Viime tiistaina pysähdyin malmilla punaisiin
valoihin,niin takanani ajava maansiirtokuormuri
vilkutteli valoja minulle,koska hänen mielestään
minun olisi näköjään pitänyt ajaa punaisia päin.
Taisi olla sama maansiirtokuski joka neljä vuotta
sitten ajoi itäkeskuksessa suojatien eteen pysähtyneen maasturin päälle sillä seurauksella,
että maasturi lensi suojatietä ylittävän naisen
päälle,joka kaiken lisäksi työnsi lastenvaunuja,
sillä seurauksella että molemmat kuolivat.
Onneksi ei sentään törmännyt minuun,vaikka malmin
sairaalaan olinkin viemässä potilasta.
Tuntuu olevan melkoisia tappajia nämä äijät,
koska edellisenä päivänä oli lehtitietojen mukaan
pähkinärinteessä kuormuri täräyttänyt suojatien
eteen pysähtyneeseen henkilöautoon niin,että
suojatietä ylittänyt vanhus oli saanut luunmurtumia. Kukahan opettaisi näille hirviöille
kaupunki ajoa ?

Vastaukset 1
Vanhimmat
niinkin että niissä on jarrut epäkunnossa ja kukaan ei viitsi niitä korjata