla tavalla.- aösldkjf
Joo, sama juttu, stressitilanne yleensä pahentaa oireita, joskus stressaavassa tilanteessa pieni "suuttuminen" itselleen saattaa kuitenkin kyllä myös helpottaakin oireita, esim. tulee jokin työtehtävä joka on pakko saada nopeasti valmiiksi, niin sitä saattaa pystyä työntämään hetkeksi ne pakkoajatukset taka-alalle.
- alödsfjla
Joo, voi että kun tuollainen pilleri olisi olemassa, että vastaavan efektin saisi aikaan. Eli olisi muuten ihan normaali, mutta ahdistus ja pakko-oireet vain häviäisivät.
PSTD:ssä on kokeiltu hoitokeinona myös ekstaasia ja tällöin on saatu ainakin hetkellisesti se ahdistus poikki ja joillakin on ollut tästä myös pitkäaikaisempaa hyötyä. Mutta tämä on ollut täysin kokeellista tutkimusta.
- neurootikko..
Itse olen myön pakkoneurootikko ja väsyneenä ja tressin alla vaivaavat oireet pahemmin.
- Tiedetään
Todellakin. Aina kiireen ja stressin alla kaikki tarkistamiset ja ovien sulkemiset yms. voimistuvat ajatuksista teoiksi.
Saattaa olla, että ennen töihin lähtöä tarkistan kahvinkeittimen 5 kertaa, vaikka johto ei olisi edes seinässä. Joskus joudun kääntymään rappukäytävästä takaisin tsekkaamaan jonkun pesukoneen hanan.
Ja sitten voi mennä pitkäkin aika, ettei näin kovaa ahdistusta tule, vaan pääsen lähtemään / nukkumaan ilman mitään tarkistamisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 244402
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333503Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543394Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203328Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232920Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282670Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162350Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122341MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142165Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S331774