Valoravinto - elä syömättä
Australialainen henkinen opettaja, Jasmuheen, on kirjoittanut kirjan ”Pranic Nourishment”. Se kertoo siitä kuinka hän suoritti vuonna 1993 vahvan henkisen vihkimysprosessin. Sen seurauksena hänen kehonsa mekanismit muuttuivat niin, että hän ei enää tarvinnut fyysistä ravintoa, vaan hän saa kaiken ravintonsa ja vitamiinit Valosta eli ihmissilmälle näkymättömästä maailmasta. Hän on ollut siis syömättä 12 vuotta.
Hänen kirjansa innoittamana monet muutkin henkisen polun kulkijat ovat innostuneet kokeilemaan samaa. Jotkut harvat ovat onnistuneet, mutta kokeilijoista suurin osa on jälleen aloittanut syömisen.
Valoravinto tuntuu olevan marginaali-ilmiö, joka ei ole tarkoitettu kaikille. Se on valinta, joka vaatii taakseen pitkän henkisen elämän. Mutta jo se, että on ylipäätään mahdollista elää ilman kiinteää ravintoa, on jo suuremman luokan ihme. Siinä mennään alueelle, jossa ihmisen rationaalisella mielellä ei ole enää käyttöä. Siinä pitää olla usko, joka on ihmisjärkeä vahvempi.
Saksassa on tällä hetkellä arvioitu olevan useita satoja ihmisiä, jotka elävät valoravinnolla ja koko maailmassa jopa tuhansia. Ei ole mitenkään yllättävää etteivät he halua pitää valinnastaan meteliä. Mutta on muutamia rohkeita, jotka uskaltavat kertoa tästä mullistavasta asiasta.
Henkisistä asioista kirjoittava Minä Olen -lehti julkaisi hänestä artikkelin numerossa 6/2004. Michael Werner jätti normaalin ravinnon ja siirtyi valoravintoon. Ennen siirtymistään hänellä oli ylipainoa 20 kiloa, selkäkipuja, eturauhassyöpä, verenpaineongelmia, ynnä muita sairauksia. Nyt hän on ollut ilman kiinteää ravintoa jo yli neljä vuotta. Mielenkiintoinen tieto on se, ettei hänellä ole enää mitään noista sairauksista.
Luonnostaan skeptinen ihminen miettii tietysti, miksei näitä valoravinnolla eläviä ihmisiä ole laitettu kokeisiin ja todistettu, että he olisivat esimerkiksi huijareita. Toisaalta, ihminen joka ei usko ihmeisiin, ei myöskään uskoisi, vaikka valoravinnolla eläminen todistettaisiin tieteellisestikin mahdolliseksi.
Kyseinen Michael Werner on tieteellisesti tutkittu erään sveitsiläisen yliopiston toimesta. Tulokset hämmensivät tiedepiirejä niin, ettei niitä ole uskallettu vielä julkaista missään arvostetummassa tiedejulkaisussa. Myös Werner on kirjoittanut kokemuksistaan kirjan.
Olen huomannut saman ilmiön: Kun olen ollut keskittynyt työhöni, niin voi mennä useita päiviä, etten syö mitään - elän kahvia juomalla!!!
Lisää tietoa ja artikkeleita löydät hakusanoilla valoravinto sekä Michael Werner

Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuo oli kyllä parasta pitkään aikaan, saatiin todella makoisat naurut.
kiitos.
Valoravinto siis tekee ihmiset hyvin iloisiksi ja nauravaisiksi!
Ja se on täyttävää.
http://hs10.snstatic.fi/webkuva/sarjis/560/1349779473185?ts=680
Ahmin tänään aurinkoa 4 tuntia, kyllä on masu täynnä.
Hyvä, että löytyy ennakkoluulottomia kokeilijoita.
Kerro meille miten kauan tuo 4 tunnin valon ahminta piti nälän loitolla vai ylensöitkö aurinkoa ja jouduit sitten oksentamaan valoa?
--Kerro meille miten kauan tuo 4 tunnin valon ahminta piti nälän loitolla--
No ei se kyllä kauaa pitänyt nälkää loitolla, jo tunnin päästä jouduin syömään broilerin.
Söitkö ihan elävän broilerin höyhenineen päivineen, vai osaatko höyhentää ja suolistaa sen ensin?
No miltäs kuollut broileri maistui?
Pysyikö nälkä loitolla yli tunnin, vai menitkö ahmimaan lisää aurinkoa tai broileria?
P.S. Yksi kalkkuna pitää nälän loitolla useita päiviä.
--Söitkö ihan elävän broilerin höyhenineen päivineen, vai osaatko höyhentää ja suolistaa sen ensin?
No miltäs kuollut broileri maistui?
Pysyikö nälkä loitolla yli tunnin, vai menitkö ahmimaan lisää aurinkoa tai broileria?--
Ei se siellä kaupan grillissä kovin elävältä näyttänyt, hyvää oli ja nälkäkään ei ole yllättänyt.
Eikö nälkä yllättänyt?
Miksi sitten söit sen broilerin?
Taidat olla tunteeseen syöjä eli jos on vihainen, rakastunut, veettää jne. niin syöt, että tulisit paremmalle tuulelle!
Olet varmaan aika läski, kun aina syöt tunnehäiriöihisi.