Mitä pitäisi tehdä, jos on ihastunut kaverinsa siskoon?

Noniin, eli mitä oikein pitäisi tehdä, jos on ihastunut hyvän kaverinsa siskoon? Olen jo jonkin aikaa ollut ihastunut häneen ja epäilen, että myös hän on ihastunut minuun. Hän katselee minua, kun olen hänen lähellänsä ja katselen häntä aina takaisin. Eräänä päivänä hän oli myös omien kavereidensa kanssa samassa paikassa, kuin minä ja minun kaverini. Siellä hän katseli minua ja, heti kun laitoin takkia päälle, niin hän kyseli minulta, että minne olen menossa? Hänen vieressään istui hänen koululaisia, muutama heistä oli tyttöjä ja muutama poikia. Hän ei edes katsonut hänen koulustaan oleviin poikiin päin, vaan räpläsi puhelintansa. Kun tulin itse käymään sisällä, niin huomio kiinnittyi minuun ja puhelin jäi toiseksi.Aluksi hän katseli minua puhelimen takaa ja sitten laittoi puhelimen kokonaan pois. Sitten kun laitoin takkia päälle, niin hän kysyi heti minulta, että minne olen menossa. Hän tuntui siis kiinnittävän huomionsa lähinnä minuun. Myös viime uutenavuotena olin kaverilla, niin hänen siskonsa tuli alakertaan ja tuli suoraan sinne, missä olin. Hän katsoi minua niin, että olisin voinut vaikka vannoa, että hän olisi toivottanut hyvät uudet vuodet ja ehkä suudellut minua. Olin kuitenkin silloin jo varattu ja tyttöystäväni istui vieressäni sillä hetkellä, niin tilanne ei edennyt mihinkään, mutta nyt olen sinkku. Onko hän siis edes mahdollisesti ihastunut minuun ja jos on, niin miten tässä tilanteessa pitäisi toimia? Tilanne on jo muutenkin vähän vaikea, koska hän on sentään kaverini sisko. Hyvät neuvot muilta, naisilta, että miehiltä olisi mukavaa kuultavaa, koska en tiedä oikein miten tässä nyt pitäisi toimia
52330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mitä sitten vaikka on kaverin sisko? Ei sisko ole veljensä omaisuutta enkä muutenkaan ymmärrä näitä "sääntöjä" keneen saa koskea ja kehen ei (varatut eri asia). Tunteille ei voi mitään. Itse olen monia monia kertoja saanut kärsiä ja menettänyt hermoni siksi, ettei mies kerro tunteistaan...Joten miten sen teetkin, niin tee! Tietysti, olisiko mahdollisesti tulossa jotain kekkereitä missä tämä tyttö olisi? Siellähän voisit hänen eleistään nähdä, onko hän edelleen kiinnostunut. Tekstisi perusteella tyttö on ollut ainakin tykästynyt sinuun..

Äänestä
  • Voisin tietysti pyytää häntä ulos, mutta sitä harkitessa mieleen tulee ainakin tuhat klassista "mitä jos" skenaariota. Miten sen sitten teen? Pyytäisin häntä ulos mieluiten livenä, mutta en juurikaan ole ikinä hänen kanssaan kahden kesken missään, koska olen aina kaveri kanssa samassa paikassa, kun hän ja enkä ole kuitenkaan mikään itsevarmin ihminen maailmassa. Eniten ehkä pelkään sitä, että jos olen tulkinnut hänen tunteensa väärin ja kysyn häntä ulos, niin hän vain ihmettelee tapahtunutta ja mainitsee siitä veljelleen. Tällöin vain häviäisin. Jos kyseinen henkilö ei olisi kaverini sisko, niin minulla ei periaatteessa olisi hävittävää, kuitenkin tässä tapauksessa voi myös pahimmillaan hävitä paljon. Kertomastani tapauksesta ei ole kuitenkaan kauaa aikaa (muutama päivä), niin jos hänellä on todella tunteita minua kohtaan, niin on luultavasti vieläkin. Toisaalta taas, jonkun on pakko tehdä aloite ja jos kyseinen henkilökään ei sitä uskalla tehdä, niin olemme vain molemmat hiljaa tunteistamme ja häviämme molemmat. Kannattaisiko minun siis tehdä aloite? Olen myös kuullut ( ja mainitsit siitä), että naiset odottavat usein, että mies tekee aloitteen. Pitääkö tämä mielestäsi paikkansa?

