Miksi toiset usein vilkuttelevat valojaan kun liikun liikenteessä?
Olen kiireinen bisnesmies, minun olisi ehdittävä melkein olemaan kahdessa paikassa yhtä aikaa.
Osin jo työni takia pukeudun tyylikkäästi pukuun, muutenkin olen siisti urheilullinen nuori mies, ajan firman mustalla Audilla.
En todellakaan ehdi jonottamaan aamuruuhkassa työmatkalla klo 8 ja 9 välillä, vaan joudun aina ajamaan BUSsikaistaa päästäkseni perille työntekoon nopeammin. Työni sisältää myös paljon kiireisiä asiakaskäyntejä. Siksi myös useimmiten ajan kovemmalla nopeudella.
Mielestän tuo bussikaista, joka jossain paikoin merkitään BUS, voisi tarkoittaa myös BUSines, eli kaltaiseni hienot liikemiehet saisivat käyttää sitä vapaasti. Meillä olisi suotavaa sallia myös suurempi ajonopeus.
Aika on rahaa.
Olen kiireinen
21
1721
Vastaukset
- Runttaaja on tollo
Olisit edes käyttänyt viestisi kirjoittamiseen tuhlaamasi ajan ihmisiksi ajamiseen.
Tyhjäntoimittaja taidat olla.
Ja kiire sinulla on ei mihinkään.- Bisnesmies
Arvasin kyllä että ensimmäisenä nämä työttömät räkänokat alkavat irvailemaan.
Minkä sille voin että työtahtini on kiireinen.
Ymmärrän hyvin että te työttömät lähiöjuopot katkeroidutte kun tiedätte että toisilla on paljon työtä ja he saavat siitä kunnon korvauksen.
Kaltaisesi katkerat öykkärit ovatkin todennäköisesti niitä valojen vilkuttelijoita ja torven soittajia. - provo ennenku alkaa kunnolla
Bisnesmies kirjoitti:
Arvasin kyllä että ensimmäisenä nämä työttömät räkänokat alkavat irvailemaan.
Minkä sille voin että työtahtini on kiireinen.
Ymmärrän hyvin että te työttömät lähiöjuopot katkeroidutte kun tiedätte että toisilla on paljon työtä ja he saavat siitä kunnon korvauksen.
Kaltaisesi katkerat öykkärit ovatkin todennäköisesti niitä valojen vilkuttelijoita ja torven soittajia.Kompastuit omaan nokkeluuteen... miten se runttaaja on sua tööttäämässä jos on työtön lähiöjuoppo? Eipä hän silloin aamuruuhkista piittais...
Seis tälle provolle! - pyllynreikä
provo ennenku alkaa kunnolla kirjoitti:
Kompastuit omaan nokkeluuteen... miten se runttaaja on sua tööttäämässä jos on työtön lähiöjuoppo? Eipä hän silloin aamuruuhkista piittais...
Seis tälle provolle!Mikä helvetin puumuna sää oot? Kaikkien viestit on mielestäsi provoa. Etkö muuta kirjoittamista keksi?
Valvoja tuu pyyhkii mun pylly, itse en keksi edes provoa. BYYÄÄÄÄÄÄHHH!!! - akateeminen kuski
Bisnesmies kirjoitti:
Arvasin kyllä että ensimmäisenä nämä työttömät räkänokat alkavat irvailemaan.
Minkä sille voin että työtahtini on kiireinen.
Ymmärrän hyvin että te työttömät lähiöjuopot katkeroidutte kun tiedätte että toisilla on paljon työtä ja he saavat siitä kunnon korvauksen.
Kaltaisesi katkerat öykkärit ovatkin todennäköisesti niitä valojen vilkuttelijoita ja torven soittajia.merkonomi ilmeisesti, joka haaveilee mersusta pikku pilin jatkeeksi;)?
- Jokunenjaska
Aika huono provo. Ensiksikin bisnes miehet on oikeesti yleensä fiksuja, joten tiedän, että tuon provon on kirjoittanut joku muu. Luulen, ettet ole Audia nähnyt, kun vilaukselta, kun se on ohittanut karvanoppa korollasi, mennessäsi ammattikoululle. Puku sinulla on ollut viimeksi kolmevuotta sitten rippijuhlissa.
- Ee-nokki
jolla tämä sankari kiitää Takahikiältä Hyvinkäälle keskikaljaa ostamaan. Sellaiselta tyyli vaikuttaa. Ainoa tumma puku hänellä on navettahaalari.
- Alik. Kine
Ee-nokki kirjoitti:
jolla tämä sankari kiitää Takahikiältä Hyvinkäälle keskikaljaa ostamaan. Sellaiselta tyyli vaikuttaa. Ainoa tumma puku hänellä on navettahaalari.
...kyllä se taitaa olla ihan musta Opel Ascona, jonka kuljettajalla on päällään karhu-lipppis, pilotti-takki ja mustat farkut (eli musta puku).
- Jokunenjaska
Todella huono provo! Minä itse täydellisyys haukun kaikkien tekstejä provoiksi, koska en tyhmyydeltäni muuta keksi. On niin ikävä omaa gay-ystävää kun hän on vielä töissä siivoamassa juna-aseman veskiä. Minä kun olen työttömänä.
- Kiinteistövälittäjä kake
Tuo on tuttua minullekin. Olen kiinteistövälittäjä ja usein on kiire paikasta toiseen. Töitä on niin etteivät tekemällä lopu.
Itsellä ei tosin ole noin hienoa työsuhdeautoa, on vain farkku Mondeo.
