Nalle, jolta puuttuu toinen nappisilmä. Anteeksi siitä. Olisinpa kokonainen... En pysty uskomaan, että tuntisit jotain.
Olen vähän rikki
uneni kaunein
19885
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
tunnenhan minä..usko .
kenenkään tunteita vaan arvosta sitä jos joku tuntee jotakin sinua kohtaan.
Itse omista tunteistaan ja ole vain hänelle omien tunteidesi mukainen ihminen.
täysin ehjä olisi, ehkä ei se kaunein unesikaan mutta vajavaisenakin voi aina olla hyvä toiselle. se ehjää parhaiten, varmaan molempia.
Kaikkine vajavaisuuksineen, eiköhän se riitä jokaiselle.
Voisitko Aloittaja etsiä sen toisen nappisilmän?
Sekä sinulle että sille toiselle se olisi eheäpi olotila.
Jos käyttäisit energiasi siihen etkä suremiseen.
Useimmat ihmiset kokevat rikkinäisyyttä itsessään jossakin elämänvaiheessa tai joku läheinen kokee, jolloin se vaikuttaa myös omaan elämään. Suomessa tehdään kaksi itsemurhaa päivässä. Tilanteesi ei ole siis harvinainen. Ja todistettavasti rikkinäisyydestä voi edetä eheytymiseen. Se vaatii aktiivista omaa tekemistä oman hyvinvoinnin eteen. Kaikista tärkeintä minusta on hyvinvoinnin kannalta, että ihminen vilpittömästi rakastaa itseään.
Aloittaja, rakasta vilpittömästi itseäsi!
En ole aloittaja, mutta halusin kommentoida tuota suremista. Suremalla käsitellään siirtymävaihetta vanhasta uuteen. Se on tervettä ja hyvä kokea ajallaan. Muutoin se tulee koettua myöhemmin tai sairastuttaa ihmisen. Se että tunnistaa surun itsessään on nimenomaan itsensä rakastamista ja kunnioittamista. Aktiivista tekemistä hyvinvoinnin eteen, surra ajallaan ja sitten siirtyä eteenpäin. Me ollaan kaikki erilaisissa tilanteissa ja jokaisen käsittelynopeus on erilainen. Toki suruun ei kannata jäädä jumiin, siinä oletkin oikeassa. Eheytyä voi aina.
Olen samaa mieltä, Tigermilk.
Tulkitsin Aloittajan tilanteen vakavammaksi kuin vain jonkin aikaa kestäväksi suruksi. Kroonisessa surussa ei välttämättä ymmärrä, että itse pitää pyrkiä siitä pois. Se pyrkiminen jo vahvistaa sitä omaa psyykettä. Jos rakastaa itseään, niin ei tahdo tieten tahtoa kiduttaa itseään, koska kroonisesta surusta on ulospääsyn mahdollisuus.
Ja toistan vielä, että jokainen normaali ihminen kokee surua tms. elämässään.
Joo, ihan totta. Ei itsensä kiduttamisessa ja huonojen asioiden ruokkimisessa ole mieltä. Kolahti omaan tilanteeseeni tuo sun kirjoitus. Suren mutta en ole valmis, vielä. Voisinpa sanoa olevani :-/ Nyt vaan ajattelen, että jos olisi mahdollista palata ajassa taaksepäin niin tekisin monta asiaa toisin. En suoraan sanoen tiedä enää mitä pitäisi tehdä.. teen miten päin vaan kaikki menee pieleen.
'Tigermilk'
Haluaisin sanoa jotakin, mutta tuntuu liian uskaliaalta, koska en tunne sinua. Sen kuitenkin uskaltaudun sanomaan, että...
...ajattele mielessäsi kynnys edessäsi. Juuri sen suuruinen kuin surusi on. Katso sitä...kun on oikea hetki, niin mene päättäväisesti sen yli. Ylitettyäsi sen, käänny katsomaan sitä ja näe / päätä, että suru on menneisyydessä ja ei hallitse sinun tulevaisuutta.
Sitten, kun on oikea hetki, voit aloittaa asian käsittelyn psyykessäsi. Tulevaisuus on vain sinun ja sen menneisyyden voit pikkuhiljaa prosessoida. Siinä oppii asioita, joita voit hyödyntää arjessa koko tulevaisuutesi ajan.
Kiitos... kiitos.
Olen ottanut etäisyyttä tänne, nyt vasta perjantain jälkeen palasin katsomaan mitä tänne kuuluu. En taida enää sen enempää palata, koska elämä on muualla ja etäisyys on balsamia haavoille. Ikuisuus taas on asia, jota en edes tahdo ajatella, koska hajoan sirpaleiksi joka kerta kun tiedostan sen. Menetyksen pysyvyys. Se koskee vielä liikaa.
On totta, että menneisyydestä voi oppia. Olen nyt jo ymmärtänyt muutaman päivän aikana paljon. Tiedän, että olisin tehnyt tässä tilanteessani samoin kuin toinen osapuoli, jos olisin ollut hänen asemassaan. Kunnioitan ja arvostan häntä enemmän kuin koskaan. Tiedän nyt, miten hankalaan asemaan itse hänet asetin. Nämä havainnot eivät tulleet pakottamalla, vaan arkisina oivalluksina, kun maltoin kunnolla asettua toisen asemaan ja lopettaa oman vouhotukseni. Hiljentyä vastaanottamaan viestit, joita minulle oli ikäänkuin pukannut jo pitkään.
Eteenpäin... eteenpäin mutta nauttien tästä hetkestä. Eihän meillä muuta olekaan kuin pieniä hetkiä, joista aikamme tällä pallolla koostuu.
Tsemppiä tigermilk, pitkän parisuhteen jättäminen on aina vaikeaa. Uutta mukavaa varmaan vielä edessä. Huonossa suhteessa ei kannata olla.
Tigermilk, mykistävää epäitsekkyyttä osoitti kirjotuksesi. Jotain niin aitoa, mitä meidän kaikkien tulisi kyetä harjoittamaan kanssaihmisiä kohtaan. Vaellella hetki toisen saappaissa, tuntea niiden paino ja vaikutus "ryhtiin". Toisen asemaan asettuminen varsinkin niiden tulisten tunteiden kohdalla on yksinkertaisesti ilmaistuna ihailtavaa. Mistään karkkikaupasta kun ei ole kyse. Toivon, että saat rauhan eikä tänne tarvitse enää palata projisoimaan.
Älä !! Näen sydämeesi. Harvalla on noin ihana sydän, muista se !!
jos joku tuntee hyviä tunteita itseäsi kohtaan, eikö se juuri ole elvyttävää sielunhoitoa jos on olemassa ihminen joka tuntee sitä jotain sinua kohtaan?
kiven hän joka täysin ehjä tuntee olevansa! lentääköhän yhtäkään mosaa.
Puolustus omalle käytökselle?
ettenkö pystyisi tuntemaan jotain ? Ihmisiä, tuntevia, vaikka puutteellisia jokainen kai on. Ja siksi pystyy tuntemaan toistakin kohtaan puutteineen kaikkineen lämpimiä tunteita.
joiltakin kaksi. Puuttuu ja miksi ne puuttuu. Oma tarinansa kullakin.
Se mitä tunnen, on suru siitä, miksi niin piti käydä.
Voisin myös sanoa, et anteeksi, kun olen tällainen. En vain pysty oikaisemaan joitain asioita, joita tapahtui. Koitan elää eteenpäin.