Paavo Väyrynen on sotilasarvoltaan kapteeni käymättä kertaakaan kertausharjoituksissa - millä ihmeen perusteella ylennykset on tehty? RUK on suoritettu, joten vänrikin arvo olisi luonnollinen. Millä ansioilla on saatu luutnantin, yliluutnantin ja kapteenin arvot?
Paavo Väyrysen sotilasarvo
42
6006
Vastaukset
- toivoto9
Paavo on osannut yhdeksän kertotaulun ulkoa.
- Anonyymi
Sekä 10 kertomataulun, kieroilematta jopa.
Tuskinpa kansanedustajista monikaan on käynyt kertausharjoituksissa tai edes kutsuttu kertaamaan, vaikka ylennyksiä ovat saaneetkin. Suurin osa alle nelikymppisten ikäluokkiin kuuluvista on välttynyt säästösyistä kertausharjoituksilta kokonaan.
Kansanedustajista suuri osa on ylennetty "siviilissä hankkimansa johtamiskokemuksen perusteella". Ei tuo ole suora lainaus mistään, mutta ajatus on puolustusvoimien johdon, eikä minun. Kokemuksen ei tarvitse tulla eduskunnasta tai hallituksesta, sillä myös virkamiehiä ja liikemiehiä ylennetään suuret määrät aina kun noita ylennyksiä jaetaan.- Aliluutnantti
Miksi ei yksityisellä puolella monivuotinen johtajana toimiminen tuo ylennystä?
- E ei se noin ole
"Kansanedustajista suuri osa on ylennetty "siviilissä hankkimansa johtamiskokemuksen perusteella".
Aina pitää olla kertausharjoituksia, joista päivistä lasketaan ylenemis mahdollisuus.
Sitten on kertausharjoitus -päiviin rinnastettavia mm maanpuolustuskursseja.
Jos esim on töissä puolustusvoimissa, se mahdollistaa ylenemisiin.
Mutta nekään työpaikat ei ole itsestään selvyys ylenemisiin.
esim siviilihenkilönkin täytyy kertausharjoituspäiviä olla.
mm itsellä on paljon yli kertausharjoituspäiviä, mitä laki määrittelee, mutta kun olen jo siinä mihin asti mahdollista yletä.
Olisin voinut muutamasa viime kertausharjoituksista kieltäytyä lainkin mukaan.
Mutta isänmaallisena ja kiehtovana alana eipä tullut edes mieleen.
Ja tämä alani ei ole kirjurin tointa.- maantaina
Majurin päiväunet jatkuvat...
Jaa mutta etkös sää ookkaa poissa?:
"Ensiviikolla. Pidetään nyt isäinpäivät ja palaillaan maantaina sorvin äärelle." - Anonyymi
maantaina kirjoitti:
Majurin päiväunet jatkuvat...
Jaa mutta etkös sää ookkaa poissa?:
"Ensiviikolla. Pidetään nyt isäinpäivät ja palaillaan maantaina sorvin äärelle."Pitää muistaa arvostetun ylipäällikkö Aadolf Hitlerin sotilasarvo, joka oli korpraali.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää muistaa arvostetun ylipäällikkö Aadolf Hitlerin sotilasarvo, joka oli korpraali.
Pitää muistaa entinen Suomen Puolustusvoimien ylipäällikkö Presidentti Tarja Halonen, joka ei ollut asepalvelusta edes suorittanut. Ehkä oli käynyt maanpuolustuskursseilla.
- Anonyymi
Hämmästyttää, etten ole ylennyt korpaaliksi, kuten Aadolf hiter, vaikka olen ollut kahdesti kertausharjoituksissa.
- 18 ja 31 sanoo
Mustikoiden syönti voi hyvinkin kasvattaa järkeä, mutta varsinaisesti se on karhujen projekti.
