Koska suomenkielinen enemmistö alkaa vaatimaan oikeutta?

Suomenkielisellä suomalaisella on pakkoruotsi josta ei pääse eroon mutta osa koko kouluaikansa, aina lapsesta saakka Suomessa asunut maahanmuuttajataustainen oppilas voi saada vapautuksen ns. pakkoruotsin opetuksesta.

Ovatko siis suomenkielinen ja maahanmuuttajataustainen oppilas yhdenvertaisia lain edessä kun on kysymys kieliopinnoista?

Tässä allaolevassa on pieni osa ns. Ahtisaaren Kansalliskielistrategiasta josta hallitus on tehnyt periaatepäätöksen.
Lopussa koko strategia linkkineen.

Suurin osa maahanmuuttajataustaisista oppilaista
käy suomenkielistä koulua, mistä seuraa käytännössä,
että ruotsi toisena kielenä -opetusta annetaan
vain vähän.
Vuosittain noin 3 000 oppilaista vapautetaan toisen
kotimaisen kielen B-oppimäärän opetuksesta.
Vapautuksesta päättää rehtori, ja se perustuu huoltajien
kuulemiseen ja kirjalliseen pyyntöön Suurin
osa vapautuksista myönnetään ruotsin kielen opetuksesta
suomenkielisissä kouluissa ja vain pieni osa
suomen kielen opetuksesta ruotsinkielisissä kouluissa.
Kaksikielisissä kunnissa myönnetään vähän tai ei
lainkaan vapautuksia. Vapautusmäärät vaihtelevat,
mutta eräissä kunnissa ne ovat suuria.

käy suomenkielistä koulua ja oppii suomea joko
oppiaineessa äidinkieli ja kirjallisuus tai oppiaineessa
suomi toisena kielenä. Heidän mahdollisuutensa
oppia ruotsia ovat kuitenkin heikommat muun muassa
vapautuskäytännön johdosta. Nykyisellään toisen
kansalliskielen opintoja ei ole mahdollista aloittaa toisen
asteen koulutuksessa.

http://vnk.fi/julkaisukansio/2012/j04-kansalliskielistrategia-nationalsspraksstrategi-j07-strategy/PDF/J0412_Kansalliskielistrategia_net.pdf
2182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kielien tasa-arvo ei mene läpi eduskunnassa koska on monia rikkaita ruotsinkielisiä säätiöitä jotka hoitelevat poliitikkoja ja saavat ne pysymään 'oikeassa' ruodussa.

Ennen eduskuntavaaleja pitäisi julkisesti tiedottaan kuka kansanedustajaehdokas kannattaa kielien tasa-arvoisuutta ja ketkä nykytilannetta.

Äänestä

Onko suomenkielinen oppilas tasa-arvoisessa asemassa näihin 3000 verrattuna jotka vapautetaan pakkoruotsin opiskelusta

"Vuosittain noin 3 000 oppilaista vapautetaan toisen
kotimaisen kielen B-oppimäärän opetuksesta.
Vapautuksesta päättää rehtori, ja se perustuu huoltajien
kuulemiseen ja kirjalliseen pyyntöön Suurin
osa vapautuksista myönnetään ruotsin kielen opetuksesta
suomenkielisissä kouluissa ja vain pieni osa
suomen kielen opetuksesta ruotsinkielisissä kouluissa."

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuinka on? kirjoitti:

Suomenkielisellä suomalaisella on pakkoruotsi josta ei pääse eroon mutta osa koko kouluaikansa, aina lapsesta saakka Suomessa asunut maahanmuuttajataustainen oppilas voi saada vapautuksen ns. pakkoruotsin opetuksesta.

Ovatko siis suomenkielinen ja maahanmuuttajataustainen oppilas yhdenvertaisia lain edessä kun on kysymys kieliopinnoista?

Tässä allaolevassa on pieni osa ns. Ahtisaaren Kansalliskielistrategiasta josta hallitus on tehnyt periaatepäätöksen.
Lopussa koko strategia linkkineen.

Suurin osa maahanmuuttajataustaisista oppilaista
käy suomenkielistä koulua, mistä seuraa käytännössä,
että ruotsi toisena kielenä -opetusta annetaan
vain vähän.
Vuosittain noin 3 000 oppilaista vapautetaan toisen
kotimaisen kielen B-oppimäärän opetuksesta.
Vapautuksesta päättää rehtori, ja se perustuu huoltajien
kuulemiseen ja kirjalliseen pyyntöön Suurin
osa vapautuksista myönnetään ruotsin kielen opetuksesta
suomenkielisissä kouluissa ja vain pieni osa
suomen kielen opetuksesta ruotsinkielisissä kouluissa.
Kaksikielisissä kunnissa myönnetään vähän tai ei
lainkaan vapautuksia. Vapautusmäärät vaihtelevat,
mutta eräissä kunnissa ne ovat suuria.
Suurin osa maahanmuuttajataustaisista oppilaista
käy suomenkielistä koulua ja oppii suomea joko
oppiaineessa äidinkieli ja kirjallisuus tai oppiaineessa
suomi toisena kielenä. Heidän mahdollisuutensa
oppia ruotsia ovat kuitenkin heikommat muun muassa
vapautuskäytännön johdosta. Nykyisellään toisen
kansalliskielen opintoja ei ole mahdollista aloittaa toisen
asteen koulutuksessa.

http://vnk.fi/julkaisukansio/2012/j04-kansalliskielistrategia-nationalsspraksstrategi-j07-strategy/PDF/J0412_Kansalliskielistrategia_net.pdf

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu