Ohjaus Nigel Cole ja imdb:n pisteet 7.0
Ostin kyseisen elokuvan vaimolleni ja katselimme sen tässä iltana muutamana. Aivan mukava ja viihdyttävä elokuva idearikkaista naisista. Arvostelussa ja vaimon mielestä Hollywood seikkailut olivat liikaa. Itse pidin unelmakaupungin kohtauksia elokuvaan kuuluvana ja syventävänä sillä siinä tuli hyvin esiin kuinka asiat voivat kihota lettiin.
Elokuvaa on moitittu kerronnaltaan myös liian verkkaiseksi mutta olen jo sen ikäinen, että liiallinen kouhkaaminen ei enää kiinnosta vaan tuollainen elämänmyönteinen ja rauhallinen tempo ovat mitä mainioinpia.
Muuten ostin eilen vaimolle myös Pianon jota olen odotellut jo pitkään enkä malttanut vartoa enää hintojen tippumista vaan tempaisin sen hyllystä hintaan 19 ja risat.
Kalenteritytöt, Calendar Girls
2
358
Vastaukset 2
- hah!
Joo, katsoin sen itsekin tässä taannoin, ja ihan viihdyttävä pätkä oli. Saman tyylinen lämminhenkinen juttu kuin esim. Billy Elliot.
- ArtQia
nauratti kyllä tämä elokuva sen verran että..
***/*****
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47808
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64625
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561