On vaikea toisinaan hillitä hermojaan kun nopeasti pitäisi päästä asiakkaan luo ja edessä töpeksii kaiken maailman tyhjäntoimittajia öljyä polttavilla Lancereillaan. Ihan kuin tahallaan matelisivat työtä tekevän kunnon kansalaisen edessä.- Alik. Kine
...puhu iso mies p****a. Jos on ruuhkat, niin siinä ei mitään voi. Menee melko eriarvoiseksi maailma, jos rahalla voi ostaa sääntöjen vastaisen ohittelun.
- FSO Polonez
Tosiaan taidat olla kiireinen bisnesmies kun kirjoittelet täällä aikaan, jolloin duunarit on juuri ehtineet kotiin koneidensa äärelle ja todelliset pisnismiehet vielä takovat rahaa.
Eikö olisi mukavaa jos teille ylhäisyyksille rakennettaisiin oma ajoväylä köyhien kaistojen yläpuolelle? Siellä voisitte rauhassa kilpailla Audeinenne ja Volvoinenne keskenään. Olisitte todellakin muiden yläpuolella, ettei pelkästään tarvitsisi vain kuvitella sellaista pienessä pääkopassaan.
Ota äijä rennosti ja lähde vähän aikaisemmin töihin. Voit jonossa edetessä kuunnella rentouttavaa musiikkia ja katsella hienosta autostasi kuinka edellä ihmiset corolloineen köröttelee. Vai onko se alentavaa joutua ajelemaan rahvaan joukossa?
Voi teitä raukkoja stressaantuneita maailman napoja. - Xyz
Jollain palstalla kysyttäis heti - onko tuo provo? Tekispä mieli kysyä sitä samaa, vai oletko ihan vakavasti tuota mieltä?
Olen minäkin joskus tuntenut olevani tärkeä, on voinut olla todella kysymyksessä muutkin arvot kuin liiketaloudelliset. Olen käyttänyt jopa hätävilkkuja. Mutta ehkä rivien välistä voi joku lukea, että tarkoitan silloin todella tärkeitä arvoja.
Toivon, että viestiäsi kirjoittaessasi tarkoitus oli lähinnä härnätä muita lukijoita. Sen verran egoistinen viestisi sävy oli. Jos asenteesi on tuo, mikä viestistäsi heijastuu, ennustan sinulle vielä hankalia hetkiä, kun löydät lopulta oman egosi - se ei ole aina se, minkä haluat ulkomaailmalle näyttää.- MJV
Well !
Yritin käyttää tuota 'xyz'- nimimerkkiä, mutta olet ominut sen. Sen kun !
t. Matte - ZZxy
Kirjoitusasusta ja sisällöstä paistaa, että kyseessä on lasten tekele. Provoilussa, ei sinänsä mitään pahaa, mutta edes jonkinlainen uskottavuus pitää säilyttää.
- Xyz
MJV kirjoitti:
Well !
Yritin käyttää tuota 'xyz'- nimimerkkiä, mutta olet ominut sen. Sen kun !
t. MatteMoi vaan, en toki ole halunnut kenenkään identtiteettiä a) varastaa b) edes lainata, olen nyt vaan sattunut tuota kirjanyhdistelmää käyttämään jo muutaman vuoden ajan. Huom. kirjoitan saman ensimmäisen kirjaimen isolla kirjaimella, kuten nimissä on tapana...
Mutta eiköhän tärkeintä sittenkin ole se, mitä sanotaan, eikä se, mikä kenenkin sanojan nimimerkki on?
- core business
Surullisintahan tässä proosassa on se että se pitää joidenkin kohdalla jopa paikkaansa. Jotkut luulevat olevansa todella tärkeitä ja välttämättömiä yritykselle jolle työskentelevät. Tämä näkyy jokapäiväisessä liikenteessämme. Nämä henkilöt ajavat puskurissa kiinni, ovat röyhkeitä ja ohittelevat vaarallisesti.... koska business is business ja kiire on kova
No todellisuudessa nämä business miehet ovat yhtä tyhjänpäiväisiä duunareita firmassa kuin kaikki muutkin sen työntekijät. Palkka juoksee tasasn niin kauan kunnes tulee kenkää. Ja sitä kenkää tulee ennemmin tai myöhemmin, riippumatta onko pitänyt kiirettä vai ei.
Ps1. Itse olen ns. business mies ja tiedän kiireen olevan jokapäiväistä, mutta kymmenien vuosien kokemus eri yrityksissä on opettanut, että kiirehtimällä ei tule kuin kus....lapsia. Hommat hoituvat ilman kiirehtimistäkin ja jopa huomattavasti paremmin.
Ps2. En aja audilla tai volvolla. En aja myöskään mersulla tai bemarilla....ajan hyvällä ja minulle sopivalla autolla. - SAMA JUTTU
Ei mullakkaan seiso!
- MiSu
Tosi miehekästä uhoamista täällä ja liikenteessä. Siinä taas yksi jolla ei järkeä päässä. Päivittäin saa varoa ajaessaan sinunlaisiasi k**ipäitä.
Taitaa vaan olla kiire kotiin hanskalle. - Jäät jalkoihini...
No siksi kun matelet firmasi autolla ! Pukeudu miten haluat, mut AMMATTILAISET pukeutuvat miten haluavat (EI millään pahalla) ! Osta oma auto tai lähde aiemmin töihin (esin klo 06:00). Tämähän auttaisi sinua tapaamaan asiakkaasi ajallaan, kuten olet ehkä sopinut ja Hekin (Asiakkaasi) olisivat tyytyväisiä. Taidat olla joku "juniori","nuori" juppi vaan, joka ei tiedä työnteosta yhtään mitään !!!
- ...
Tän on pakko olla vitsi. Ei ketään voi olla oikeesti NOIN asennevammanen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455130Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1191626Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151459Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501376- 131183
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4107081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60817Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27793