Kekkonen oli kersantti ja ylipäällikkö. Hän kysyi kenraaleilta ja ministeriltä, jotka kutsui tapaamiseen kun heitä tarvitsi. Jokaisen kannattaa hoitaa oma lestinsä hyvin. Seminaarit eivät ehkä ole tehokkaimmassa päässä, eivätkä ne kertausharjoitukset, jotka olen kokenut viiva nähnyt. - g. pula-aho
Väyrynen on saanut sotilasarvon lutkuttamalla venäläisten k..llia.
- Anonyymi
Halosen Tarja ylensi miehensä Pentin yliluutnantiksi v2004.
Se oli hassuimmista hassuin ylennys. Mitä komukat ja sossut tähän sanoo-
onko edes lain mukainen vaimonsa ylentää miestään, ei se ole, olisi ylennykseen
pitänyt pääministeri sijaista käyttää. Mutta he sossuja, niin se kelpaa palstankin
sossuille. Mutta Tarja oli silloinkin, että minä ensin mentaliteetilla. Etten kysele
porvareilta.
Paavo Väyrysen ylennykset tulleet lain mukaan, kun riittävä määrä kertauharjoituksia, tai niihin rinnastettavia mm maanpuolustuskursseja, osallistunut kutsuntoihin, vaikka kunnan edustaja, nekin tuli KH -päivää rinnastettaviksi. Eihän tämä tasapuolista ole, vaan mikä olisi. Kun toiset maastossa 24 h vuorokaudessa KH:ssa siitä tulee 1 KH -päivä vrk.- Anonyymi
Tarja Halonen ei voinut presidenttinä rikkoa lakia. Upseeriylennysoikeus on vain presidentillä. Sitä joutui käyttämään kun ylennysehdotus miehestään tuli tietysti Pentin siviilitahoilta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarja Halonen ei voinut presidenttinä rikkoa lakia. Upseeriylennysoikeus on vain presidentillä. Sitä joutui käyttämään kun ylennysehdotus miehestään tuli tietysti Pentin siviilitahoilta.
Ayliitoltako. Nyt valehtelet.
Laki kieltää perheen jäsenen ylentämisen. Siksi pääministerin
olisi pitänyt se tehdä sijaisena presidentille. Tämä voidaan kumotakin lain vastaisena. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ayliitoltako. Nyt valehtelet.
Laki kieltää perheen jäsenen ylentämisen. Siksi pääministerin
olisi pitänyt se tehdä sijaisena presidentille. Tämä voidaan kumotakin lain vastaisena.Jos Penasta tehdään nostoväen sotamies.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ayliitoltako. Nyt valehtelet.
Laki kieltää perheen jäsenen ylentämisen. Siksi pääministerin
olisi pitänyt se tehdä sijaisena presidentille. Tämä voidaan kumotakin lain vastaisena.Höpö höpö. Näytäppä, mikä se laki on? Yritin tutkia vaan en löytänyt mitään sellaista. Sen sijaan löysin sellaisen jossa sanotaan että upseerien ylentämisoikeus on yksinomaan Tasavallan Presidentillä.
- Anonyymi
Halonen ylensi vähän tyhmänhihaanpuhuvan nynnynsä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö. Näytäppä, mikä se laki on? Yritin tutkia vaan en löytänyt mitään sellaista. Sen sijaan löysin sellaisen jossa sanotaan että upseerien ylentämisoikeus on yksinomaan Tasavallan Presidentillä.
Pena on umpisokea, ei sille voi antaa asetta, ampuu pian omia..
- Anonyymi
Olet oikeassa ja väärässä, Väyrynen on reservin kapteeni, mutta venäjän armeijassa, Suomessa hänet heitettiin pihalla reservistä ajat sitten. Mutta on edelleen puna-armeijan res kpt.
- Anonyymi
No, Väyrynen pystyykatsoon sekä itään että länteen, samanaikaisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, Väyrynen pystyykatsoon sekä itään että länteen, samanaikaisesti.
