Kaukana ei ole ajatus, että Ilmavoimat on kääntynyt Spede Show'n kuuluisan Selitystoimisto Kekki, Förklaringsbyrå Käcken puoleen.
Vähälle huomiolle on jäänyt se, että ilmatilanloukkausten kellonajat ovat pompahdelleet sinne ja tänne, kun verrataan sitä, mitä Puolustusministeriön viestintä kertoi ensin siihen, mitä Rajavartiolaitoksen tutkinta myöhemmin.
Mutta se on pientä kokonaiskomiikan rinnalla.
Oletetaan, ettei ole savua ilman tulta, ja että Savon Sanomien uutinen pitää pääpiirteissään paikkaansa, sisälsihän se Jäämerenkin mukaan salaista tietoa, ei siis keksittyä tietoa.
Tämä on arvaukseni. Näinkö se kävi:
Lentoaseman hyväsydäminen vääpeli myönsi raskaan sotaharjoituksen jälkeen saldovapaita hiukan hölläkätisesti. Päivystyskoppi oli tyhjä, mutta tutkat pyörivät.
Tuli yksi lievä, rutiininomainen ilmatilan loukkaus, ei aihetta huoleen.
Tuli toinen, jossa naapuri lensi 28 kilometriä Suomen ilmatilassa.
Tuli huono omatunto.
Nyt vääpeli soitti jokaiselta isolta työpaikalta tutulle ttt-läiselle (tarvittaessa töihin tulevat), että sopisiko tulla töihin.
Pian kolmas kone lähestyi Suomen ilmatilaa. Nuori ja innokas ttt-läinen ampaisi taivaalle, unohti nopeusrajoitukset ja rikkoi äänivallin matkalla keikalle, joka osoittautui turhaksi.
Paukahdus kuului kauas.
Jyrki Katainen kuuli sen, piti suoritusta fantastisena ja innostui, helposti innostuvainen kun on, antamaan lausunnon Hornetista, joka ehti naapurin siivelle "alta aikayksikön".
Sen pituinen se.
Ja nyt kohti uusia seikkailuja.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin se tais suunnilleen mennä :D
Suomen hallitus on yhtä Spede Showta. Harmi, että se tulee niin tolkuttoman kalliiksi Suomen kansalle.
"Kaukana ei ole ajatus, että Ilmavoimat on kääntynyt Spede Show'n kuuluisan Selitystoimisto Kekki, Förklaringsbyrå Käcken puoleen."
Kaukana ei myöskään ole ajatus, että Vanhanenkin olisi taannoin käyttänyt selitystoimiston palveluja.
Vanhanen oli ilmavoimien lentäjä.
Everti arvoltaan.
Ihan Kummelimeininkiä! :D
http://www.youtube.com/watch?v=1mVnDuLM9Do&feature=kp