    Äänestä

  • mitä tehdä? kirjoitti:

    Voisin tietysti pyytää häntä ulos, mutta sitä harkitessa mieleen tulee ainakin tuhat klassista "mitä jos" skenaariota. Miten sen sitten teen? Pyytäisin häntä ulos mieluiten livenä, mutta en juurikaan ole ikinä hänen kanssaan kahden kesken missään, koska olen aina kaveri kanssa samassa paikassa, kun hän ja enkä ole kuitenkaan mikään itsevarmin ihminen maailmassa. Eniten ehkä pelkään sitä, että jos olen tulkinnut hänen tunteensa väärin ja kysyn häntä ulos, niin hän vain ihmettelee tapahtunutta ja mainitsee siitä veljelleen. Tällöin vain häviäisin. Jos kyseinen henkilö ei olisi kaverini sisko, niin minulla ei periaatteessa olisi hävittävää, kuitenkin tässä tapauksessa voi myös pahimmillaan hävitä paljon. Kertomastani tapauksesta ei ole kuitenkaan kauaa aikaa (muutama päivä), niin jos hänellä on todella tunteita minua kohtaan, niin on luultavasti vieläkin. Toisaalta taas, jonkun on pakko tehdä aloite ja jos kyseinen henkilökään ei sitä uskalla tehdä, niin olemme vain molemmat hiljaa tunteistamme ja häviämme molemmat. Kannattaisiko minun siis tehdä aloite? Olen myös kuullut ( ja mainitsit siitä), että naiset odottavat usein, että mies tekee aloitteen. Pitääkö tämä mielestäsi paikkansa?

    Voisitko kenties laittaa hänelle viestin, ihan puhelimitse, facebookissa tmv? Facebookhan on aika helppo reitti olla yhteydessä. Voisit aluksi kysellä kuulumisia tmv ehkä..? Noh, kaikki naiset ovat erilaisia mutta jos ajattelen itseäni ja monia ystäviäni niin kyllä, haluamme että mies tekee jotakin asian eteen jos on kiinnostunut. Näyttää kiinnostuksensa. Niin kyllä sinun minun mielestäni pitää tehdä jotain. Kuten sanoit, jos olette molemmat hieman ujoja. Ehkä tämä tyttö odottaa todella paljon että sinä rohkaistuisit yhteyttä ottamaan. Ja jos kaikki menisikin läskiksi ja yyttö veljelleen asiasta sanoisi, nii so what, kai sinä kaverisi naljailut tmv kestäisit. Ainakin saisit tietää haluaako tyttö jotain kanssasi. Ei voi voittaa jos ei pelaa. Vaikka joskus pelissä häviääkin. Mutta jos asiat sujuu, niin etene rauhallisesti. Jos ymmärsin oikein, olet vasta eronnut..ettei tyttö luule olevansa laadtari sinulle. Hitaasti, ei hyökkäävästi, mutta kuitenkin niin että osoitat olevasi kiinnostunut.

    Äänestä

  • Annamennä!! kirjoitti:

    Olen eronnut onneksi jo puoli vuotta sitten, niin laastari-luuloa ei pitäisi varmaankaan esiintyä. Olen myös miettinyt sitä, että ehkä kyseinen henkilö saattaa ajatella samalla tavalla, kun minä ja ei välttämättä itsekkään tiedä miten toimia, koska olen hänen veljensä kaveri. Asiaa voisi helppottaa myös Se, että kaverini tietää sen, että en hae lyhyttä suhdetta vaan pitkää, tällöin voisi tietysti olla, että kaveristani olisi alkukankeuden jälkeen jopa helpottavaa tuntea henkilö, joka seurustelee siskonsa kanssa. Varsinkin kun hän tietää, että haen pitkää suhdetta.

