Ei kannata mennä missään tapauksessa Oulussa sellaiseen kampaamoon kun Tähtisilmä, joka sijaitsee rautatienkadulla. Mainostavat hiustenleikkuuta ilman ajanvarausta.
Ottavat asiakkaita enemmän kun olisi oikeasti aikaa, joten tekevät kauheen kiireellä ja hutaisten yhden asiakkaan ja vaikka sanoisi suoraan, ettei ole tyytyväinen leikkaukseen, kampaaja toteaa hänellä olevan kiire ja että ei ehdi enempää tekemään, koska aikataulut menevät sekaisin. Kuitenkin pitää täysi hinta maksaa vaikka kertoo ettei ole tyytyväinen. Tosi huonoa asiakaspalvelua ja suhtautuminen asiakkaisiin ylimielisesti, eikä kuuntele mitä asiakas oikeasti haluaa omille hiuksilleen.
Kyseisen kampaamon kampaaja pilasi hiukseni leikkaamalla ne ihan väärin eikä edes suostunut korjaamaan leikkausta vedoten kiireeseen ja että hius muka asettuisi kun sen pesee ja laittaa, näin ei kuitenkaan käynyt. Kampaaja ei myöskään käyttänyt mitään tuotteita esim. (edes vesisuihke,) suihkehoitoaine, hiuslakka yms, ei edes kysynyt haluanko lakkaa yms. Käytännössä vain leikkasi tökerösti hiukseni ja maksatti siitä vaikka kerroin hiuksen olevan ruma. Ystäväni hiukset samaisen paikan kampaaja myös pilasi leikkaamalla liikaa/väärin.
Eli ei kannata mennä kyseiseen paikkaan, jos haluaa hyvin leikatut/laitetut hiukset ja tasokasta asiakaspalvelua! Itseäni harmittaa, että menin kyseiseen kampaamoon ja hiukseni ovat sen verran pilalla, että kohtaa pitää mennä kuitenkin korjaamaan leikkaus jollekkin toiselle kampaajalle.
Kierrä kaukaa: Kampaamo Tähtisilmä Oulu
4
1119
Vastaukset
- Miesasiakas
Itse olen käynyt siellä vuoden aikana kolmisen kertaa ja hyvin ovat leikanneet. Yhden kerran leikkasivat kokonaan käsipelillä ja silloin en ollut oikein tyytyväinen hiusmalliin, mutta muilla kerroilla on kyllä tullut hyvät leikkaukset. On kysytty millainen tyyli pulisonkeihin ja millainen taakse, häivytys vaiko rajaus jne. Kysyivät myös haluanko geeliä tukkaan.
Ajanvarauksella olen mennyt ja siitä kadulta on aina löytynyt parkkipaikkakin, koska on pitkä katu. Aion mennä uudestaankin, koska paikka on lähinnä ja hinta opiskelijalle kohtuullinen. - Hiusmamma
Minä myös käyn Kampaamo Tähtisilmässä eikä ole ollut mitään valittamista. Mukavia jutellen hiukset on leikattu aina ihan ok. Ihan ystävällistä on ollut palvelukin. Olen tosin aina varannut ajan, ehkä siksi ei ole heillä ollut kiire vaan koko aika on käytetty mallin leikkaukseen. Hinta on myös edullinen. Harmi vaan että aloittajalla on tuollainen kokemus, ei ihme jos suututtaa.
- epra
Kyllä ne kasvaa, ole huoleti! Et kysynyt ko. paikasta peruukkeja?
- ..........
Surkea paikka kyllä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2251598- 371459
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊631299Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!741290- 781214
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?761199Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031173- 541008
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans181002Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per181894