tunnetiloja, sillä tiedänhän hänen olevan tunneihminen. Siinä kohtaa, kun häneltä saamani tunne on lähinnä kylmyyttä, epäluuloa ja torjuntaa, vetäydyn kauemmas. Vaikka tiedän, vaikka vaistoan ja tunnen hänen epävarmuutensa ja hermoilunsa, en pysty parempaan. Hän saa minut hermostuneeksi ja epävarmaksi, ja koska muutenkin olen surumielisyyteen ja ahdistuneisuuteen taipuvainen, en kestä hänen vihamielisyyttään. Pysyköön siellä, missä voi elää sovussa itsensä ja muiden kanssa. Vakaa kontrolli on turvallinen viitekehys sekä hänen että minun lepattelevaisuudelle.
Ymmärrän kyllä ristiriitaisuutta
ja vaihtuvia
6297
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Näinpä..
Olisko sille jokin syy et saat kylmyyttä, epäluuloa ja torjuntaa?? Mietipä oikein kunnolla.
On hänellä varmasti syynsä, en vain tiedä enkä tule koskaan tietämään. Olisin niin halunnut tuntea hänet ja olla lähellä mutta en osannut rakentaa yhteyttä. Lannistuin kylmyytensä edessä.
Kerroitko tunteesi, jottei hänen tarvinnut olla epävarma?
Itselle on ainakin käynyt niin, että tilanteet/ paikka jossa tavataan aiheuttaa minussa tuollaista käyttäytymistä. Toisaalta suuret tunteet. Ei sitten tiedä miten päin pitäisi olla. Se sitten aiheuttaa turhautumista myös täällä päässä, eikä se suinkaan johdu tästä henkilöstä. Kokoajan olen itselleni todennut, pakko olisi tavata jossain muualla. Sitten ei kuitenkaan rohkeus riittänyt ottamaan suoraan kontaktia henkilökohtaisesti....ja kun hänen tunteistaan en millään saanut selvyyttä. En mitään konkreettista, että olisi ihan OIKEASTI kiinnostunut.Yritin vimmatusti lukea käyttäytymisestä jotain vinkkiä. Hänellä sen sijaan on tunteistani ihan suorastaan mustaa valkoisella.
Jos ap tuo olisi minulle (eräältä kuka voisi tulla tuosta mieleen), toteasin vain, ettet olisi saanut ottaa henkilökohtaisesti "torjuuntaani", ts. epävarmuuttani ja hermostuneisuuttani. Paikka vaan missä nähdään ei ole omalta puoleltani otollinen oikein minkäänlaiselle lähestymiselle kenekään suhteen (tällainen kompleksi mulla nyt vaan on), liikaa silmäpareja joka puolella. Ja siitä otan painetta. Ahdistavaa. Ja sit on niitä "alueita" ja "paikkoja", mihin en vaan pysty tulla. Eli jotain neurooseja multakin löytyy. Ne tietyt tilanteet ovat aikanaa vaan saaneet aikaan niin paljon ikäviä fiiliksiä ja turhautuneisuutta, että tiettyjä tilanteita "pelkään" ja vieroksun edelleen.
Kyllähän sulla kai mun nro on jos haluaisit soittaa. Mulla on ainakin sun nro ajalta kauan aikaa sitten.
Rehellisyyden nimissä ei mul mitään erityisempää kiinnostusta ole sua kohtaan virinnyt sillä tavalla ainakaan vielä (ei mahdoton ajatus ettenkö joskus jotain voisi tulla tuntemaan), mut haluaisin murtautua ulos tästä kuorestani, ja miten.? Itseasiassa, jos olet kuka voisit olla, en ole ajatellut sunkaan kiinnostukseksi mitään sen kummempaa. Vain vanhaa kaveruutta (joten siitä päätellen en ajattele, et tuo aloitus olisi itselleni). Tunnen, että sun puoleen kääntyminen vois silti olla askel - kohti suurta tuntematonta, mikä lähtökohtaisesti pelottaa. Mut luulen et sun seurassasi ei tarvitsis pelätä. Luontevaa vaan voisi olla kääntyä sun puoleen. Lähtökohtaisesti ihmisenä ihmiselle - sellaista olotilaa tässä lähinnä kaipaisin.
Kyllä minä olen nähnyt miten olet katsonut minua. Jotain tuskaa (johtuen tilanteesta ja kaikesta) näen silmissäsi. Viimekerralla piti poistua vaan, kun teki niin kipeetä. Just se, että tajuat. Luulen niin, kaiken. Ja näytät sen. Niitä harvoja olet! Ja itkuhan siinä tuli heti kun pääsi ylimääräisten silmäparien ulottumattomiin.