    Äänestä

  • Annamennä!! kirjoitti:

    Voisitko kenties laittaa hänelle viestin, ihan puhelimitse, facebookissa tmv? Facebookhan on aika helppo reitti olla yhteydessä. Voisit aluksi kysellä kuulumisia tmv ehkä..? Noh, kaikki naiset ovat erilaisia mutta jos ajattelen itseäni ja monia ystäviäni niin kyllä, haluamme että mies tekee jotakin asian eteen jos on kiinnostunut. Näyttää kiinnostuksensa. Niin kyllä sinun minun mielestäni pitää tehdä jotain. Kuten sanoit, jos olette molemmat hieman ujoja. Ehkä tämä tyttö odottaa todella paljon että sinä rohkaistuisit yhteyttä ottamaan. Ja jos kaikki menisikin läskiksi ja yyttö veljelleen asiasta sanoisi, nii so what, kai sinä kaverisi naljailut tmv kestäisit. Ainakin saisit tietää haluaako tyttö jotain kanssasi. Ei voi voittaa jos ei pelaa. Vaikka joskus pelissä häviääkin. Mutta jos asiat sujuu, niin etene rauhallisesti. Jos ymmärsin oikein, olet vasta eronnut..ettei tyttö luule olevansa laadtari sinulle. Hitaasti, ei hyökkäävästi, mutta kuitenkin niin että osoitat olevasi kiinnostunut.

    Kiitos neuvoista ja mielipiteestä asiaan. On mukava kuulla mitä joku toinen on tilanteesta mieltä. Ja kuten sanoit, niin jos vain odotan niin voi hyvinkin olla ettei asia etene mihinkään. Vähintään haluan, että kyseinen henkilö tietää tunteistani häntä kohtaan, niin sitten hän voi miettiä asiaa omalta taholtaan. Mutta kiitos paljon mielipiteestäsi Se merkitsee minulle paljon. Kiitos ja hyvää kesää

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mitä tehdä? kirjoitti:

Noniin, eli mitä oikein pitäisi tehdä, jos on ihastunut hyvän kaverinsa siskoon? Olen jo jonkin aikaa ollut ihastunut häneen ja epäilen, että myös hän on ihastunut minuun. Hän katselee minua, kun olen hänen lähellänsä ja katselen häntä aina takaisin. Eräänä päivänä hän oli myös omien kavereidensa kanssa samassa paikassa, kuin minä ja minun kaverini. Siellä hän katseli minua ja, heti kun laitoin takkia päälle, niin hän kyseli minulta, että minne olen menossa? Hänen vieressään istui hänen koululaisia, muutama heistä oli tyttöjä ja muutama poikia. Hän ei edes katsonut hänen koulustaan oleviin poikiin päin, vaan räpläsi puhelintansa. Kun tulin itse käymään sisällä, niin huomio kiinnittyi minuun ja puhelin jäi toiseksi.Aluksi hän katseli minua puhelimen takaa ja sitten laittoi puhelimen kokonaan pois. Sitten kun laitoin takkia päälle, niin hän kysyi heti minulta, että minne olen menossa. Hän tuntui siis kiinnittävän huomionsa lähinnä minuun. Myös viime uutenavuotena olin kaverilla, niin hänen siskonsa tuli alakertaan ja tuli suoraan sinne, missä olin. Hän katsoi minua niin, että olisin voinut vaikka vannoa, että hän olisi toivottanut hyvät uudet vuodet ja ehkä suudellut minua. Olin kuitenkin silloin jo varattu ja tyttöystäväni istui vieressäni sillä hetkellä, niin tilanne ei edennyt mihinkään, mutta nyt olen sinkku. Onko hän siis edes mahdollisesti ihastunut minuun ja jos on, niin miten tässä tilanteessa pitäisi toimia? Tilanne on jo muutenkin vähän vaikea, koska hän on sentään kaverini sisko. Hyvät neuvot muilta, naisilta, että miehiltä olisi mukavaa kuultavaa, koska en tiedä oikein miten tässä nyt pitäisi toimia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu