Pankkivertailuja?

Niin, löytyykö minkäänlaisia? Taloussanomilla on jonkinlaisia aina silloin tällöin, mutta entä muita...
5135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kai niitä löytyy, mutta loppujenlopuksi niiden hyöty on vähintäänkin kyseenalainen - ellet satu olemaan juuri vertailulaskelman pertti perusinsinöörin mallinen asiakas. Yksikin pokkeama palvelujen tarpeessa, tai hieman eri lailla sujuneet lainaneuvottelut, ja koko laskelma on pielessä.

Äänestä
  • "Yksikin pokkeama palvelujen tarpeessa, tai hieman eri lailla sujuneet lainaneuvottelut, ja koko laskelma on pielessä. "

    Totta. Pankkeja kannattaa kuitenkin itse vertailla ja – jos on siinä asemassa – kilpailuttaa. Vuosittainen säästö voi olla tuhansia euroja. Itse tosin säästin vain 5 euroa kuukaudessa, mutta vuodessa silläkin saa monta hyvää ravintola-ateriaa.

    Sähköä kannattaa myös aina kilpailuttaa, koska se on niin helppoa. Pienessä kerrostaloasunnossa säästö ei suuri, mutta saa kuitenkin hyvän tuntipalkan näkemälleen "vaivalle". Olen ollut niin urpo, että vaihdoin sähköntoimittajaa ensimmäisen kerran vasta toissa vuonna.

    Äänestä

ei pankkivertailulla ole mitään merkitystä.

Suomessa on pankeissa valalla, että jos on paljon... SIIS oikeesti paljon rahaa, niin pankkiasiat ei maksa mitään, ja jos on PA, niin sitten maksat todella paljon.

Toissalta asiathan niin, että jos on paljon velkaa tai säätöjä, niin ei sllä vajaan 10e palvelumaksulla on mitään merkitystä kaikessa... joten sama veikkei sitä maksakaan.... ja jos elät suunnilleen kädestä suuhun, niin pankki vie loputkin.

Ja tuo mitä on todella paljon. esim. OP lupaa maksualet yli 5000e säännölliselle asioinnille. Ei ainakaan 6000e kohdalla saa vielä kuin n. puolet pois, mutta 20 000e kohdalla saa jo kaiken pois.

Asiakkaan onturha vertailla mitään, kyllä pankki asiakkaat rankkaa

Äänestä

Tuolla jonkinlaista vertailua; http://www.pankkiasiat.fi/pankkihinnastot

Pankeilla on niin erilaiset menetelmät hinnoitteluun että vaikeeta saada mitään selvää. Varmaan ihan tarkoituksella...

Äänestä
  • En mää tosta mitään tajua. Mitä tuossa niinku pitää tehdä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


blaahabbaaallaaa kirjoitti:

Niin, löytyykö minkäänlaisia? Taloussanomilla on jonkinlaisia aina silloin tällöin, mutta entä muita...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu