Lähdin jokin aika sitten toista kymmentä vuotta kestäneestä suhteesta koska tunsin, että minut oli jätetty jo kauan sitten, eikä minulla ollut ihmisarvoa. Oli vain hän ja kaiken olisi pitänyt pyöriä hänen ympärillään. Mikään mitä tein, ei ollut minkään arvoista tai, jos yritin puhua ei kukaan kuullut.
Löysin vahingossa jonkun jota kiinnosti tekemiseni ja puheeni. Olin varmasti aika altis houkutukselle vaikken tietoisesti mitään etsinytkään. Päädyin muuttamaan pois kodistani.
Nyt, vaikka olen uudessa suhteessa, tunnen mahdollisesti vielä suutempaa yksinäisyyttä kuin aijemin. Kaikki ystäväni entisestä elämästäni ovat tavalla tai toiselle exän ystäviä. Kukaan heistä ei enää ole tekemisissä kanssani. Asun pienellä paikkakunnalla jossa kaikki tuntevat toisensa, enkä edes tiedä kenelle voisin uuden mieheni esitellä. Enkä lasten takia voi muuallekaan muuttaa. Monesti mietin onko tämä uusi luonani vain siksi ettei minulla ole ketään muuta.
Tunnen että teen väärin hänellekin.
Ahdistaa kulkea tässä kylässä. Tuntuu kuin kaikki olisivat hylänneet minut. Tai niinhän ne oikeastaan ovatkin. Minulla ei ole ketään kenelle puhuisin. Ulkona en voi käydä koska joka paikassa on exän ystäviä ja hänestä on tullut kylän tavoitelluin poikamies. Minua ahdistaa ajatus hänen uusistaan ja oikeastaan kaikki mitä hän tekee. Takaisin paluu ei tule kyseeseen, enkä toisaalta kadu edes eroa. Olen vaan niin yksin.
Löysin vahingossa jonkun jota kiinnosti tekemiseni ja puheeni. Olin varmasti aika altis houkutukselle vaikken tietoisesti mitään etsinytkään. Päädyin muuttamaan pois kodistani.
Nyt, vaikka olen uudessa suhteessa, tunnen mahdollisesti vielä suutempaa yksinäisyyttä kuin aijemin. Kaikki ystäväni entisestä elämästäni ovat tavalla tai toiselle exän ystäviä. Kukaan heistä ei enää ole tekemisissä kanssani. Asun pienellä paikkakunnalla jossa kaikki tuntevat toisensa, enkä edes tiedä kenelle voisin uuden mieheni esitellä. Enkä lasten takia voi muuallekaan muuttaa. Monesti mietin onko tämä uusi luonani vain siksi ettei minulla ole ketään muuta.
Tunnen että teen väärin hänellekin.
Ahdistaa kulkea tässä kylässä. Tuntuu kuin kaikki olisivat hylänneet minut. Tai niinhän ne oikeastaan ovatkin. Minulla ei ole ketään kenelle puhuisin. Ulkona en voi käydä koska joka paikassa on exän ystäviä ja hänestä on tullut kylän tavoitelluin poikamies. Minua ahdistaa ajatus hänen uusistaan ja oikeastaan kaikki mitä hän tekee. Takaisin paluu ei tule kyseeseen, enkä toisaalta kadu edes eroa. Olen vaan niin yksin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.