Väyrysen silmät on niin kierossa, että näkee keskiviikkona molemmat sunnuntait. Täällä Lapissa Väyrystä kutsutaan sammakkoKUNINKAAKSI, kurnuttaa samalla tavalla ja silmät just samanlaiset.
- Anonyymi
Paavo voisi olla NL:n marsalkka.
- Anonyymi
Turtiainen on puna-armeijan matruusi ja aisa on puna-armeijan pillipiipari ja nahkafagotin expertti. Aisa on koulutettu siihen!
- Anonyymi
Persujen halla on sivari ja johtaa
muka puolustusvaliokuntaa,mitä hän tekee kun venäjä hyökkää suomeen - Anonyymi
Saiko Kekkoselta palkkioksi nuoleskelusta? Majurillahan ne on 'ansiot', ainakin mielikuvituksessa.
- Anonyymi
Tämä ketju on täynnä viestejä, joita voi luonnehtia nato-orgastisiksi. Hekuman huippu on saavutettu silloin, kun Suomi jätti hakemuksen Naton jäseneksi. Kovin kauan näyttää huippu kestävän.
- Anonyymi
Sanoo putin fasisti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanoo putin fasisti.
Onhan se merkillistä, kun poliittisella palstalla imetään Väyrysen k-llia. Nato-orgastisissa asioissa ei ole mitään rajaa.
Hietanen:
"Ei jumalaut! Mää en millä lakkaa ihmettelemäst millai mies pitä kaiki romun takanas. Kui helvetin taval sitä voi oikke rakasta rätei ja lumpui. Jokku rakastava nätei flikoi, ja sen mää kyl ymmärrä, mut kui helvetin taval rätei. Ei, mää ole mahdottoma hämmästyny. Mää ihmettele oikke kauhiast tämmöst ja ole niinkun klavul päähä lyöty."
- Anonyymi
Nato-kiimakoilta on tämä ketju jäänyt uhnolaan. Suomessa vain kateus voittaa kiiman. Mitä kiimakot nyt kadehtivat?
- Anonyymi
Ovatko nato-kiimakot paenneet valtioon, jossa ei voi surffailla läntisillä nettisivuilla?
- Anonyymi
Onko Väyrynen kapteeni Suomen vai Venäjän armeijan reservissä?
- Anonyymi
Tipale kirjoitti:
Justiin meinasin samaa kysyä...
On se venäjän armeijan reservissä, vihaa Suomea sen verran kiivaasti.
- Anonyymi
Väykky on korkealla puna-armeijan reservissä.
- Anonyymi
Paavo on punalipun reservissä. Voi vielä tulla lähtö Ukrainaan ja Väyrysen suku saa vihdoin Ladan!
- Anonyymi
Pate väyrystelee itsensä Venäjän presidentiksi, kun toveri Putinista aika jättää.
- Anonyymi
Suomalaiset veteraanijärjestöt ovat aloittaneet yhteistyön russonatsien
kanssa voiko olla tyhmempää puuhaa
paitsi tiettyVäyrynen
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009347505.html - Anonyymi
Politiikot ylennetään politiikon aseman perusteella ei kertausharjoitusten tai muun sotilaallisen palvelun vuoksi? Sielähän on kansanedustajissa reserviläisiä, jotka ovat ylenneet jopa majuriksi asti?
- Anonyymi
Hyviä miinakenttien polkijoita.
- Anonyymi
Väyrynen sai kapteeniksi ylennyksen samalla perusteella, kuin Ossi-Aisa, eli säälistä ja toivottiin, että lopettaisivat itkemisen ja valittamisen edes vähäksi aikaa. Ei toiminut kummankaan kohdalla.
- Anonyymi
Aisalle aiheutti hirvittävän katkeruuden ja kateuden oikeita kapteeneja kohtaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain687594Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1253022- 1531864
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha671704Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1241536Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1721482- 1321202
- 78879
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko48822- 53784